Herätys: Valtionvelan kasvun hidastuminen ei vakuuta taloustieteilijöitä, Isis menetti taas suurkaupungin, sää poutaantuu

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Aamukooste
Euron kolikoita Suomen lipun päällä
Ismo Pekkarinen / AOP

Valtionvelan kasvun hidastuminen ei anna syytä juhlaan, sanovat taloustieteilijät

Valtio ottaa ensi vuonna selvästi vähemmän velkaa kuin tänä vuonna. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) lupasi torstain budjetti-infossa, että velan kasvusta päästään kokonaan eroon vuonna 2021.

Ylen haastattelemat taloustieteilijät varoittavat kuitenkin, että valtionvelan tarpeen väheneminen on enemmän noususuhdanteen kuin pysyvien muutosten ansiota.

Isis menetti taas suurkaupungin

Suurin Isis-terroristijärjestön hallussa ollut irakilainen kaupunki, Tal Afar, on palautettu Irakin armeijan haltuun. Isis valtasi Irakin luoteisosassa sijaitsevan Tal Afarin vuonna 2014. Tuolloin Tal Afarissa oli 200 000 asukasta. Nyt väkiluku on romahtanut. Taistelut Tal Afarista kestivät vajaan kuukauden.

Irakilainen tankki tiellä.
Irakin joukot etenivät Tal Afarin kaupunkiin keskustaan 25. elokuuta.STR / EPA

Meksikon muureista suunnitellaan malleja

Yhdysvaltain tulli- ja rajavartiolaitos tilasi torstaina prototyyppejä presidentti Trumpin ehdottamalle muurille Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle. Neljä yritystä on saanut sopimuksen rakentaa noin yhdeksän metriä korkeita betonisia malleja. Prototyypeillä on oltava muurille soveltuvat rakenneominaisuudet, joilla voidaan estää laittomien maahanmuuttajien pääsy Yhdysvaltoihin.

Yhdysvaltain ja Meksikon raja.
Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla on jo nyt raja-aitaa.EPA

Vanhemmalla on tärkeä rooli lapsen aivojen kehityksessä – Muista nämä 7 asiaa

Kuuntele, sanoita lapsen tunteita ja näytä hyvää esimerkkiä. Vanhemmalle tutut asiat lapsen kasvatuksesta auttavat myös lapsen aivojen kehityksessä, kertoo tuoreen Aivotaidot-kirjan toinen kirjoittaja neuropsykologi Nina Uusitalo.

isä lukee lapselleen
AOP

Selkäpotilas Helsingistä Hyvinkäälle leikkaukseen? HUS uudistaa: Potilaan matka pitenee, mutta jono lyhenee

Kiireettömän kirurgisen hoidon työnjako uudistuu Uudellamaalla. Esimerkiksi tekonivelten uusintaleikkaukset keskitetään täysin pääkaupunkiseudulle. Jalka- ja selkäleikkauksia siirretään vastaavasti muihin maakunnan sairaaloihin.

Potilaiden matkat pitenevät, mutta leikkausjonot voivat jopa lyhentyä. Uudistus astuu näillä näkymin voimaan vuodenvaihteessa.

Leikkaussali.
Vesa Moilanen / Lehtikuva

Susijengi kaatoi Ranskan jatkoajalla

Suomi löi mahtimaa Ranskan käsittämättömien vaiheiden jälkeen koripallon EM-kisoissa torstaina. Sankareiksi nousivat pisteitä tehtaillut Lauri Markkanen ja Jamar Wilson, joka ujutteli voittoheiton viisi sekuntia ennen pelin päättymistä.

Voitto on yksi Suomen koripallohistorian suurimmista.

Ranskan Leo Westermann ja Suomen Jamar Wilson.
Ranskan Leo Westermann ja Suomen Jamar Wilson taistelivat pallosta torstai-iltana.Jussi Nukari / Lehtikuva

Matalapaine sateineen liikkuu koilliseen – viikonloppuna poutaa

Sadealue on liikkeessä maan yli kohti koillista, kertoo Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi. Päivällä sateisinta on Etelä-Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa. Maan keskiosassa tulee paikoin sadekuuroja.

Lännessä pilvipeite alkaa rakoilla. Viikonloppuna Suomen yllä vaikuttaa korkeapaine ja sää on hieman tavanomaista lämpimämpää. Tarkemmat säätiedot löytää osoitteesta yle.fi/saa.

Perjantain sääkartta.
Yle

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus