Yhdysvallat aloittaa lisäjoukkojen lähettämisen Afganistaniin

Puolustusministeri Jim Mattis allekirjoitti määräyksiä lisäjoukoista muttei kertonut määriä. Mediassa on puhuttu noin 4 000 sotilaasta.

Ulkomaat
Jim Mattis tummassa puvussa, violetissa kravatissa, taustalla Yhdysvaltain lippu.
Yhdysvaltain puolustusministeri Jim Mattis.Julian Warnand / EPA

Yhdysvaltain puolustusministeri Jim Mattis on allekirjoittanut ensimmäiset määräykset lisäjoukkojen lähettämisestä Afganistaniin.

Joukkojen on määrä tukea Afganistanin hallitusta ääri-islamilaisen Taliban-liikkeen ja muiden äärijärjestöjen vastaisessa taistelussa.

Mattis ei täsmentänyt, miten suurista joukkojenlisäyksistä on kyse.

– Se merkitsee lisää neuvonantajia, lisää mahdollistajia, lisää tulitukea noin esimerkiksi, Mattis sanoi toimittajille.

Esimerkiksi uutistoimisto Reutersin lähteet kertovat, että presidentti Donald Trump olisi antanut Mattisille valtuudet lähettää Afganistaniin noin 4 000 sotilasta lisää.

Trumpin mielenmuutos mahdollistaa lisäjoukot

Trump ilmoitti viime viikolla, että Afganistaniin lähetään lisäjoukkoja. Presidenttiehdokkaana Trump kannatti pikaista vetäytymistä Afganistanista, mutta kenraalit ylipuhuivat hänet joukkojen lisäämisen taakse.

Yhdysvalloilla on Afganistanissa nykyään noin 11 000 sotilasta.

Yhdysvallat liittolaisineen kaatoi islamistisen Taliban-liikkeen hallinnon Afganistanissa lokakuussa 2001 alkaneessa sotilasoperaatiossa.

Yhdysvallat ja sen tukemat Afganistanin hallituksen joukot eivät ole kyenneet kukistamaan Taliban-liikettä, joka on jatkanut sissisotaa maassa jo 16 vuoden ajan.

Yhdysvaltalainen tarkastusviranomainen arvioi raportissaan kongressille heinäkuun lopulla, (siirryt toiseen palveluun) että Afganistanin hallituksen kontrollissa on vain noin 60 prosenttia maasta.

Lähteet: AFP, Reuters