Hei autoilija, mutkaralli Kalasatamassa loppuu ensi yönä

Jalankulkijat ja pyöräilijät puolestaan saavat jatkaa väistöreiteillään Kalasatamassa rakenteilla olevan jättimäisen REDI-kauppakeskuskompleksin työmaan takia.

Kalasatama
Tietyömaan liikennemerkki
Yle

Jyrkkä kurvi vasempaan. Ylämäki. Alamäki. Lisää mutkia. Tällainen on ollut autoilijan tie Helsingin Kalasatamassa. Loputkin kiertotiejärjestelyt poistuvat perjantaina, hieman ennen puoltayötä. Tämän artikkelin alaosassa on kartta, josta näet uudet liikennejärjestelyt.

Kaikki Itäväylää kulkeva autoliikenne pääsee liikkumaan taas entiselle paikalleen palautettua Itäväylää pitkin. Myös autoliikenne Helsingin keskustasta ja Pasilasta siirtyy entiselle paikalleen Itäväylälle.

Moottoripeleille avautuu myös Hermannin rantatie, jota pitkin pääsee jälleen ajamaan keskustaan ja pohjoiseen, Lahden suuntaan.

Väliaikaiset kiertotiet ovat olleet käytössä rakenteilla olevan kauppakeskus REDIn takia.

Polkupyörällä matkaavat ja jalkapatikassa olevat sen sijaan saavat jatkaa mutkitteluaan läpi työmaa-alueen ainakin ensi kevääseen saakka. Polkupyöräilyn ja jalankulun väyliin voi tulla vielä uusiakin muutoksia Kalasataman voimakkaan rakentamisen vuoksi, kerrotaan rakennuttajayhtiö SRV:stä.

Itäväylä kulkee Kalasatamassa REDIn työmaan kohdalla katetussa tilassa. Autoilijoiden kannattaa varautua lyhytaikaisiin pysähdyksiin työmaan kohdalla syksyn aikana.

Kalasataman alueen bussipysäkkeihin tulee myös muutoksia, joista kerrotaan tarkemmin HSL:n verkkosivuilla.

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka