50 000 euroa oli vähällä mennä huijarille – Valepoliisit kalastelevat nyt pankkitietoja puhelimitse

Länsi-Uudenmaan poliisi on saanut viime aikoina useita ilmoituksia puhelimitse tehdyistä huijausyrityksistä.

Valepoliisi
Kädet laskevat rahanippua.
Matthias Balk / EPA

Länsi-Uudenmaan poliisin tutkittavaksi on tullut alkuvuoden aikana jo 30 valepoliisitapausta. Tuoreimmat niistä ovat elokuun lopulta. Poliisiksi esittäytynyt henkilö on useimmiten yrittänyt kalastella pankkitietoja puhelimitse.

Poliisi ja pankki ovat saaneet yhteistyössä estettyä esimerkiksi yhden 50 000 euron suuruisen tilisiirron, joka oli menossa huijareille.

– Tässä tapauksessa puhelun vastaanottaja oli pyytänyt mahdollisuutta puhua tutkinnanjohtajan kanssa. Hän oli saanut toisen puhelinnumeron, johon vastasi eri henkilö vahvistaen ensimmäisen soittajan kertomuksen, apulaispoliisipäällikkö Kimmo Markkula kuvailee.

Uhrien ikä vaihtelee 30 ja 70 vuoden välillä

Muutamissa tapauksissa huijari on kaupitellut mainostilaa poliisin julkaisuun tai saapunut kohdehenkilön kotiovelle "tarkistamaan" arvoesineitä. Huijauksia on tehty tai yritetty tehdä ainakin Espoossa, Inkoossa, Lohjalla ja Tammisaaressa. Uhrien ikä vaihtelee 30 ja 70 vuoden välillä. Poliisilla ei ole käsitystä millä perusteella kyseiset henkilöt ovat valikoituneet huijauskohteiksi.

Poliisi muistuttaakin, että se ei koskaan kysele pankkitunnuksia minkään rikoksen tutkinnan yhteydessä, eikä niitä pidä antaa kenenkään ulkopuolisen käyttöön muutenkaan. Suurin osa tähän mennessä tietoon tulleista huijauspuheluista on soitettu +35845-alkuisista puhelinnumeroista.

Poliisi suosittelee korttien ja tilien käyttörajoituksia

Poliisi kehottaa erityisesti ikäihmisiä laittamaan tileilleen ja korteilleen turvarajat, jotta ainakaan suurta rahallista vahinkoa ei pääse tapahtumaan. Myös pankki voi estää tilisiirtoja, vaikka tunnusluvut olisivat jo päätyneet vääriin käsiin.

Vastaavanlaisten tapausten kohteeksi joutuneita pyydetään olemaan yhteydessä poliisiin p. 0295 413 031 tai sähköpostitse vihjeet.espoo@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun).