1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. letti (Hiukset)

Letittävän isän opit leviävät pian nettivideoina – kirja valloittaa jo maailmaa

Kymmenet tuhannet suomalaiset ovat harjoitelleet lettien tekemistä Matti Airolan tyyliin jo pari vuotta. Jatkossa erikoisempienkin lettien väkertäminen helpottuu, kun letittävä isä näyttää tyttäriensä kanssa mallia nettivideoilla.

letti (Hiukset)
mies letittää tytön hiuksia
Matti Airola näyttää letittämisen mallia. Tarkemmat opetusvideot ilmestyvät nettiin lähiaikoina.

Reunimmainen osio hiuksista viedään viereisen osion ali ja seuraavan osion yli. Sen jälkeen toisesta reunasta viedään ensin ali ja sitten toisen osion yli. Pysyitkö kärryillä?

Raumalaisen Matti Airolan sormet pyörittelevät tyttären hiussuortuvia taidokkaasti. Ei uskoisi, että tämä muille letittämisen mallia näyttävä isä ei vielä muutama vuosi sitten osannut tehdä edes perinteistä ranskanlettiä.

– Otti sydämestä, kun tytär pyysi päivästä toiseen niinkin pientä asiaa kuin lettiä, ja jouduin siitä kieltäytymään. Päätin sitten opetella. Sen jälkeen homma lähti hanskasta ja opettelin lettejä vähän enemmänkin, Airola kertoo.

Airola on julkaissut kaksi kirjaa letittämisestä. Niissä hän esittelee mallit jopa 50 erilaiseen kampaukseen. Näitä kirjoja on myyty Suomessa jo 36 000.

Otti sydämestä, kun tytär pyysi päivästä toiseen niinkin pientä asiaa kuin lettiä, ja jouduin siitä kieltäytymään.

Matti Airola

Esikoiskirjan oikeudet myytiin pian ilmestymisensä jälkeen Viroon. Tänä kesänä maailmanvalloitus otti uuden harppauksen. Matti Airolan opeilla letitetään pian myös Belgiassa, Ranskassa, Saksassa ja Puolassa.

Käytännössä maiden listaus on tätäkin suurempi, sillä letitysohjeisiin voi pian tutustua netissä.

– Minulta on kyselty Youtube-videoita ja päätin nyt alkaa kuvata sellaisia. Ei minulla niiden suhteen suuria tavoitteita ole, mutta teenpähän nyt sitten jotain tutorial-videoita rennolla otteella.

Vastapainoa putkihommille

Letittäminen ei suosiostaan huolimatta ole Matti Airolan päätyötä. Hän tekee sitä muiden ja itsensä iloksi. Kiitos tulee siitä, että tyttäret haluavat viettää aikaa isänsä kanssa. Isä on jo pitkään iloinnut siitä, että illat vierähtävät läheisissä väleissä letittäen, eikä sohvalla kännykkää räpeltäen.

Päivätyössä lvi-liikkeen tiskin takana letittämisestä on saanut jopa kuulla hieman kuittailua, mutta pääasiassa sorminäppäryys on herättänyt ihastelua.

– Letittäminen on hyvää vastapainoa putkihommille. Asiakkaiden kanssa on puhuttu aiheesta paljon. Olen minä ihan ventovieraidenkin hiuksia laittanut kaupungilla.

Letti sopii joka tilanteeseen

Kirjoissa malleina ovat Matti Airolan omat tyttäret. Ensimmäisessä Isin ja tyttöjen lettikirjassa oli noin 30 erilaista kampausta. Niiden tekniikka perustui pitkälti ranskalaiseen tai hollantilaiseen lettiin.

Ranskalainen letti on se perinteinen kolmiosainen letti, joka menee päätä pitkin. Sen kun kääntää nurinpäin, syntyy hollantilainen netti. Ja kun näiden lettien pohjalta lähtee hieman kikkailemaan, syntyy toinen toistaan erikoisempia kampauksia.

– Kun ne hanskaa, voi kokeilla rohkeasti mitä vain, Airola ohjeistaa.

Sanoisin, että mikä tahansa letti sopii mihin tahansa juhliin.

Matti Airola

Kun lukijat olivat kolunneet läpi ensimmäisen kirjan ja ottaneet haltuun liudan lettejä, halusivat he oppia lisää. Toisessa kirjassaan Airola päätti tarjota vaihtoehtoja erilaisiin juhliin. Bileet-teemalla julkaistussa kirjassa on malleja niin kesäjuhliin kuin diskoonkin.

– Sanoisin silti, että mikä tahansa letti sopii mihin tahansa juhliin. Kirjan voi avata mistä kohtaa vain, lyödä sormen siihen ja päättää, että tuolla mennään. Jopa prinsessajuhliin voi mennä vähän rokimmalla kampauksella, Airola toteaa.

Lue seuraavaksi