1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tiedustelu

Asiantuntija varoittaa tiedustelulakien kiireellisestä säätämisestä: Nälkä kasvaa syödessä, uusia vaatimuksia voi tulla

Kansainvälisen oikeuden asiantuntijan Martin Scheininin mielestä hallituksen kaavailema tiedustelulakipaketti pitäisi tehdä sellaiseksi, ettei perustuslakiin tarvitse kajota.

Kuva: Fernando Alvarado / AOP

Kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin pitää riskialttiina sitä, jos kaavaillut tiedustelulait runnotaan läpi muuttamalla perustuslakia kiireellisellä menettelyllä.

Scheinin kirjoittaa asiasta Suomen valtiosääntöoikeudellisen seuran Perustuslakiblogissa (siirryt toiseen palveluun).

Eurooppalaisen yliopistollisen instituutin (EUI) professori Scheinin katsoo kirjoituksessaan, että mikäli perustuslakia muutetaan kiireellisessä menettelyssä, se antaa käytännössä avoimen valtakirjan kaikille tulevillekin enemmistöhallituksille viedä niukallakin enemmistöllä läpi uusia tiedusteluvaltuuksia.

Turun epäilty terroriteko on kiihdyttänyt Suomessa vaatimuksia hyväksyä kiireellisenä uudet tiedustelulait. Siviili- ja sotilastiedustelulakipaketti antaisi viranomaisille huomattavasti laajemmat valtuudet esimerkiksi ihmisten tietoliikenteen seurantaan.

Perustuslain kiireellinen muuttaminen on poikkeuksellinen menettely ja vaatii 5/6:n enemmistön eli 167 kansanedustajaa eduskunnassa.

Uusien tiedustelulakien tarpeelle on ollut suurta kannatusta eduskunnassa läpi puoluerajojen. Erimielisyyttä on sen sijaan ollut siitä, pitääkö lait säätää kiireellisessä aikataulussa. Oppositiossa SDP ja vasemmisto ovat vastustaneet kiireellistä menettelyä, mutta harkitsevat kantaansa Turun iskun vuoksi.

Scheinin onkin suunnannut erilaisia vaihtoehtoja puntaroivan avoimen kirjeensä neljälle oppositiopuolueelle: sosiaalidemokraateille, vihreille, vasemmistoliitolle ja RKP:lle.

Professori uskoo: Jatkoa seuraisi

Sisäministeri Paula Risikko aikoo viedä lait eduskuntaan syksyllä. Hän ilmoitti jo ennen Turun puukotusiskua, että ehdottaa lakien säätämistä nopeutetusti. Koska tiedustelulait kajoaisivat perustuslain turvaamaan luottamuksellisten viestien salaisuuteen, myös perustuslakia pitäisi muuttaa.

Valtiosääntöasiantuntijat ovat muistuttaneet, että perustuslain muuttaminen kiireellisesti vaatii jykevät perustelut.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) puolestaan on todennut, että "oikeus elämään on yksityisyyden suojaa korkeampi perusoikeus".

Scheininin mielestä "on todennäköistä", että jos perustuslakia muutetaan kiireellisesti, nälkä kasvaisi syödessä ja uusia vaatimuksia laajemmista toimivaltuuksista alkaisi tulla pian lakipaketin hyväksymisen jälkeen.

Suomi purkaisi perustuslain yksityisyydensuojan aikana, jolloin muualla yhä laajemmin ymmärretään, että yksityisyydestä on tullut yksi tärkeimmistä perusoikeuksista.

Martin Scheinin, professori

– Kun perustuslain suojamuuri olisi poistettu suhteessa kansalliseen turvallisuuteen, tiedusteluvaltuuksia voidaan jatkossa laajentaa yhä uudelleen ja ilman tarvetta enää uudelleen neuvotella opposition kanssa, hän kirjoittaa.

Scheinin pitää yksityisyydensuojaan kajoamista etenkin perustuslain kiireellisellä muuttamisella riskialttiina kehityskulkuna.

– Suomi purkaisi perustuslain yksityisyydensuojan aikana, jolloin muualla yhä laajemmin ymmärretään, että yksityisyydestä on tullut yksi tärkeimmistä perusoikeuksista.

"Poikkeuslaki parempi vaihtoehto"

Jos tiedustelulakipaketti halutaan hyväksyä kiireellisessä järjestyksessä, on Scheininin näkemyksen mukaan perustuslain muuttamista parempi vaihtoehto määräaikainen poikkeuslaki. Myös tähän tarvitaan 5/6 kansanedustajan enemmistö.

– Kun kyseessä olisi poikkeuslaki eikä perustuslain muutos, perustuslain yksityisyydensuojasäännöksen kanssa ristiriidassa olevat myöhemmät ehdotukset vaatisivat aina uudelleen eduskunnan määräenemmistöpäätöksen.

Scheinin jatkaa, että määräaikaisen poikkeuslain turvin tiedustelulakeja voisi jatkaa vain eduskunnan määräenemmistön tuella eivätkä "mahdolliset ylilyönnit" jäisi pysyviksi.

Kirjoituksessaan Scheinin on sitä mieltä, että järkevin vaihtoehto olisi kuitenkin tehdä sellainen tiedustelulakipaketti, joka ei ylipäätään olisi ristiriidassa nykyisen perustuslain yksityisyydensuojan kanssa.

Scheinin katsoo, että tällöinkin viranomaisten mahdollisuuksia toimia jo ennakkoon ilman konkreettisen rikoksen epäilyä olisi mahdollista laajentaa ja tiedustelutoiminnan valvontaa parantaa.

– Tietoliikenteen kohdennettua valvontaa laajennettaisiin siinä määrin kuin se on perustuslain ja kansainvälisten yksityisyydensuojanormien kannalta hyväksyttävissä, hän sanoo viitaten yksityisyyden suojaan kansainvälisenä ihmisoikeutena.

Lue lisää aiheesta:

Tiedustelulakien säätämiskiire puhuttaa Turun iskun jälkeen – Näin kansalaisten viestintää valvotaan Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa

Olisiko tiedustelulaki estänyt Turun iskun? Tuskin, sanovat lakiasiantuntijat

Olisiko tiedustelulaki estänyt Turun iskun? Tuskin, sanovat lakiasiantuntijat

Paine tiedustelulakien hyväksymiselle poikkeusmenettelyllä kasvaa – oppositiosta uutta vastakaikua

Risikko: "Perustuslakia ei tietenkään voi kiireellä muuttaa mistä syystä tahansa"