Koe uusi yle.fi

Kustannusvertailu: Maalla sijaitseva tuulivoima edullisin tapa tuottaa sähköä

Tuulivoiman hinnanalennus johtuu muun muassa kasvaneesta yksikkökoosta ja alentuneista käyttökustannuksista.

tuulienergia
tuulivoimala
Ismo Pekkarinen / AOP

Maalle rakennettu tuulivoima on noussut ensimmäistä kertaa edullisimmaksi sähkön tuotantotavaksi Lappeenrannan teknillisen yliopiston sähkön tuotantokustannusvertailussa (siirryt toiseen palveluun).

LUT:n laskelmien perusteella maalla sijaitsevan tuulivoimalan sähkön tuotantokustannus on 41,4 euroa megawattitunnilta. Merellä sijaitsevan tuulivoimalan sähkön tuotantokustannus on sen sijaan 68,9 euroa/MWh.

– Tuulivoiman hinnanalennus johtuu kasvaneesta yksikkökoosta, alentuneista käyttö- ja kunnossapitokustannuksista sekä pidentyneestä huipunkäyttöajasta. Myös tuulivoimaloiden käyttöaste on kasvanut viidessä vuodessa noin kahdeksan prosenttia, kertoo tutkimuksesta vastannut professori Esa Vakkilainen tiedotteessa.

Vertailun toiseksi edullisin tuotantotapa on ydinvoima, kun laitos rakennetaan olemassa olevalle tontille. Tällöin tuotantokustannus olisi 42,4 euroa/MWh. Täysin uuden ydinvoimalaitoksen tuotantokustannus on 55,4 euroa/MWh. Hinta ydinsähkön rakentamiselle on noin viisi prosenttia edullisempi kuin edellisessä, vuonna 2012 tehdyssä arviossa.

Tuulivoimalla kalliit investoinnit, mutta käyttö halpaa

Raportin mukaan tulokset kertovat sähköntuotannon muuttuvan tulevaisuudessa pääomavaltaiseksi. Tällä tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoimaloiden rakentaminen vaatii suuria investointeja, mutta niiden käyttö on edullista. Sen sijaan esimerkiksi öljy-, hiili- ja turvevoimaloissa iso osa tuotantokustannuksista tulee kalliista polttoaineista.

Haasteena uusiutuvan sähköntuotannon kehittämisessä on raportin mukaan se, että aurinko- ja tuulivoimaloiden tuotantohuiput eivät vastaa Suomen kulutushuippua. Tarvitaan muun muassa varastointia, mikä taas lisää kustannuksia.

– Olisikin syytä alkaa siirtyä käyttämään sähkön tuotannon kokonaishintaa kullekin tuotantomuodolle, koska myös tarvittava varastointi, huipputeho ja varavoima ovat kustannuksia sähkönsiirron lisäksi, ehdottaa Vakkilainen.