1. yle.fi
  2. Uutiset

Näin kirjeenvaihtajamme arvioivat suuria sotaharjoituksia – Krim varjostaa sekä Venäjän että Ruotsin liikkeitä

Yhdysvallat on ensimmäistä kertaa mukana harjoittelemassa Ruotsin alueella.

sotaharjoitukset
Ruotsin armeijan sotaharjoitukset Gotlannilla.
Ruotsin armeija harjoitteli Gotlannissa syyskuussa 2016.Sören Andersson / AOP

Gotlanti on Itämeren sotilaallinen avainkohta, arvioi Pohjoismaiden-kirjeenvaihtaja Riikka Uosukainen

Ruotsin isännöimä Aurora 17-sotaharjoitus järjestetään 11.–29. syyskuuta Ruotsissa ja Itämerellä. Aurora on Ruotsille voimannäytös, suurin maassa järjestettävä sotaharjoitus 20 vuoteen. Merkittävää on sekin, että Yhdysvallat on ensimmäistä kertaa mukana harjoittelemassa Ruotsin alueella.

Ruotsi teki täyskäännöksen puolustuspolitiikassaan vuonna 2015, kun se päätti nostaa alasajetut puolustusvoimansa pystyyn ja vahvistaa sotilaallista kykyään Krimin tapahtumien seurauksena. Tähän puolustuspolitiikan muutokseen liittyy myös Aurora 17 -sotaharjoitus, jota alettiin aktiivisesti pohjustaa samoihin aikoihin.

Mukana on runsas parikymmentä tuhatta sotilasta kahdeksasta maasta. Isäntämaa Ruotsista osallistuu arvioilta 19 000, Yhdysvallat lähettää noin 1 500, naapuri Suomi noin 300 sotilasta. Luvuissa on mukana myös eri alojen sotilasasiantuntijoita ja viranomaisia.

Maat ovat harjoitelleet aiemminkin yhdessä tositoimia, muun muassa vuonna 2016 Norjan isännöimässä Cold response (Kylmä vaste) -sotaharjoituksessa.

Auroran aikana Ruotsi pääsee testaamaan omaa puolustuskykyään maalla, merellä ja ilmassa, mutta ennen kaikkea joukkojen yhteensopivuutta läheisten kumppaniensa kanssa. Merkittävimmät harjoitusalueet ovat eteläisessä Ruotsissa Mälarinlaakson, Tukholman ja Göteborgin ympäristössä sekä Gotlannissa.

Harjoituksenytimessä on Gotlanti, jonka turvallisuuspoliittista asemaa Ruotsi korostaa. Se on Itämeren merenkulun lukko ja sotilaallisesti merkittävä myös ilmatilan kannalta.

Ruotsalaistietojen mukaan amerikkalaisjoukot ovat harjoituksessa enimmäkseen “punaisten” roolissa eli hyökkääjiä. Suomen Hornetit osallistuvat harjoitukseen sekä “punaisten” että puolustavien “sinisten” puolella.

*Ruotsi *tai harjoitukseen kutsutut maat eivät sano ääneen kenen “rajoitettua hyökkäystä” vastaan puolustaudutaan, mutta aivan ilmeisesti kysymys on Venäjästä. Ja yhtä ilmeisesti Ruotsi ja Zapad-harjoitusta järjestänyt Venäjä ovat tienneet toistensa valmisteluista.

Samanaikaiset suuret sotaharjoitukset tuovat ajankohtaan jännitettä, mutta myös vakautta, kun osapuolilla on tilaisuus näyttää suorituskykyään.

Oman erityismausteensa Ruotsin suurharjoitukseen tuo puolustusministeri Peter Hultqvistin poliittinen ahdinko. Porvarioppositio ja ruotsidemokraatit uhkaavat Hultqvistia epäluottamukseksella. Äänestys saattaa osua samaan aikaan Aurora-sotaharjoituksen kanssa.

Ruotsalaiset rauhanaktivistit ovat ilmoittaneet järjestävänsä mielenosoituksia Auroran aikana. Stoppa Aurora- kampanjalla vastustetaan ulkomaisten joukkojen tuloa Ruotsin maaperälle.

Kuva venäläisten sotaharjoituksesta.
Kuva venäläisten sotaharjoituksesta Kaliningradissa 2013.Alexey Druginyn / Ria Novosti / EPA

Valko-Venäjä ei täysin luota isoveljeensä, analysoi Venäjän-kirjeenvaihtaja Marjo Näkki

Venäjä järjestää maansa suurimman sotaharjoituksen Zapadin (länsi) syyskuun puolivälissä. Siihen osallistuu myös Valko-Venäjä, joka on valtioliitossa naapurinsa kanssa. Samalla harjoitus tulee yhä lähemmäs EU:n ja Nato-maiden rajoja. Luvassa on tunnelman kiristymistä ja koventuvaa retoriikkaa.

Presidentti Vladimir Putinilla on tapana seurata hyvin aktiivisesti suuria sotaharjoituksia, joten hän todennäköisesti vierailee Zapadissa.

Venäjä on jaettu neljään sotilaspiiriin, joissa yhdessä se järjestää laajan sotaharjoituksen joka vuosi. Zapad on niistä suurin. Viimeksi maan läntinen sotilaspiirissä järjestettiin Zapad-harjoituksen neljä vuotta sitten.

Sotilasasiantuntijat pitävät harjoittelua normaalina toimintana, mutta silti se herättää huolta varsinkin Baltian maissa ja Itä-Euroopassa. Syynä on alueen kiristynyt turvallisuustilanne sekä joukkojen suuri määrä ja taistelukalusto, jota Venäjä liikuttelee aivan Euroopan rajalla.

Zapadiin osallistuvat kaikki Venäjän armeijan puolustushaarat, vaikka pääpaino on maajoukoissa. Kupletin juoneen kuuluu salailu joukkojen määrästä, jonka arvioidaan nousevan jopa sataantuhanteen sotilaaseen.

Venäjä on tilannut yli 4 000 junavaunua siirtämään sotilaita ja kalustoa harjoituksiin. Edellisessä Zapad 2013 -harjoituksessa se käytti vain runsasta sataa vaunua. Junavaunujen määrä saattaa olla vain silmänlumetta.

Sekä Venäjäettä Valko-Venäjä ovat kutsuneet ulkomaisia tarkkailijoita seuraamaan joitain harjoituksen vaiheita alueelleen. Valko-Venäjän huoli mahdollisesti on, että Venäjä saattaa jättää osan tuomistaan joukoista sen alueelle myös harjoituksen jälkeen. Vaikka Valko-Venäjä on valtioliitossa Venäjän kanssa, sen presidentti Aleksander Lukashenko pyrkii ajoittain tekemään pesäeroa Kremliin.

Valko-Venäjä on strategisesti tärkeä Venäjälle, sillä sen länsirajalta alkaa sadan kilometrin mittainen Suwalkin käytävä, jonka länsipäässä on Venäjälle kuuluva Kaliningradin erillissaareke. Itse Suwalkin käytävä kulkee Liettuan ja Puolan rajalla, ja sen sulkeminen eristäisi Baltian maiden maayhteyden seuraavaan EU- ja Nato-maahan.

*Zapad-harjoituksen *yksi mahdollinen skenaario on se, että Valko-Venäjällä syntyy alueellisia levottomuuksia, joiden rauhoittamiseen se tarvitsee Venäjän apua. Kaliningradissa voi olla maihinnousun torjuntaharjoitus.

Harjoitusta ovat arvostelleet kärkkäästi erityisesti Baltian ja Puolan johtajat. Niiden mukaan Venäjä näyttää harjoituksessa aggressiivista voimaansa ja harjoittelee hyökkäystä länttä vastaan. Kritiikki ei ole aivan tuulesta temmattu, sillä ennen Georgian sotaan 2008 ja Krimin valtausta 2014 Venäjä siirsi joukkojaan kyseisille alueille nimenomaan sotaharjoitusten varjolla.

Lue lisää:

Jättisotaharjoitukset alkamassa Suomen molemmin puolin – Jopa 100 000 sotilaan uskotaan osallistuvan Venäjän Zapad-harjoitukseen

Pieni jääkausi – Itämeren ilmapiiri viileni nopeasti Venäjän vallattua Krimin Ukrainassa

Trumpin ja Putinin motti – Eurooppa on pakotettu ajattelemaan mantereen puolustus uudelleen

Lue seuraavaksi