Kemikaalitehdas tulessa Yhdysvaltojen tulva-alueella

Viranomaiset voivat vain odottaa palojen sammumista. Alueella edelleen kuusi säiliötä, joiden odotetaan syttyvän tuleen.

luonnononnettomuudet
Rekka tulvivalla kadulla.
Rekat yrittivät edetä kohti Akerman kemikaalitehdasta torstaina Crosbyn kaupungissa Yhdysvalloissa.Brendan Smialowski / AFP

Crosbyn kaupungissa Yhdysvalloissa sijaitsevassa kemikaalitehtaassa on jälleen syttynyt tulipalo. Tehdasalueella palaa peroksidisäiliöitä.

Peroksidisäiliöiden syttymisen syynä on säiliöiden pettänyt jäähdytysjärjestelmä. Järjestelmä vaurioitui aluetta runnelleissa tulvissa. Kemikaalitehdas sijaitsee Teksasin osavaltiossa, lähellä Houstonin suurkaupunkia.

Kemikaalitehtaan edustajien mukaan tehdasalueella on edelleen kuusi säiliötä, joiden odotetaan myös syttyvän tuleen.

Yhtiö on siirtänyt kaikki työntekijänsä pois tehdasalueelta.

savua nousee metsän takaa
Kemikaalitehdas on tulessa Crosbyssa, lähellä Houstonia.AFP

Kemikalien odotetaan palavan loppuun

Kemikaalitehtaassa on tulvan jälkeen syttynyt useita paloja.

Yhtiön edustajien mukaan palaville kemikaaleille ei tässä vaiheessa pystytä tekemään mitään. Yhtiö voi vain odottaa vain niiden palavan loppuun.

Alueella asuvat 5 000 ihmistä on evakuoitu tehtaan läheisyydestä. Kukaan alueelta evakuoiduista ei tiettävästi ole saanut vakavavia oireita tehtaalta leviävistä kaasuista.

Kemikaalitehtaalla valmistetaan orgaanisia peroksideja, joita käytetään muun muassa muovien, lääkkeiden ja rakennustarvikkeiden valmistuksessa.

Lähde: AP, AFP,STT