1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ydinaseet

Pohjois-Korean testaama pommi on pieni mutta aiheuttaisi silti karmeaa tuhoa – näin kävisi Helsingille

Ydinaseiden voima tiedetään tarkkaan. Kuka tahansa voi testata netissä, miten suurta tuhoa ne saavat aikaan.

Kuvitteellinen sadan kilotonnin räjähdys Helsingin yllä. Arviot Nukemap-sivustolta. Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Tiedot Pohjois-Korean uusimmasta ydinkokeesta ovat vielä vaillinaisia mutta Japanissa ja Etelä-Koreassa on arvioitu, että kyseessä on noin sadan kilotonnin pommi. Pohjois-Korea väittää, että kyseessä on vetypommi.

Ydinpommien suuruutta kuvataan vertaamalla vapautunutta energiamäärää vastaavaan trotyylimäärään. Yhden kilotonnin ydinpommi vapauttaa energiaa yhtä paljon kuin 1000 tonnia trotyylia.

Neuvostoliitto räjäytti vuonna 1961 Tsar-Bomba –nimisen vetypommin, jonka koko oli 50 megatonnia. Se oli siis 500 kertaa suurempi kuin Pohjois-Korean viimeisin lataus.

Tuhovoima riippuu räjähdyspaikasta, sillä ydinpommi voidaan laukaista maan pinnassa tai ilmassa, sanoo kapteeni Juha Kukkola Maanpuolustuskorkeakoulusta. Hän muistuttaa, että Pohjois-Korean ydinkokeen laadusta ei ole vielä varmuutta.

Jos sadan kilotonnin vetypommi laukaistaisiin Helsingin yllä ilmassa noin puolentoista kilometrin korkeudessa, ainakin 51 000 ihmistä kuolisi ja yli 100 000 haavoittuisi.

Räjäytyksen aiheuttama tulipallo olisi kooltaan vajaat puoli neliökilometriä. Radioaktiivinen säteily ulottuisi heti lähes 4 neliökilometrin alueelle eli reilusti Kaisaniemestä Punavuoreen. Säteilyn aiheuttama kuolleisuus olisi pahimmillaan 90% alueen väestöstä.

Räjähdyksen aiheuttama paineaalto ulottuisi yli 30 neliökilometrin alueelle ja tuhoasi suuren osan rakennuksista. Se yltäisi Pasilasta Suomenlinnan pohjoiskärkeen.

Lämpösäteily puolestaan ulottuisi 60 neliökilometrin alalle. Siitäkin seuraisi vakavia tuhoja, sillä lämpösäteily aiheuttaisi ihmisille ja eläimille mm. pahoja ihovaurioita.

Jos räjäytys tehtäisiin maan pinnalla, kuolinuhrien ja varsinkin haavoittuneiden määrä pienenisi hieman ja muutenkin pommin vaikutus olisi erilainen.

Edellä oleva esimerkki on kuvitteellinen, eivätkä Helsinki tai Suomi ole ydiniskun kohteena.

Ydinaseiden voimaan ja vaarallisuutta voi testata nettiosoitteessa https://nuclearsecrecy.com/nukemap/ (siirryt toiseen palveluun).

Lue myös: Presidentti Donald Trump ydinkokeesta: Pohjois-Korea on roistovaltio, Suomalaistutkija Pohjois-Korean ydinkokeesta: Ei yllätys, mutta huolestuttavia väitteitä, Etelä-Korea: Jopa viisi kertaa Nagasakin atomipommia kovempi

Tarkennus 5.9. klo 12:50.Ydinpommien suuruutta kuvataan vertaamalla räjähdyksessä vapautuvaa energiaa vastaavaan trotyylimäärään. Tehoon vaikuttaa mm. räjähdyspaikka. Aiemmin tekstissä sanottiin, että pommien teho mitataan kilo- tai megatonneissa.

Jutun tekstiä on korjattu 4.9. klo 16:08. Radioaktiivinen säteily ja paineaalto ulottuisivat pienemmälle alueelle kuin tekstissä aiemmin kerrottiin. Jutun grafiikkakuvassa ei ole ollut virhettä.