Eduskunta paljasti vihdoin istuntosalin veistokset – katso kuva kullatuista kipsipatsaista

Viime viikolla pidetyssä mediatilaisuudessa eduskunnan istuntosalin patsaat oli vielä peitetty hupuilla.

Eduskuntatalo
Kuvakaappaus Eduskunnan twitter-sivusta
Eduskunnan Twitter-tili

Eduskunta on julkaissut Twitterissä kuvan istuntosalin alkuperäisistä, lehtikullalla päällystetyistä kipsipatsaista. 1930-luvulta peräisin olevat patsaat on konservoitu eduskuntatalon remontin yhteydessä.

Toimittajat pääsivät jo viime tiistaina katsomaan ja kuvaamaan eduskuntatalon peruskorjattuja tiloja. Tuolloin istuntosalin patsaat olivat vielä huppujen alla piilossa.

Kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen suunnittelemat patsaat tuotiin ensimmäistä kertaa eduskunnan istuntosaliin vuoden 1932 lokakuussa, mutta vuonna 1969 ne korvattiin pronssivaloksilla.

Wäinö Aaltonen oli alun perin suunnitellut veistoksensa pronssista valettavaksi ja kullattavaksi, mutta taloudellisen tilanteen vuoksi patsaat Raivaaja, Henkinen työ, Tulevaisuus, Usko ja Sadonkorjaaja toteutettiin kullattuina kipseinä, kerrotaan eduskunnan nettisivuilla (siirryt toiseen palveluun).

1960-luvulla valettuja pronssipatsaita ei kullattu, ilmeisesti kustannusten ja ajan esteettisten näkemysten takia. Pronssivalokset on tarkoitus säilyttää edelleen Eduskuntatalossa, missä vierailijoilla on mahdollisuus nähdä ne.

Eduskunnan istuntosali.
Eduskunnan istuntosalin pronssipatsaatYle

Kullattuja kipsipatsaita on säilytetty tähän asti Wäinö Aaltosen museossa Turussa. Ne ovat olleet välillä esillä, välillä varastossa.

Eduskuntatalon istuntosalin alkuperäisen veistossarjan kaksi patsasta Wäinö Aaltosen museossa Turussa
Eduskuntatalon istuntosalin alkuperäisen veistossarjan kaksi patsasta Wäinö Aaltosen museossa TurussaPetra Ristola / Yle

Kansanedustajat aloittavat työnsä uudistetussa Eduskuntatalossa huomenna tiistaina, kun eduskunnan syysistuntokausi alkaa. Kuvia Eduskuntatalon remontin vaiheista löytyy täältä (siirryt toiseen palveluun).

Eduskuntatalo avautuu yleisölle myöhemmin syksyllä. Eduskunnassa on avoimet ovet 14.–15.10. ja 18.–19.11.

Lue myös:

Eduskuntatalo peruskorjattiin 30-luvun loistoonsa: Katso kuvat