Burundissa kidutus, katoamiset ja seksuaalinen väkivalta jatkuvat: "Maassa vallitsee pelon ilmapiiri"

YK kehottaa Kansainvälistä rikostuomioistuinta avaamaan tutkinnan ihmisoikeusrikoksista niin pian kuin mahdollista.

Burundi
Arkistokuvassa Burundin hallituksen vastainen mielenosoittaja pääkaupunki Bujumburassa kesäkuussa 2015.
Arkistokuvassa Burundin hallituksen vastainen mielenosoittaja pääkaupunki Bujumburassa kesäkuussa 2015.Dai Kurokawa / EPA

Ihmisoikeusrikkomukset itäafrikkalaisessa Burundissa jatkuvat, YK:n tutkimuskomissio vahvistaa.

– On pitäviä perusteita siitä, että ihmisyyden vastaisia rikoksia on tehty ja ne jatkuvat Burundissa, todetaan YK:n tutkimuskomission maanantaina julkistetussa raportissa. (siirryt toiseen palveluun)

Tutkimuskomissio syyttää rikoksista "valtion korkeinta tasoa" eli käytännössä Burundin hallitusta.

Komissio pyytää Kansainvälistä rikostuomioistuinta aloittamaan Burundissa tehtyjen ihmisoikeusrikosten tutkinnan.

Yli 500 ihmistä haastateltiin tutkimuskomission työn aikana. Joukossa oli ulkomailla pakolaisina asuvia burundilaisia ja Burundissa edelleen olevia, jotka antoivat haastatteluja henkensä uhalla.

– Maassa vallitsee pelon ilmapiiri. Uhreja on uhkailtu, jopa maanpaossa olevia, brittiläinen komission jäsen Françoise Hampson sanoi.

Komission olikin oltava työssään erittäin varovainen mutta toisaalta varmistettava uhrien, heidän perheenjäseniensä ja silminnäkijöiden antamien tietojen paikkansapitävyys.

Burundilla paikka YK:n ihmisoikeusneuvostossa

Raportin mukaan tappaminen, kidutus, seksuaalinen väkivalta, ihmisten nöyryyttävä kohtelu, katoamiset ja mielivaltaiset pidätykset ovat jatkuneet huhtikuusta 2015. Poliittinen kriisi alkoi, kun presidentti Pierre Nkurunziza ilmoitti pyrkivänsä kolmannelle kaudelle.

Burundia on vaivannut väkivallan kierre keväästä 2015 alkaen.

Burundin hallitus on kieltäytynyt yhteistyöstä tutkimuskomission kanssa eikä päästänyt sen jäseniä maahan.

– Tämä on entistäkin valitettavampaa siksi, että Burundilla on YK:n ihmisoikeusneuvoston jäsenmaana velvoite tehdä yhteistyötä neuvoston asettamien mekanismien kanssa, komission beniniläinen jäsen Reine Alapini Gansou sanoo.

Raportti kyseenalaistaakin Burundin aseman ihmisoikeusneuvoston jäsenenä.

Lisää aiheesta:

Helsingissä salaisia neuvotteluja Burundin väkivaltaisuuksien lopettamiseksi – "Sieltä täältä löytyy ruumiita, joilta on leikattu pää"

Lähteet: AP, AFP