1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tontit

Pankki huutokauppaa netissä vanhoja tonttejaan – tarjoukset toistaiseksi vain muutamia satasia

Euroopan keskuspankin pyyntö karsia tuottamaton omaisuus pois pankin taseesta laittoi Etelä-Hämeen Osuuspankin huutokauppaamaan vanhoja tonttejaan nettiin.

tontit
Ruutukauppaus huutokauppasivulta
Verkkohuutokauppaan laitettuinkaan tontit eivät ole saaneet kuin muutaman satasen tarjouksia. Miki Wallenius / Yle

Etelä-Hämeen Osuuspankki pyrkii eroon tarpeettomista tonteista Lopella ja Hausjärvellä.

Pankki on koettanut myydä suurehkoja omakotitontteja noin 10 000 euron hinnalla, mutta minkäänlaista kiinnostusta ostajissa tontit eivät ole herättäneet.

Verkkohuutokauppaan (siirryt toiseen palveluun) laitettuinkaan tontit eivät ole saaneet kuin muutaman satasen tarjouksia.

Op-kiinteistökeskuksen toimitusjohtaja Heikki Raitanen uskoo kuitenkin kiinnostusta syyskuussa löytävän.

– Nämä kymmeniä vuosia sitten tulleet pankin taseeseen. Omistaja haluaa luopua näistä, koska tällaisella ylimääräisellä omaisuudella ei ole mitään merkitystä pankin liikentoiminnan kannalta. Taustalla on myös Euroopan keskuspankin esittämä toive sille, että tuottamaston omaisuus pankin taseesta myydään pois.

Pankin hallituksessa lienee kuitenkin vaikea esitellä tonttia myytäväksi muutamilla satasilla?

– Täytyy muistaa, että toimiva johto tekee päätöksen myydänkö vai ei. Viimeinen tarjous selviää vasta viimeinen päöivä syyskuuta. Sen jälkeen myyjä päättää, että millaisia johtopäätöksiä tehdään.

Esimerkiksi Lopen Läyliäisistä on nettihuutokaupassa tarjolla neljä tonttia, joille voi rakentaa omakotitalon tai liikehuoneiston. Tonttia koot vaihtelevat 1500m2 - 3500m2. Tontit ovat nettihuutokaupassa syyskuun loppuun asti.

Viime vuonna Lopen ja Hausjärven kunta myivät jo omistamiaan tontteja puoleen hintaan.

Lue seuraavaksi