Tuusniemen kunnanjohtajaksi Timo Kiviluoma

Kiviluoma siirtyy Tuusniemelle Kuopiosta talouspäällikön tehtävästä.

Tuusniemi
Tuusniemen kunnanjohtaja Timo Kiviluoma
Timo Kiviluoma

Tuusniemen kunnanjohtajaksi on valittu hallintotieteiden maisteri Timo Kiviluoma. Hän on toiminut aiemmin Maaningan määräaikaisena kunnanjohtajana ennen kunnan liittämistä Kuopion kaupunkiin. Tällä hetkellä Kiviluoma työskentelee Kuopion perusturvan ja terveydenhuollon talouspäällikkönä.

Kunnanhallituksen valitsema haastatteluryhmä haastatteli viisi hakijaa, joista neljä eteni soveltuvuusarviointiin.

Virka laitettiin kesällä toistamiseen hakuun, kun ensimmäisellä kerralla hakijoita oli vain uusi kappaletta. Toisella kierroksella hakijoita kertyi yhteensä 16 henkilöä. Kunnanhallitus esitti Kiviluomaa yksimielisesti uudeksi kunnanjohtajaksi.

Kunnanjohtajan virka tuli auki, kun Toni Auvinen siirtyi Pohjois-Savon liiton digijohtajaksi.