yle.fi-etusivu

Länsiväylä: Länsimetron asemien luovutus viivästyi – liikennöinti saattaa myöhästyä jälleen

Länsiväylä-lehti kertoo, ettei Länsimetro Oy ole pystynyt luovuttamaan kaikkia radan osia HKL:lle. Luovuttamatta on edelleen muun muassa valvontajärjestelmä, joka on käytännössä koko metron hermokeskus.

Länsimetro
Tapiolan asema 10. helmikuuta.
Tapiolan asema 10. helmikuuta.Jarno Kuusinen / AOP

Länsimetron liikennöinnin pitäisi alkaa syyskuun lopulla, mutta käyttöönotto uhkaa jälleen viivästyä. Länsimetro Oy ei pystynyt luovuttamaan valmista metroa HKL:lle määräaikaan mennessä, sillä metroasemien hermokeskuksena toimiva valvontajärjestelmä ja kaksi asemaa jäi luovuttamatta viime viikolla, kertoo Länsiväylä. (siirryt toiseen palveluun)

Lehden mukaan metron liikennöinnin alkamisajankohta on edelleen iso kysymysmerkki. Länsimetron hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo ei uskalla sanoa lehdelle varmuudella, että liikennöinti alkaisi edes tämän vuoden aikana.

HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski puolestaan kommentoi lehdelle, että koko metro kytkeytyy kyseisen valvontajärjestelmän ympärille. Lehmuskosken mukaan valvontajärjestelmän uupuminen ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita käyttöönoton viivästymistä. Järjestelmään kuuluvat muun muassa turvallisuuteen liittyvät asiat.

Helsingin Sanomien (siirryt toiseen palveluun) mukaan tällä hetkellä mikään taho ei osaa ennnustaa metron liikkeellelähtöajankohtaa. Länsimetro oy:n toimitusjohtaja Ville Saksi sanoo HS:n haastattelussa, että arvion voi tehdä vain HKL, joka johtaa käyttöönottoa.

Lehmuskosken mukaan tarkempi arvio länsimetron aloitusajankohdasta voidaan tehdä vasta, kun Länsimetro on luovuttanut valvontajärjestelmät HKL:lle toimintakuntoisena.

Yle Uutiset ei tavoittanut Länsimetroa eikä HKL:a kommentoimaan asiaa.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Vaatteet

Voiko halvalla saada hyviä vaatteita?

"Mitä enemmän valmistusaineesta kerrotaan, sitä parempi se todennäköisesti on"

Muumit

Uusi muumisarja on miljoonaluokan tuotanto, jota piirretään vanhassa ladossa

Futuurit

Ensimmäiset bitcoin-futuurit tulivat markkinoille – kurssi lähti härkäjuoksuun

Rahapeliriippuvuus

THL:n kysely: Puolet peliongelmaisista koki mainonnan lisänneen pelaamista