yle.fi-etusivu

Luututkimus haastaa sukupuoliroolit: Kivi- ja pronssikausien tietotaitoa levittivät naiset

Baijerissa Lechjoen laaksoon tuhansia vuosia sitten haudatut naiset olivat muuttajia, miehet eivät.

arkeologia
Luuranko osittain esiin kaivettuna. Käsivarren luun päällä on kaksi pronssikorua.
Ainakin 60 prosenttia tutkituista naisista oli tullut Lechjoen varteen muualta, satojen kilometrien päästä.Stadtarchäologie Ausgsburg

Nykyisessä Baijerissa, Saksan ja Itävallan rajamailla, kivikauden lopussa ja pronssikauden alussa eläneiden ihmisten tutkimus on kääntänyt päälaelleen olettamukset siitä, että ihmiskunnan kulttuureja levittivät ensisijassa miehet.

Lechjoen laaksosta läheltä Augsburgia löydetyt luurangot osoittavat, että enemmistö naisista oli tullut 300–500 kilometrin päästä. Miehet sen sijaan olivat yleensä syntyneet ja kuolleet samassa paikassa. Ilmiö ei ollut tilapäinen, vaan kesti koko tutkitun yli 800 vuoden ajan.

– Arkeologeilla on tapana ajatella, että miehet tulivat uusille alueille, ottivat paikalliset naiset vaimoiksi ja ehkä tappoivat miehet. Saattoihan niin jossakin käydäkin, mutta meidän tuloksissamme sellaista ei näy, sanoo tutkimukseen osallistunut molekyylibiologi Alissa Mittnik Inverse (siirryt toiseen palveluun)-lehdessä.

Muuttoliike ei ollut joukkoliikettä

Saksalaisten Ludwig-Maximilianin (siirryt toiseen palveluun) ja Tübingenin yliopistojen sekä Max Planck -insituutin tutkimuksessa selvitettiin 84 vainajan tarinaa. He olivat eläneet vuosina 2500–1650 ennen ajanlaskumme alkua.

Luita ja hampaita tutkittiin muun muassa DNA- ja isotooppikokeilla. Poskihampaiden isotooppien analyysi osoitti naisten sukulinjoissa suurta muuttelua. Isotooppeihin tallentuu ruoasta ja vedestä peräisin oleva tieto siitä, missä ihminen on elänyt.

Tulokset kertoivat, ettei muinainen muuttoliike ollut joukkoliikettä, vaan matkalle lähtivät yksittäiset ihmiset – ja juuri naiset. Yksilöiden muuttomatkoista todistaa myös se, että heitä oli tullut eri puolilta, ei vain yhdeltä alueelta.

Kivi- ja pronssikauden vaihde oli muutosten aikaa

Tulokkaat oli haudattu samalla tavoin kuin muutkin asukkaat, mikä kertoo heidän olleen yhdenvertaisia muiden kanssa. Orjaksi ryöstämistä vastaan puhuu myös ikä, jossa naiset olivat tulleet uusille asuinseuduille. Isotoopit osoittavat, että naiset olivat varttuneet aikuisikään syntymäpaikoillaan.

Tutkijat päättelevät myös, että juuri naisten mukana uusille seuduille kulki myös teknisiä ja kulttuurisia asioita, jotka eivät olleet siellä ennestään tuttuja. Lechjoen kaivauksissa löytyi esineitä, jotka vaikuttavat pohjoisesta tulleilta.

Kivi- ja pronssikauden taitteessa ihmisten elämässä oli maanviljelykseen ja uskontoon liittyneitä mullistuksia, keramiikka muutti muotoaan ja metallit tekivät tuloaan.

Saksalaistutkimus on julkaistu tiedelehti PNAS (siirryt toiseen palveluun):ssa. Vastaavia tuloksia naisten liikkuvuudesta tunnetaan muualtakin, muun muassa viime vuonna julkaistusta ruotsalaisesta tutkimuksesta. (siirryt toiseen palveluun)

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Kotimaiset elokuvat

Armomurhaajassa periaatteen miehet maksavat kalliisti härkäpäisyydestään

Minibudjetilla tehty tyly suomalaistrilleri kerää suitsutusta maailmalla

Kulttuuri

Tuntuuko, että suomalaisissa elokuvissa on aina samat naamat? Yle selvitti, kenellä on eniten rooleja

Matti Onnismaa

Harva tunnistaa 2010-luvun käytetyintä näyttelijää – Matti Onnismaa on sivuroolien kuningas

Susi

"Karjaisin kovaa ja ajattelin, että siitä ne lähtevät karkuun. Niin ei käynyt."

Katso video: Sudet tulivat vain muutamien metrien päähän työmiehestä Ruokolahdella