Koe uusi yle.fi

Tökkiikö lukeminen? Eikö hyväkään kirja imaise mukaansa? Kärsit ehkä ADT:stä

Lue seitsemän käytännön ohjetta, joilla voit kohentaa lukukuntoasi.

lukeminen
Sormi ohjaa lukemista.
Nella Nuora / Yle

Haluaisit lukea hyvää kirjaa, jota moni on suositellut. Jankkaat ensimmäistä sivua ja ajatukset harhailevat. Miten lukeminen voi olla niin vaikeaa?

Saattaa olla, että olet ajanut itsesi ADT-tilaan. Siinä reagoit jatkuvasti pienimpiinkin asioihin etkä oikein pysty keskittymään mihinkään, et myöskään pitkän tekstin lukemiseen.

ADT tulee sanoista attention deficit trait, ja sillä tarkoitetaan itseaiheutettua keskittymisen ja tarkkaavaisuuden häiriintymistä.

Oireilu voi näkyä esimerkiksi niin, ettei jaksa keskittyä kirjan lukemiseen.

Keskittymisen häiriöön on helppo ajautua nykyisessä työkulttuurissa ja elämäntyylissä, jossa viestiä pukkaa useista välineistä ja sekä ihmiset että tieto ovat aina saatavilla ja tavoitettavissa. Ajatukset sinkoilevat asiasta toiseen, ja keskittyminen yhteen asiaan on vaikeaa.

Oireilu voi näkyä esimerkiksi niin, ettei jaksa keskittyä kirjan lukemiseen.

Lukemiseen tarvitaan aktiivinen mieli

Paneutunut keskittyminen yhteen asiaan, vaikkapa juuri kirjaan, tekee kuitenkin hyvää. Se virkistää työpäivän jälkeen tehokkaammin kuin päämäärätön Facebookin tai Twitterin selailu.

Kirjan lukemista voi verrata aivojen näkökulmasta oppimiseen. Mielen pitää olla aktiivinen ja virittynyt. Sosiaalisen median ja kirjan lukemisen eroa palautumisessa voisi taas verrata ruokaan.

Suklaapala voi helpottaa oloa ja auttaa, kun on oikein kova nälkä. Ajatus porkkanoiden raastamisesta ja perunoiden keittämisestä tuntuu vaivalloiselta. Vaivannäkö kuitenkin kannattaa, sillä kunnollisen ja tasapainoisen aterian jälkeen olo on kylläisempi ja parempi pidempään.

Kirjapino.
Henrietta Hassinen / Yle

Käytännön ohjeita lukukunnon kohentamiseen

Keskittymiskyvyn palauttaminen ja lukuimun löytyminen eivät käy välttämättä käden käänteessä. Lukuimuun voi yrittää päästä vaikkapa seuraavilla käytännön vinkeillä.

1.Seisominen tai liikkuminen lukemisen aikana

Joillekin keskittymisen kohdistaminen terävästi yhteen asiaan voi olla vaikeaa. Aivo- ja oppimistutkimuksissa on huomattu, että keskittymistä voi parantaa tekemällä samanaikaisesti jotain automaattista ja fyysistä, joka ei vie aivoista samaa muistin ja tarkkaavaisuuden tilaa kuin lukeminen.

Esimerkiksi kirjan ensimmäisten kappaleiden lukeminen seisten, kävellen tai jotain helppoa käsillään näperrellen voi terävöittää aivojen keskittymistä kirjaan.

2. Musiikin kuunteleminen ennen lukemista

Tutkimuksissa on huomattu, että musiikin kuuntelemisen jälkeen ihmisten keskittymiskyky paranee. Musiikki ei saa olla laahaavaa, vaan sen pitää olla reipasta ja myös mieluista, jotta se säätää aivot oikeaan vireystilaan.

Musiikin kuunteleminen lukemisen aikana voi auttaa joitakin, mutta ei sovi kaikille. Varsinkaan muusikoiden tai musiikin harrastajien ei kannata kuunnella musiikkia lukiessaan, koska musiikki vie heillä usein aivoista samaa kapasiteettia kuin lukeminen.

3. Äänikirjan ja paperikirjan sekakäyttö

Äänikirjaa kuunnellessa voi helposti tehdä jotain fyysistä, esimerkiksi kävellä, joka auttaa keskittymisessä.

Äänikirjasta sanavaraston ja keskittymiskyvyn kehittäjänä ei vielä tiedetä paljoa, mutta ainakin se mahdollistaa kirjallisuuteen ja tarinoihin uppoamisen sekä kehittää mielikuvitusta ja kokonaisuuksien hahmottamista.

Äänikirja voi toimia porttina paperikirjan lukemiseen. Kun on aloittanut äänikirjan, ei ehkä jaksakaan sen verkkaista tahtia vaan haluaa tarttua tekstiin. Monet ovatkin “sekakäyttäjiä”, eli he kuuntelevat kirjaa lenkillä ja jatkavat lukemista sohvalla, kun tarina imee mukaansa.

4. Vessakirja

Vie kirja vessaan ja lue siellä aina. Tee vessasta älylaitteeton paikka ja päätä, että luet vessakirjaa aina vähintään muutaman kappaleen. Tiettävästi ainakin yksi Helsingin Kallion kirjaston asiakas kertoo lukeneensa Leo Tolstoin Anna Kareninan tällä tavoin.

5. Sisäänheittokirja

Kun lukujumi on äitynyt oikein pahaksi ja edellisestä kirjasta on pitkä aika, kannattaa kokeilla jotain nopeasti luettavaa, kepeää ja tuttua. “Sisäänheittokirja” voi avata pahankin jumin.

Se voi olla vaikkapa jokin lapsuudesta tuttu kirja tai Harlekiini-sarjan romanttinen pokkari teiniajalta. Kioskikirjan lukee helposti tunnissa tai parissa, ja sen jälkeen voikin tarttua toiseen, ehkä vaativampaan.

6. Perusta lukupiiri tai järjestä lukubileet

Lukemisen yhteisöllisyys voi toimia keppinä tai porkkanana lukemiselle. Kirjoista on hauska vaihtaa ajatuksia ja kertoa kuulumisia. Kun kuulee muiden keskustelevan kirjasta, jota itse ei ole lukenut, tulee ulkopuolinen olo.

Lapset innostuvat lukemaan, kun heillä on ympärillään lukevia ihmisiä. Sama voi toimia myös aikuisilla. Ympäröi itsesi kirjallisuudesta ja lukemisesta kiinnostuneilla ihmisillä säännöllisesti kokoontuvassa kirjapiirissä ja motivoidut ehkä lukemaan itsekin.

Tai järjestä ystävien kanssa säännöllisesti pari tuntia kestäviä lukubileitä kahvilassa tai jonkun kotona. Sääntönä on, että bileissä luetaan hiljaa yhdessä, mutta ei puhuta. Virvokkeita toki voi nauttia.

7. Lue ääneen toisille

Lue ääneen lapselle, puolisolle, ystävälle, lemmikille, huonekasville tai vaikkapa naapurin mummolle. Pääset hyvää tekemällä lukuimuun, ilahdutat muita ja saat iloa ehkä itsekin.

Juttua varten on pyydetty tietoa ja vinkkejä aivotutkija Minna Huotilaiselta Helsingin yliopistosta, toiminnanjohtaja Ilmi Villacíslta Lukukeskuksesta sekä lukuvalmentaja Sini Turuselta Kallion kirjastosta.