Koe uusi yle.fi

Koirien kanssa kasvanut Pekoni-villisika on laumansa hylkiö – nukkui pienenä lasten vieressä

Veikka Juntunen tarhaa epäileviä eläimiä Suomussalmen perukassa. Villisikojen tarhaaminen on hiljalleen vähentynyt Suomessa.

villisika
Villisika ruokailee tarhalla.
Veikka Juntusen villisiat kirmailevat aitauksessaan omatoimisesti. Ne eivät tarvitse muuta kuin vettä, viljaa ja matolääkkeet pari kertaa vuodessa. Niko Mannonen / Yle

Suomussalmi

– Pekoni! Pekoni, tule tänne! Huutaa suomussalmelainen villisikatarhaaja Veikka Juntunen.

Mökkimäisen ruokapaikan takaa kuuluu kiivasta tuhinaa ja röhkimistä. Joku villisioista saa selkäänsäkin, kun toinen pyrkii paremmille ruoka-apajille.

Hetken kuluttua selvästi muita pienempi Pekoni-villisika kipsuttaa isäntänsä luokse, pieni häntä viuhuen villisti edestakaisin. Juntunen kumartuu rapsuttamaan Pekonia ja kuiskaa:

– Kuinka minä raskin sinut joku päivä ampua.

Pekoni ja Veikka Juntunen.
Pekoni-villisika nukkui porsaana yhdessä Juntusten perheen lapsien kanssa ja telmi sulassa sovussa koirien kanssa.Niko Mannonen / Yle

Vaikka sympaattiset pitkäkärsät ovat suloisia ja osa perhettä, ne on tarkoitettu syötäväksi. Juntusen villisiat päätyvät eri vaiheiden kautta Suomussalmen Jalonhelmi-ravintolaan. Villisika-annoksiin erikoistunut ravintola tarjoilee muun muassa villisikahampurilaisia ja villisianlihasta tehtyjä makkaroita.

Juntunen tarhaa villisikoja nyt neljättä vuotta. Vaikka aitaus on viisi hehtaaria iso ja villisikoja on tällä hetkellä 16, pitää Juntunen tarhausta enemmän harrastuksena kuin työnä.

– Tähän mennessä villisikojen tarhaaminen ei ole tuottanut juuri mitään ja en tiedä tuottaako jatkossakaan, Juntunen naurahtaa.

Juntusen villisioilla on suuri aitaus, jossa temmeltää, ja 13 pientä mökkiä, joissa ne voivat levätä.

– Täällä siat asustavat, vuokran ne maksavat lihana.

Villisika häälahjaksi

Ensimmäisen villisian Veikka Juntunen sai häälahjaksi, kun hän meni naimisiin vuonna 2008. Villisika-aitausta oli jo rakennettu ja ajatus villisioista muhi useamman vuoden, mutta asukkaat puuttuivat.

– Kymmenen vuotta kesti rakentaa aitaus: hankkia rahat, kaataa puita ja virittää aita.

Kainuun valvontaeläinlääkärin Aila Rauatmaan mukaan villisikojen hankkimista on harkittava tarkoin. Hän suosittelee tutustumaan villisikatarhoihin ja pohtimaan, onko itsellä varmasti resursseja pitää villisikoja.

– Villisika voi omalla tavallaan olla vaatimaton eläin, mutta maaston suhteen se on vaativa, Rauatmaa kertoo.

Veikka Juntunen villisikojensa kanssa.
Villisian kasvuaika on pidempi kuin kesysian. Lisäksi villisika porsii vähemmän porsaita kuin kesysika. Muun muassa nämä asiat vaikuttavat villisianlihan hintaan.Niko Mannonen / Yle

Villisikojen tarhaaminen Suomessa on ilmoituksen varaista toimintaa, eli toiminnan aloittamisesta pitää tehdä ilmoitus aluehallintovirastoon.

– Kaikkien sikaeläinten pidosta tulee tehdä ilmoitus kunnan maaseutu- ja elinkeinoviranomaiselle. Sitä kautta rekisteröidään sikaeläinten pitopaikat ja sikaeläinten pitäjät, kertoo Eviran ylitarkastaja Sanna Varjus.

Lainsäädännössä ei ole määritelty esimerkiksi neliömääriä per villisika. Pienessäkin aitauksessa voi olla useita sikoja.

– Me eläinlääkärit käymme valvomassa säännöllisesti tarhoja eläinsuojelulain vaatimusten näkökulmasta. Eli eläinsuojelulainsäädännön vaatimusten on täytyttävä tarhoilla, kertoo Rauatmaa.

Eläimenpitopaikan tulee olla turvallinen, eläinlajille suoveltuva sekä riittävän puhdas ja siisti.

– On vaadittu, että sioilla tulee olla kuivaa makuualuetta. Sika on kova möyrimään. Varsinkin lämpimällä säällä se kaivautuu ja asettuu makaamaan johonkin rapakkoon. Eläinsuojelulaissa on myös yleinen vaatimus, että sialla tulee olla riittävä sääsuoja, Rauatmaa kertoo.

Valvontaeläinlääkäri kaipaisi selkeitä määrityksiä esimerkiksi tarhojen neliöiden suhteen.

– Kainuussa ongelmina ovat olleet märkä pohja ja liian pienet aitaukset.

Villisikoja villisika tarhalla Suomussalmella.
Villisianliha on huomattavasti kesysianlihaa kalliimpaa. Suomen sikayrittäjien toiminnanjohtaja Ari Bergin mukaan sianlihan kulutuksessa villisianlihan kulutus on hyvin marginaalista.Niko Mannonen / Yle

Juntusen villisiat kipittävät moreenimaalla, jossa on multaa ja kiviä. Pekoni lajitovereineen kaivelee juurakkoja ja kääntelee isojakin kiviä.

– Sikatarhan pitää olla vaara-maisemassa, ettei se mene keväällä lietteelle. Tämä maaston kohta on erittäin hyvä tarhaukseen, Juntunen levittelee käsiään suuren aitauksen suuntaan.

– Kun sioilla on tarpeeksi tilaa, tarha ei pääse haisemaan, Juntunen jatkaa.

Villisikojen tarhaaminen vähentynyt

Aila Rauatmaa napauttaa paperit siistiin pinoon. Tällä vuosittaisella tarkastuksella Rauatmaa tarkisti Juntusen villisikoja konkreettisesti sekä tutki aitausta.

– Siat olivat puhtaita, ne näyttivät hyvinvoivilta ja hyvin syöneiltä. Ruokintapaikka ja aitaus olivat puhtaita.

Eviran tietojen mukaan villisikatarhoja on Suomessa yhteensä 68, Rauatmaan mukaan Kainuussa tarhoja on tällä hetkellä kuusi. Alla olevassa kartassa on merkitty villisikatarhojen määrät maakunnittain.

Kartasta puuttuvat pienimmät villisikatarhat, sillä niiden kohdalla kyseessä ei ole tuotantotarhaus, vaan seura- ja harrastuseläinten pito, jolloin ilmoitusta Aluehallintovirastoon ei vaadita.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Rauatmaa kertoo käyneensä sekä hyvillä että huonoilla villisikatarhoilla.

– Aika moni on aloittanut villisiantarhauksen, kun kaveri on vähän innostanut, että tämä se on helppoa hommaa. Aita ja pesämökit on saatettu rakentaa esimerkiksi liian heppoisiksi. Villisika on puuhakas eläin ja varsinkin heppoisemmat pesäkopit se hajottaa, joten aitauksen ylläpitö vaati työtä.

Vaihtoehtoisesti tarha on ollut niin pieni, että eläimillä on ollut hankala olla.

– Kainuun alueella on viime vuosina lopettanut monta tarhaaja. Kaikki ovat tosin lopettaneet omatoimisesti ilman, että viranomaisen on tarvinnut kuin ohjata vähän, että nyt tälle pitää tehdä jotain, Rauatmaa sanoo.

Myös Veikka Juntunen on pohtinut kuinka kauan aikoo jatkaa villisikojen pitoa. Aitaukseen on tullut vastikään uusia vaatimuksia afrikkalaisen sikaruton vuoksi. Kun Juntunen aloitti tarhauksen, ei aitaukselle vielä ollut vaatimuksia. Silti tarhaaja pyrki rakentamaan niin hyvän aitauksen kuin pystyi.

– Rakentaminen aiheutti omanlaisia haasteita, kun toinen puoli tarhasta on kallion päällä ja jouduttiin poraamaan tolpille reiät.

Villisikojen mökkejä.
Veikka Juntusen villisioilla on 13 pientä mökkiä, jossa ne voivat vaikkapa nukkua. Niko Mannonen / Yle

Suomen sikayrittäjien toiminnanjohtaja Ari Berg kertoo, että uusien kaksoisaitojen rakentamiseen myönnetään investointitukea (siirryt toiseen palveluun) (Maa- ja metsätalousministeriö). Bergin mukaan tuki kattaa suurin piirtein materiaalikustannukset.

– Vaikka aitaamiseen saadaan investointitukea valtion varoista, on moni miettinyt, tehdäänkö lain vaatimat aidat vai luovutaanko tuotannosta.

Esimerkiksi Juntusella tuki ei kata kuin aivan pienen osan kilometrin mittaisen aidan materiaalikuluista.

– En ole vielä varma jatkanko tarhausta. Täytyy miettiä, riittävätkö voimavarat enää uuden aidan tekoon.

Epäilevä eläin

Kymmenpäinen villisikalauma rynnii aidan viereen, kun Veikka Juntunen nakkelee horsmia korkean aidan yli. Ensimmäisenä apajille tulevat suurimmat emakot ja vasta viimeisenä pienemmät siat, Pekoni mukaan lukien.

– Sioilla on vahva hierarkia laumassa, tänne ei voi noin vain tuoda uusia sikoja. Jos tähän tuo vaikkapa uuden emakon, se on aamuun mennessä pistetty lihoiksi, Juntunen sanoo.

Myöskään Pekonin sopeutuminen laumaan ei ollut aivan yksinkertaista. Pekoni selvisi, mutta sen sisarukselle, Pullalle, kävi huonommin.

Pekoni ja Pulla asuivat porsaina sisällä, Juntusten kotona. Ne nukkuivat perheen lapsien kanssa samassa sängyssä, juoksentelivat ja härnäsivät aitauksessa olevia villisikoja koirien kanssa. Pekoni tosiaan ravistelee turkkiaan kuin koira ja järsii horsmaa koiramaisesti.

– Pekoni kasvoi koirien kanssa. Se tuli joka ilta niiden kanssa haukkumaan muita villisikoja. Nyt se on ehkä ymmärtänyt, että hänkin mahtaa olla villisika, Juntunen sanoo ja nappaa lippalakkinsa Pekonin päähän.

Pekoni ja Veikka Juntunen.
Pekoni-villisika on ainoa Juntusen villisioista, joka nauttii isäntänsä rapsutuksista.Niko Mannonen / Yle

Pekoni ja Pulla asuivat Juntusten perheen kanssa kesäkuusta pitkälle syksyyn.

– Toimme sisarukset aitaukseen, mutta muut eivät ottaneet niitä laumaan.

– Kun lumet tulivat, Pulla ei päässyt karkuun isompia villisikoja, semmoinen ärhäkkä emakko puraisi sen pään halki yhdellä rusauksella. Pekoni pelastui, mutta muu lauma ei vieläkään ole ottanut sitä omakseen, Juntunen jatkaa.

Ja sen tosiaan huomaa. Muut 15 villisikaa mulkoilevat epäluuloisen näköisinä keskellä aitausta, kun Pekoni juoksee aidan vierusta isäntänsä perässä.

– Villisika on epäilevä eläin. Silloin kun ei ole pieniä porsaita, ne ovat rauhallisia, mutta kun porsaita on, villisiat saattavat olla aggressiivisia.

Vuokran ne maksavat lihana.

Veikka Juntunen

Juntunen on työskennellyt eläinten parissa koko elämänsä. Ennen villisikoja miehellä on ollut muun muassa lehmiä, lampaita ja kesysikoja.

– Aluksi ajatuksenani oli tarhata kanalintuja, mutta se tuntui epäinhimilliseltä. Siat ovat tyytyväisiä kun ne hoidetaan hyvin ja niillä ei ole mitään paniikkia.

Juntusen mukaan villisika on suhteellisen helppo eläin. Kun ruokapaikat täyttää piri pintaan, voi lähteä vaikkapa viikoksi lomalle. Villisiat eivät kaipaa ihmistä, paitsi ehkä Pekoni.

– Villisika ei karkaa häkistä, vaikka portti olisi auki. Jos häkin ovi aukaistaan, ne saattavat ihmetellä siinä päivän ja luulevat, että nyt on isäntä tehnyt jekun, Jutunen naurahtaa.

Pekonista burgeri

Vielä tämän syksyn aikana Pekoni päätyy hampurilaisen väliin.

– Tästä laumasta tapetaan vielä tämän syksyn aikana kuusi sikaa, 10 jää jäljelle. Sen jälkeen aitaukseen tuodaan uusi karju, jotta saadaan laumaan uutta verta, Juntunen kommentoi.

Lauman karjut on ammuttava, sillä kun ne tulevat kiimaan, alkavat urokset astua omia sukulaisiaan. Tällä hetkellä lauman vanhimmat siat ovat 4,5-vuotiaita, Juntusen mukaan jo 1,5-vuotias villisika on valmis teurastettavaksi.

Juntunen ampuu itse omat sikansa.

– Teurastus tapahtuu niin, että kerään pari kaveria ja soitamme eläinlääkärille. Hän käy katsomassa siat vuorokautta ennen teurastusta. Aamulla tullaan tähän anivarhain, laitetaan vähän paremmat eväät ja kun ne tulevat syömään, niin ruokintakopista ammutaan sika.

Pekoni-villisika tarhalla.
Tarhattuja villisikoja kasvatetaan pääsääntöisesti lihaksi, poikkeksena kotieläinpihat, jossa villisiat ovat esittelytarkoituksessa. Myös Pekoni päätyy ruuaksi Jalonhelmen ravintolaan.Niko Mannonen / Yle

Villisikojen teurastus voidaan aloittaa jo tarhalla. Eviran ylitarkastaja Sanna Varjuksen mukaan esimerkiksi villisikojen ja biisonien kohdalla on katsottu, että eläimen hyvinvoinnin kannalta on parempi, että eläin teurastetaan suoraan tilalla sen sijaan, että eläimiä kuljetettaisiin muualle.

– Näitä ei voi väkisin vetää korvista teurastusautoon. Ne stressaantuvat ja liha on heti pilalla, Veikka Juntunen kommentoi.

Juntusen mukaan sika ei ehdi tajuta teurastustilannetta ja kuolee välittömästi.

– Muut siat eivät välitä kuolleesta lajitoverista mitään, se on ihme. Tiedän sellaisia tapauksia, jossa sika on haavoittunut ja se on päässyt karkuun huutaen. Muut siat ovat menneet suojelemaan sitä tarhan perälle, silloin et saa haavoittunutta sikaa pois millään.

Villisika ei karkaa häkistä vaikka portti olisi auki.

Veikka Juntunen

Juuri sen vuoksi Juntusella on aina muutama kaveri valmiina aseiden kanssa, jos sattuu, ettei Juntusen kuolonlaukaus jostain syystä osu sikaan.

– Sellaista ei ole sattunut, mutta hyvä on varautua.

Juntunen ampuu noin viidestä kuuteen sikaan kerralla, mahdollisimman nopeasti. Sen jälkeen siasta lasketaan mahdollisimman nopeasti veret ulos, jonka jälkeen ruhot lähtevät Iisalmeen teurastamolle. Siellä villisiat nahkotaan ja suolistetaan.

– Sisäelimet pannaan pöydälle ja seuraava eläinlääkäri tulee tarkistamaan ne ja katsoo ruhot läpi sekä ottaa trikiininäytteet.

Tällä kertaa valvontaeläinlääkäri Aila Rauatmaa ei tarkistanut villisikoja teurastusta varten. Eläinlääkärin mukaan eläimen tulee olla terve ja puhdas, jotta sen voi teurastaa. Villisianliha tutkitaan samaan tapaan kuin minkä tahansa muun tuotantoeläimen liha.

– Omaan käyttöön voi teurastaa ilman eläinlääkärin tarkastusta, mutta vain omaan käyttöön, Rauatmaa painottaa.

Veikka Juntunen syöttää Pekoni-villisialle puolukoita.
Pekonin pitkä kärsä nuuskii tarkkaan Veikko Juntusen tarjoamia puolukoita. Lopulta ne ovat sian makuun liian kirpeitä. Paremmin villisiolle maistuu esimerkiksi ohra ja juolavehnä.Niko Mannonen / Yle

Juntunen hiljenee miettiessään, miltä tuntuu ampua oma sika.

– Ei se mukavalta tunnu. Se on vähän niin kuin ulkohuussin alustan tyhjentäminen. Jo edellispäivänä harmitti kun tiesi, että nakki on napsahtanut, Juntunen kuvailee.

Mies tunnistaa jokaisen sian ulkonäöltä ja vaikka lempisikaa ei ole, Pekoni on sioista ainoa, jolla on nimi. Hän on kiintynyt jokaiseen yksilöön.

Vaikka teurastaminen kirpaisee tarhaajan sydäntä, pitää Juntunen kyseistä tapaa sialle parempana vaihtoehtona kuin teurastamoon väkisin raahaaminen.

– Villisika voi stressaantua niin, että vaahtoa tulee suusta. Se viedään teurastamoon moneksi päiväksi betonilattialle odottamaan kuolemaa, tässä villisika saa lähteä saappaat jalassa. Se on sialle paras mahdollinen tapa kuolema.

Villisika voi omalla tavallaan olla vaatimaton eläin.

Aila Rauatmaa

Juntusen mukaan villisikojen tarhaamisessa parasta ovat eläimet.

– Eläimiä on mukava seurata, Juntunen kertoo ja lause jää kesken, kun yksin jäänyt villisika huomaa rouskuttavansa ainoana horsmia ja pinkaisee lajitovereidensa perään, niin että kivet sinkoilevat.

Juntunen nappaa lippalakin päähänsä ja naurahtaa:

– Niiden pito on kiehtovaa, varsinkin kun sioilla on hyvät olosuhteet. Jotainhan sitä pitää täällä maaseudullakin tehdä.

Lue lisää:

Yleistyvä villisika yritetään saada kuriin – kymmenien eläinten lauma voi ilmestyä yllättäen

Villisikojen uimajengi kiinnitti mökkiläisten huomion – "Olen nähnyt rannassa norppia, mutta en tällaista"