Maakuntakaupungit hiljenevät hurjimmillaan jo kello 17 – "Illanvietto jäi kesken kun kahvila sulkeutui"

Tyhjentyneet liikekiinteistöt ja autiot kadut. Keskisuurten maakuntakaupunkien uhkana ovat pellolle rakennetut ostoskeskukset, jonne hurautetaan autolla.

Kotimaa
Saara Komsa, Outi Takalo ja Anne Romppanen.
Saara Komsa, Outi Takalo ja Anne Romppanen.Janne Ahjopalo / Yle

Siihen loppui turina kahvikupposen äärellä. Pohjois-Karjalan pääkaupungin Joensuun pääkadulla kävelee kolme naista, joiden illanvietto keskeytyi kello 19.

Ei kovinkaan tavatonta keskisuuressa maakuntakaupungissa ruuhka-Suomen ulkopuolella.

– Illanviettomme jäi kesken, kun kahvila sulkeutui. Kun astioita alettiin raivailla, tuli kiire lähteä. Usein Joensuussa onkin tunne, että kadulleko se pitää mennä tarinointia jatkamaan, miettii Anne Romppainen.

Tietenkin maakuntakaupunkien keskustoissa on myöhäänkin avoinna olevia palveluja, mutta se vaatii etsivän taitoja – kyse on lähinnä harvinaisesta poikkeuksesta. Tavallisin havainto on: "Ai tämä onkin jo kiinni". Lukossa olevaa ovea on turha tempoilla. Ei se siitä aukea.

Romppaisen vieressä seisova Saara Komsa miettii, että ehkä asiakaskunta ei riitä myöhempiin aukioloaikoihin.

– Vaatekaupatkin menevät Joensuussa tosi aikaisin kiinni.

Hiljainen kaupunki.
Joensuun pääkatu kello 19.20 tiistaina 5. syyskuuta 2017. Tuuli saa puhallella rauhassa.Janne Ahjopalo / Yle

Keskustan hampurilaisravintola sulkee ovensa aikaisimmillaan jo kello 19. Kamerakauppa menee lauantaina kiinni kello 14 ja kahvila kello 15. Ydinkeskustan ostoskeskuksessa hengataan pisimmillään vain iltaseitsemään.

Ruokaravintolassa tarjoilija saattaa kysyä alkuillasta pöytäseurueelta ruuan maistuvuudesta, mutta lisätä nopeasti, että "Eipä vastauksella ole väliä, kun kokki on lähtenyt jo kotiin". Seurue pyörittelee silmiään.

Joensuun kaupunkikeskustayhdistyksen uusi toiminnanjohtaja Anne Vänskä hämmästeli hiljattain kaupunkilehden kolumnissa (siirryt toiseen palveluun), miksi kello 15.15 maanantaina kaikki piirakkakojut olivat keskustassa jo kiinni. Siinä jäivät tuliaiset Etelä-Suomeen viemättä.

Peltomarkettiin autolla

Kaupunkikeskustan näivettyminen ei ole uusi ilmiö ruuhka-Suomen ulkopuolella. Esimerkiksi Kuopiossa – joka lasketaan jo suureksi kaupungiksi – Matkuksen kauppakeskus on imaissut asiakkaita kilometrien päähän keskustasta. Kansa ottaa mielellään auton alleen. Kuopiolaiset ovat ihmetelleet keskustan tyhjeneviä liiketiloja ja suppeita aukioloaikoja.

Kuopiossa olisi kannattanut perustaa Matkuksen kauppakeskus lähemmäs keskustaa: esimerkiksi rautatieaseman ja valtatien väliin, sanoo valtakunnallisen Elävät kaupunkikeskustat -yhdistyksen toiminnanjohtaja Pokko Lemminkäinen.

– Näin keskustan yritykset ja kauppakeskus olisivat hyötyneet toisistaan. Nyt Kuopio on turhaan kaksipäinen kaupunki, jolla on pelto välissä.

Joensuussa teollisuusalueella sijaitseva kauppakeskus Prisma apteekkeineen, ravintoloineen, partureineen, kultaliikkeineen ja vaatekauppoineen saa autokansan liikkeelle. Aukiolot ovat laajat ja ostokset löytyvät saman katon alta.

Kahvila-konditoria Kahvionnin yrittäjä Leila Kankkunen.
Kahvilayrittäjä Leila Kankkunen on tottunut pitkiin työpäiviin ja pieniin kassavirtoihin. Janne Ahjopalo / Yle

Peltomarketit vetävät ihmisiä puoleensa, tietää keskustassa kahvila-konditoriaa pyörittävä Leila Kankkunen. Kahvionnen ovet pannaan säppiin lauantaina kello 15.

– Tulen jo aamuvarhain töihin. Iltatunnit olisivat kalliita teettää vieraalla ihmisellä. Jos tänne illan tunteina tulee yksi pariskunta juomaan kaksi kahvia, eihän siitä tulee kassaan kuin neljä euroa, sanoo Kankkunen.

Kankkunen on harmissaan siitä, että Joensuun keskusta hiljenee rajusti kello 17 jälkeen. Kadut ovat hiljaiset, vaikka sää olisi suotuisa. Torinaluspysäköinnin rakentaminen merkitsee sitä, että Kauppatorin paikalla on toistaiseksi iso monttu. Kauppahallikin on purettu.

– Joensuu on pieni maalaiskaupunki Itä-Suomessa. Työpaikkoja tänne pitäisi saada. Sitten ihmisillä olisi varaa käydä kahvilla.

Anne Vänskä Joensuun kaupunkeskustayhdistyksestä tietää työttömyysongelman, mutta muistuttaa, että pitää työssäkäyvillekin tarjota palveluita – heille, joilla on varaa kuluttaa.

– Joensuussa on selvitetty ihmisten toiveita. Moni työssäkäyvä toivoo pitempiä aukioloaikoja, että olisi aikaa liikkua kaupungilla. Ainahan kauppias voi miettiä sitäkin, pitääkö liikkeen aueta niin aikaisin aamulla, heittää Vänskä.

Autiot liiketilat vaikka asunnoiksi                    

Tyhjät liiketilat ovat kaupunkikeskustoille kipeä asia ja huonoa imagoa. Elävien kaupunkikeskustojen toiminnanjohtaja Pokko Lemminkäinen ehdottaa, että tyhjiä liiketiloja tarjottaisiin tavallista pienemmällä vuokralla esimerkiksi väliaikaisille kausimyymälöille.

– Ja voihan liiketiloja vuokrata tutkijoille, mainostoimistoille, taiteilijoille, arkkitehdeille ja insinööreille. Tiloja pystyy muuttamaan asunnoiksi. Kunhan ei olisi niitä tyhjiä näyteikkunoita negatiivisuutta luomassa.

Kaupunkien elinvoimassa on eroja. Vuoden 2017 mittaukseen osallistui 25 kaupunkikeskustaa (siirryt toiseen palveluun): elinvoimaansa kohottivat Turku parhaana sekä Hyvinkää, Lappeenranta, Tampere, Kemi, Lahti, Jyväskylä, Heinola ja Pori. Elinvoima laimeni Kouvolassa, Savonlinnassa, Mikkelissä, Seinäjoella ja Tornio-Haaparannassa.

Toki kaupungin elinvoiman lähtötasollakin on merkityksensä, tuleeko mittauksessa nousua vai laskua.

Keskustan elinvoimamittauksessa otetaan huomioon tyhjien liiketilojen sekä niin sanottujen kuumien yritysten osuus. Kuumia yrityksiä ovat kaikki lauantailiikkeet ja ravintolat, jotka palvelevat asiakkaita lauantaisin.

Olisi mukava nukkua pitkään, syödä aamupalaa hitaasti ja lähteä vasta sitten shoppailemaan ihmisvilinään.

Anne Romppainen

Juuri suljetun kahvilan edessä seisova naisseurue jatkaa pohdintaansa Joensuussa. Anne Romppaista harmittaa, kun viikonloppuisinkin pitäisi olla liikkeellä jo aamupäivällä.

– Olisi mukava nukkua pitkään, syödä aamupalaa hitaasti ja lähteä vasta sitten shoppailemaan ihmisvilinään. Mutta paikat ovat jo kiinni ja ihmiset poissa. Esimerkiksi taitokorttelissa tapahtumat saattavat päättyä viikonloppuna kello 14. Se on tosi aikaisin.

Outi Takalo pohtii, että ehkä Joensuu on aamuvirkkujen lapsiperheellisten kaupunki.

– Onneksi itse satun olemaan aamuvirkku ihminen.

Joensuussa on asukkaita kaikkiaan 75 000, joista ruutukaavalla asuu noin 12 000. Merkillepantavaa on, että aktiiviväestöön kuuluvia 30–65-vuotiaita asukkaita on ruutukaavalla vain 3 000. Heitä, joilla tavallisimmin on rahaa käytettävissään.

– Tämä voi kertoa esimerkiksi siitä, että lapsiperheet asuvat etäämpänä keskustasta lähikunnissa. Lapsiperheet monesti haluavat asua väljemmin ja edullisemmin, miettii Pokko Lemminkäinen.

Pokko Lemminkäinen
Toiminnanjohtaja Pokko Lemminkäinen Elävät kaupunkikeskustat -yhdistyksestä.Erno Laisi / Yle

Tornitaloja, laatupalveluja ja autottomuutta

Mikä neuvoksi illaksi hiljentyville kaupunkikeskustoille?

Joensuun kaupunkikeskustayhdistys miettii parhaillaan kauppiaiden kanssa viikkoon yhtä iltaa, jolloin myymälöiden aukioloajat olisivat pitemmät. Se ei olisi pienyrittäjillekään mahdoton ponnistus.

Juuri rakennettava maanalainen toriparkki tuo mukanaan uuden kauppahallin, joka voisi olla Joensuun vetonaula. Näin ainakin uskoo valtakunnalliselta taholta asiaa pohtiva Pokko Lemminkäinen.

– Turistit ja muualla maakunnassa asuvat pääsisivät kätevästi autollaan toriparkkiin. Kauppahalli voisi olla myöhään auki palveluineen: leipomot, kahvilat ja viinibaari.

Lemminkäinen uskoo kaupunkien korkeaan rakentamiseen. Näin kaupunkikeskusta erottuu lähiöistä.

– Tiivistä rakentamista, lyhyitä välimatkoja laadukkaisiin palveluihin ja 20-kerroksia taloja. Kaupungin tehtävänä on tosin valvoa, että tornitalot ovat ulkoasultaan tyylikkäitä ja miljööseen sopivia. Kun kaupunkirakenne on toimiva ja viihtyisä, asukas ei välttämättä tarvitse autoa. Se on ekologisuutta parhaimmillaan.