Lastenruno voi puhua vaikka avioerosta – "Kielellä leikkiessä aikuinen ja lapsi voivat olla tasavertaisia"

Allakkapullakan luojan mielestä onnistuneen runon arvoitus ei kertalukemalla ratkea.

lastenkirjallisuus
Ylen aamu-tv: Kulttuurin luominen lapsille
Ylen aamu-tv: Kulttuurin luominen lapsille

Lapsena nähdyt kuvat ja riimit elävät mielessä jopa vuosikymmeniä. Runoilija Laura Ruohosen mukaan liian epähavainnollinen kulttuuri saattaa suorastaan suututtaa pieniä, ja siksi hän kirjoittaa varsin suoraan myös arjen murheista.

Uudessa, Erika Kallasmaan kuvittamassa, runokuvakirjassa Tippukivitapaus puhutaan muun muassa perheen hajoamisesta eroavien pingviinien kautta.

Aina roiskuu kun rapataan

itku pääsee kun pakataan

ja rakastamasta lakataan.

Ylen aamu-tv:ssä vieraillessaan runoilija Ruohonen pohti, että runous ja kielellä leikkiminen ovat niitä harvoja tilanteita, joiden äärellä lapsi ja aikuinen voivat kohdat tasavertaisina. Osuvan runon kanssa voi viihtyä yhtä aikaa kolmevuotias lapsi ja vaikka aikuinen mies.

– Lapsilla on kaikki samat tunteet ja äly kuin aikuisella. Kokemuspohja vain on erilainen.

Siksi lapsille suunnattu runo ei välttämättä olekaan kuin sanaristikko, kerralla ratkaistu. Merkityksen pohtiminen voi tulla uudelleen eteen elämää nähneenä.