Brasiliassa korruptiosyytteet kahdelle entiselle presidentille – Lulaa ja Rousseffia epäillään rikollisen organisaation perustamisesta

Syytteet kytkeytyvät valtion öljy-yhtiöön Petrobrasiin liittyvään suureen korruptiotutkintaan.

Brasilia
Dilma Rousseff ja Luiz Inacio Lula da Silva.
Presidentit Dilma Rousseff ja Luiz Inacio Lula da Silva.Joedson Alves / AOP

Brasiliassa entisiä presidenttejä Luis Inacio Lula da Silvaa ja Dilma Rousseffia vastaan on nostettu korruptiosyytteet.

Valtakunnansyyttäjä Rodrigo Janotin mukaan Lulaa ja Rousseffia sekä kuutta muuta työväenpuolueen jäsentä epäillään valtiolliseen öljy-yhtiöön Petrobrasiin liittyvistä rikoksista. Heitä syytetään muun muassa rikollisen organisaation muodostamisesta ja rahanpesusta.

Janotin mukaan Lula oli väitetyn rikollisen organisaation tärkeä johtaja vuosina 2002–2016, omien presidenttikausiensa lisäksi Rousseffin valtakauden ajan. Syyttäjä katsoo, että Lula säilytti asemansa presidenttikautensa jälkeenkin, koska hänellä oli valtaa Rousseffiin.

Rousseff pantiin viralta vuonna 2016 virkasyytteen vuoksi, mutta hän ei ole aiemmin ollut syytettynä rikostutkinnassa.

Lula sen sijaan on jo tuomittu yhdessä korruptio-oikeudenkäynnissä ja häntä vastaan on nostettu myös muita syytteitä. Hän on valittanut tuomiostaan.

Molemmat ovat sanoneet, että heihin kohdistuvat syytteet ovat poliittisia.

Lähteet: AP, AFP, Reuters