Neuvostosotilaiden luita kerätään sotamuistoiksi – opas ei suostu viemään matkailijoita niiden luo

Talvisodassa kaatuineiden neuvostosotilaiden luita löytyy tänäkin päivänä Kuhmon taistelukenttien maastosta. Luita esiin kaivavat syyllistyvät hautarauhan rikkomiseen.

hautapaikat
Jorma Piirainen Kuhmon Jyrkänkoskella.
32 vuotta Kuhmossa talvisodan taistelupaikkojen oppaana toiminut Jorma Piirainen ei vie matkailijoita paikkoihin, joissa luita on näkyvästi esillä.Niko Mannonen / Yle

KuhmoNuokin luut ovat kuuluneet kerran elävälle ihmiselle, niiden ympärillä on ollut lihaa ja verta.

Sovitaan, että helmi-maaliskuussa 1940 kyseiset luut kuuluivat kuvitteelliselle "Vladimirille", yhdelle kymmenistä tuhansista neuvostosotilaista, jotka olivat hyökänneet Suomeen.

Vladimir kuului yksikköön, joka oli tottunut sekä metsään että talveen – toisin kuin reilu kuukausi takaperin Suomussalmella Raatteen kuuluisassa taistelussa tuhoutunut ukrainalaisdivisioona.

Taistelut olivat edenneet aaltomaisesti (siirryt toiseen palveluun) (Talvisotayhdistys). Alkuun neuvostojoukot etenivät kahta tietä pitkin syvälle Suomen alueelle, mutta pian eteneminen pysähtyi ja suomalaisten puolustusasemat rupesivat pitämään. Pohjoisemmalla tiellä suomalaiset pääsivät jopa 30 kilometriä venäläisjoukkojen selustaan. Teiden välillä oli 10 kilometrin korpi.

Älkää potkiko mättäitä, koska siellä saattaa olla kuolema.

Jorma Piirainen

Vuodenvaihteen1939–40 seutuvilla vakiintuneita rintamalinjoja linnoitettiin molemmin puolin, ja taistelut rajoittuivat pääosin partioiden välisiin kahakoihin sekä ajoittaiseen tykistötuleen.

Tammikuun lopulla alkoi motittaminen (siirryt toiseen palveluun) (Talvisotayhdistys). Suomalaiset saivat Suomussalmen Raatteen tiellä taistelleita apuun. Lähes kahden viikon taistelujen jälkeen neuvostodivisioona oli jaettu useaan mottiin noin 45 kilometrin mittaisella alueella.

Suomalaiset mursivat osan moteista, mutta eivät kaikkia. Ankarat taistelut (siirryt toiseen palveluun) (Kuhmon kaupunki) päättyivät maaliskuussa Moskovan rauhaan. Taistelukentälle Suomen puolelle jäi tuhansia kuolleita neuvostosotilaista, Vladimir heidän joukossaan.

Luiden äärelle ei viedä

Kuhmossa käytyjen taisteluiden viimeisten laukausten kaiut ovat hiljentyneet jo vuosikymmeniä sitten, mutta kaatuneiden jäänteiden löytymisestä ilmoitetaan edelleen viranomaisille.

– Kyllä ilmoituksia tulee. Aina ajoittain niitä on käyty enemmänkin kaivamassa, kertoo Kainuun poliisilaitoksen rikosylikomisario Jarkko Maksniemi.

Talvisodan taistelupaikkojen oppaana toimiva kuhmolainen Jorma Piirainen ei suostu viemään ketään luiden ääreen, vaikka tietäisikin mistä niitä voi löytää. Taustalla on kerran tehty periaate, joka on pitänyt miehen 32 vuotisen opasuran ajan.

– Minusta se on normaalia oppaan käyttäytymistä, kunnioitusta vainajia kohtaan. Mielestäni luiden tonkiminen ja niiden siirteleminen on hautarauhan rikkomista. En halua osallistua sellaiseen, Piirainen kertoo.

Samoilla linjoilla on myös rikosylikomisario Jarkko Maksniemi.

– Hautapaikan rikkominen nimikkeenä ei taida sinänsä edellyttää, että siellä olisi hauta. Jos käsittelee hautaamatonta ruumista epäsiallisella tavalla, niin siinä on ainakin syytä epäillä [rikosta], jos vie niitä jäännöksiä tai luita kotiinsa, Maksniemi toteaa.

Suomalainen korsu Kuhmon Löytövaarassa talvisodan loppuhetkillä vuonna 1940.
Venäläinen Korsu Kuhmon Saunajärvellä talvisodan loputtua vuonna 1940.
Talvisodan aikana suomalaiset korsut (vasemmalla) olivat syvemmälle kaivettuja ja katto suojaavampi kuin venäläisessä korsussa. Kuvat: SA-kuva

Jorma Piiraisen opastamilla talvisodan maisemien kierroksilla on selkeät ohjeet maastosta löytyvien esineiden ja jäänteiden varalle.

– Räjähdelöydökset pitää merkitä maastoon ja ilmoittaa viranomaisille, jolloin sotilaat käyvät ne tuhoamassa. Ihmisten jäänteistä pitää tehdä viranomaisille ilmoitus. He hoitavat niiden asiallisen hautaamisen, Piirainen kertoo.

Löytyvät luut sitten omasta kotimetsästä, tai Kuhmon kaltaisilta entisiltä sotatantereilta, on löytäjän otettava yhteyttä viranomaisiin.

– Poliisi ryhtyy selvittämään, mihin ne liittyvät, Maksniemi lisää.

Selvittelyjen ajan jäänteet ovat yleensä oikeuslääkintälaitoksella säilytyksessä, jossa niille voidaan tehdä tarvittaessa tutkimuksia. Jos todetaan, että jäänteet kuuluvat neuvostoliittolaiselle sotilaalle, ne siirretään Venäjän viranomaisten haltuun.

– Silloin kun poliisi on asiassa mukana, se on pääsääntöisesti viranomaistyötä, toteaa Maksniemi.

Sitä reittiä pitkin jutun esimerkkitapauksena toimiva Vladimirkin voisi päästä oman kotimaansa multaan, tuntemattoman sotilaan hautaan.

Luita takanreunalla

Sodassa kaatuneiden Neuvostoliiton sotilaiden hautaus jäi Jorma Piiraisen mukaan suomalaisten sotilaiden vastuulle.

– Heitä jäi melko paljon tälle puolelle, neuvostoliittolaiset eivät vieneet mitään rajan toiselle puolelle. Silloin rauhankesänä 1940 kuolleita on haudattu, Piirainen kertoo.

Piirainen on keskustellut sodassa taistelleiden kanssa aiheesta. Sodan toisen osapuolen edustajan haudaksi kelpasi esimerkiksi kranaatin jäljiltä jäänyt kuoppa rintamalta.

– Ne, joiden kanssa olen ollut puheissa sanoivat, ettei kuolleita tehnyt mieli pitkälle kuljetella, Piirainen muistelee.

Venäläisten asemia Kuhmon Saunajärvellä talvisodan aikana. Ruumis vallin täytteenä.
Neuvostoliittolaisten asemia Kuhmon Saunajärvellä talvisodan aikana. Ruumis vallin täytteenä. SA-kuva

Tunteet haudattavia kohtaan eivät todennäköisesti olleet taisteluiden jäljiltä lämpimiä. Sen lisäksi lämmin kesä sai ruumiit päästämään sen verran inhaa aromia, että haudat alkoivat vuoden edetessä jäämään matalammalle ja matalammalle maastoon.

– Silloin oli ankara rauha takana, että kunnioitus juuri silloin saattanut olla pikkuisen toisenlainen, Piirainen kertoo.

Jorma Piirainen kertoo olevansa harmissaan luiden sekä muiden sotamuistomerkkien esiin kaivamisesta.

– Olen siinä mielessä surullinen, ettei selvää lainsäädäntöä taida olla, joka yksiselitteisesti sen kieltäisi, Piirainen harmittelee.

Rikosylikomisario Maksniemi epäilee jäänteiden kaivamisen omaksi muistoksi tai myytäväksi täyttävän rikoksen merkit.

– Esimerkiksi hautarauhan rikkominen tai joku tämän tyyppinen rikos on mahdollista, Maksniemi arvelee.

Opas Jorma Piirainen Kuhmon Jyrkkäkoskella.
Jorma Piirainen muistelee luiden kaivamisen nousseen ongelmaksi, kun halvat metallinpaljastimet tulivat yleiseen myyntiin. Hän muistelee, että poliisinkin piti väijyä metsässä toppuuttelemassa innokaita etsijöitä.Niko Mannonen / Yle

Kainuun Sanomat kertoi luvattomasta luiden ylös kaivamisesta (siirryt toiseen palveluun) vuonna 2016.

Villeimmissä huhuissa maastosta löytyneitä luita on otettu kotiin muistomerkeiksi.

– Tuollainen toiminta ei ole vähintään eettis-moraalisesti hyväksyttävää. Eivät ihmisten jäänteet ole mitään näyttelyesineitä yksityisissä kotitalouksissa, Maksniemi kommentoi.

Kuhmossa asuva Jorma Piirainen kertoo kuulleensa vastaavia huhuja omalta kotipaikkakunnallaan.

– Tällaisia tarinoita on kyllä olemassa, mutten ole nähnyt kenenkään sellaista tekevän.

Metallinpaljastin toi ongelmat

Mottien tuhoamisen jälkeen ja varsinkin rauhan tultua maaliskuussa 1940 suomalaiset hautasivat Kuhmossa noin 10 500 taisteluissa kuollutta neuvostoliittolaista (siirryt toiseen palveluun) (Kuhmon kaupunki). Neuvostoliittolaiset olivat myös haudanneet osan kuolleistaan. Osa taas teki viimeisen palveluksensa isänmaalleen ampumahaudan vallin täytteenä.

Monelle kävi kuten esimerkkitapauksellemme Vladimirille. Häntä eivät haudanneet sen enempää suomalaiset kuin neuvostoliittolaisetkaan. Mottitaisteluissa tuhoutuneen korsun rakenteet hautasivat hänet ja toverinsa. Ruumiit saivat olla rauhassa sotaromun etsijöiltä kymmeniä vuosia.

Noin kymmenkunta vuotta sitten markkinoille tulivat halvat metallinpaljastimet, ja vanhojen taistelutantereiden kaivaminen nousi ensimmäistä kertaa suureksi ongelmaksi. Jorma Piirainen muistelee Kuhmon taisteluiden alueella liikkuneen paljon ihmisiä.

– Silloinhan se oli varsin villiä. Joillakin paikoilla saattoi olla useita matkailuautoja ja kaverit oli metsässä etsimässä, Piirainen kertoo.

Minusta luiden tonkiminen ja niiden siirteleminen on hautarauhan rikkomista.

Jorma Piirainen

Tilanne vaati myös paikallisten viranomaisten puuttumista.

– Taisi paikalliset poliisit olla tuolla maastossa toppuuttelemassa niitä ihmisiä, Piirainen muistelee.

Poliisin näkökulmasta metallipaljastimien kanssa kulkevat aarteenetsijöiltä toivottaisiin hyviä käytöstapoja.

– Paikat, joissa kaivellaan saattavat olla jonkun ihmisen viimeinen leposija. Asiaan tulee suhtautua sen laatuisesti, rikosylikomisario Jarkko Maksniemi toteaa.

Venäläinen hautamerkki Kuhmon Saunajärvellä kuvattuna talvisodan loputtua.
Neuvostoliittolainen hautamerkki Kuhmon Saunajärvellä kuvattuna talvisodan loputtua.SA-kuva

Tällaisella alueella kaivelemiseen liittyy muitakin riskejä.

– Pitää myös muistaa, että sotatoimialueilla voi olla myös esimerkiksi räjähtämättömiä räjähteitä, jotka voivat aiheuttaa vaaratilanteita, Maksniemi varoittaa.

Jorma Piirainen kertoo varoittavansa opastetuilla kierroksilla kulkevia ihmisiä yksinkertaisella muistisäännöllä.

– Älkää potkiko mättäitä, koska siellä saattaa olla kuolema. Räjähtämätön kranaatti on tänä päivänä yhtä tappava, kun se oli yli 70 vuotta sitten, Piirainen toteaa.

Lue lisää:

Rajan pinnasta löytyi puna-armeijan sotilaiden hauta

Löydetyt puna-armeijan vainajat saavat viimeisen leposijansa Ilomantsista

Yöhaukat ryöväävät muinaiskohteita – Luvattomat kaivaukset yleistyvät

Maan alla odottaa monta aarretta

Venäläisnuoret haluavat tietää totuuden talvisodasta vaikka luu kerrallaan