Suomalaiskeksintö tähtää rustovaurioiden korjaamiseen – Hevosia ja koiria hoidetaan jo, tavoitteena ihmisten auttaminen

Suomalaisyrityksen haaveena on auttaa tulevaisuudessa myös laajoista nivelvaivoista kärsiviä ihmisiä. Alalla on kova kilpailu, mutta tutkijat luottavat rustoistutteensa tehoon.

keksinnöt
Rustonkorjausistute ihmisen kädessä
Istutteesta leikataan oikean kokoinen pala rustovaurion päälle. Tehtävänsä tehtyään istute sulaa elimistöön.Päivi Solja / Yle

Bioteknologiayhtiö Askel Healthcare Oy tähtää kansainvälisille markkinoille varhaisten rustovaurioiden korjaukseen tarkoitetun Copla-istutteen avulla. Litistyneeltä huopaharsolta näyttävä istute on valmistettu biohajoavista polymeereistä.

– Istutetta käytetään siinä vaiheessa, kun rustovaurio on vielä mahdollista korjata eli ennen kuin se pahenee ja johtaa nivelrikkoon, kertoo Askel Healthcaren tekninen johtaja Anne-Marie Haaparanta.

Rustonkorjausistutteen toimivuutta on testattu eläimillä. Haaparannan mukaan testeissä on saatu hyvänlaista korjauskudosta aikaiseksi.

Nyt olemme aloittamassa tuotteistamisen eläinpotilaille.

Anne-Marie Haaparanta

Ensimmäinen erä istutteita on valmistettu Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) tiloissa.

– Nyt olemme aloittamassa tuotteistamisen eläinpotilaille. Istute sopii kaikenkokoisille eläimille, esimerkiksi hevosille ja koirille.

Keväällä aloittanut, viisihenkinen yritys siirtää tuotannon omiin tiloihin Tampereen keskustassa ja palkkaa lisää väkeä. Yritys hakee parhaillaan joukkorahoitusta.

Rustoistute sulaa elimistöön

Tutkijoiden kehittämä istute auttaa kehon omia soluja muodostamaan uutta rustoa juuri oikeaan kohtaan. Kirurgi puhdistaa syntyneen rustovaurion ja asettaa vauriokohtaan istutteesta leikatun sopivan kokoisen palan. Rustonalaisesta luusta tulee verta ja sen mukana kantasoluja istutteeseen.

– Istute mahdollistaa sen, että potilas pääsee nopeasti liikkeelle. Se taas edesauttaa uuden rustokudoksen muodostumista. Istute itsessään sulaa vuoden, kahden kuluttua pois, Haaparanta kuvailee.

Markkinoilla on kansainvälisesti paljon kilpailua.

Minna Kellomäki

Askel Healthcare Oy:n keksintö on kehitetty Tampereen teknillisen yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteistyönä. TTY:n biomateriaalien ja kudosteknologian professori Minna Kellomäki pitää keksintöä merkityksellisenä ja potentiaalisesti toimivana nivelrustoissa.

– Tutkimusten mukaan se toimii ainakin paremmin kuin tällä hetkellä markkinoilla olevat vastaavat tuotteet.

Kellomäki iloitsee siitä, että Suomesta on lähdetty mukaan kovaan kilpailuun.

– Polvinivelen rustonkorjausistutteita on ollut jo aikaisemminkin, ja niitä on tulossa myös jatkuvasti lisää. Markkinoilla on kansainvälisesti paljon kilpailua. Olen iloinen, että nuoret tutkijat ovat lähteneet kehittämään istutteita Suomessa.

Ihmisten hoitoon mahdollisimman pian

Seuraavaksi yritys haluaa päästä kokeilemaan istutetta ihmisillä.

– Todella pitkän ajan haaveena on, että pystyisimme korjaamaan lievemmät nivelrikot ihmisillä. Tällä hetkellä emme tiedä, kuinka hyvin istute heillä toimii, Askel Healthcaren tekninen johtaja Anne-Marie Haaparanta sanoo.

– Biomekaanisen tuen avulla olisi mahdollista päästä korjaamaan isompiakin vaurioalueita. Se taas mahdollistaisi joskus tulevaisuudessa esimerkiksi bioproteesien valmistuksen.

Toistaiseksi istutteet soveltuvat lähinnä nuoren ihmisen tapaturmaisen ja paikallisen rustovaurion hoitoon.

Teemu Moilanen

Nivelvaurioita hoitavassa tekonivelsairaala Coxassa seurataan mielenkiinnolla istutteiden kehittämistä.

– Ruston istutteita on tehty joitakin kymmeniä vuosia monin eri tekniikoin. Toistaiseksi ne soveltuvat lähinnä nuoren ihmisen tapaturmaisen ja paikallisen rustovaurion hoitoon, toteaa Coxan johtava ylilääkäri Teemu Moilanen.

Coxassa Tampereella tehdään vuosittain yli 3 500 tekonivelleikkausta.