Koe uusi yle.fi

Ylen kannatusmittaus: Perussuomalaisten kannatus pyrähti nousuun – SDP:n ja keskustan kurimus jatkuu

Ensimmäinen Turun terroriteon jälkeen tehty Ylen kannatuskysely osoittaa maahanmuuttoa vastustavien perussuomalaisten saaneen uusia kannattajia.

Kannatuskysely (Politiikka)
Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Vihreiden kannatus on rikkonut viime kuukaudet kaikkien aikojen ennätyksiä ja sama tahti näyttää jatkuvan.

Ylen uusimmassa kannatuskyselyssä vihreät on parantanut asemiaan toiseksi suurimpana puolueena. Nyt kannatus nousi parilla prosenttiyksikön kymmenyksellä, 17,8 prosenttiin.

Vihreiden kannatus on noussut viime keväästä yhteensä jo lähes viidellä prosenttiyksiköllä. Keskustan ja SDP:n ohi vihreät pyyhälsi ensi kertaa heinä-elokuussa tehdyssä Ylen kyselyssä.

Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen arvioi, että vihreiden kannatuksen nousu ei voi jatkua loputtomiin tällaista vauhtia.

– Mikään ei ole mahdotonta, mutta nousu on ollut viime viikkoina sen verran reilua, että täytyyhän sen jossain kohtaa hidastua.

– Peruskannattajakunnassa vihreiden kannatus on jo niin korkealla, että nyt täytyy löytää uusia kannattajia, jotta kannatus kokonaisuudessaan kasvaisi, Pajunen arvioi.

Vihreiden vankimpia tukijoita ovat perinteisesti olleet nuoret ja koulutetut äänestäjät yliopistokaupungeissa. Kannatuksen nousu edellyttäisi Pajusen mukaan nyt uusia äänestäjiä näiden kannattajaryhmien ja kaupunkien ulkopuolelta.

Perussuomalaiset myötätuulessa

Viime viikkojen vilkas keskustelu turvapaikkapolitiikasta ja sisäisestä turvallisuudesta näyttää suosineen perussuomalaisia.

Puolueen kannatus nousi Jussi Halla-ahon puheenjohtajakauden aikana ensi kertaa kaksinumeroisiin lukuihin, 10,3 prosenttiin. Edellisestä tutkimuksesta suosio lisääntyi 1,5 prosenttiyksiköllä.

Taloustutkimuksen toteuttaman kyselyn kaikki haastattelut on tehty terroritekona tutkittavan Turun puukotusiskun jälkeen. Iskun tekijä oli Suomesta turvapaikkaa hakenut Marokon kansalainen, jonka turvapaikkaprosessi on kesken.

Perussuomalaisista irtautuneen Sininen tulevaisuus -ryhmän kannatus pysyttelee yhä edelleen alhaisella tasolla. Nyt ryhmälle mitattiin 1,4 prosentin kannatus.

Hallituksen pystyssä pysymisen kesällä taanneet siniset keräävät parhaillaan kannattajakortteja, jotta yhdistys voitaisiin viedä puoluerekisteriin.

Kolmen hallitusryhmän - keskustan, kokoomuksen ja sinisten - yhteenlaskettu kannatus on kutistunut enää 38,4 prosenttiin.

Kesäkuussa 2015 Sipilän hallituksen alkutaipaleella hallitusryhmillä oli yhteensä 55,6 prosentin kannatus.

Kokoomus porskuttaa omilla lukemillaan

Kokoomus jatkaa yhä suosituimpana puolueena. Kannatus säilyi ennallaan 20,8 prosentissa, mutta ero vihreisiin kaventui tasan kolmeen prosenttiyksikköön.

Päähallituspuolue keskustan kannatus on puolestaan luisunut yhä matalammalle tasolle, 16,2 prosenttiin. Takapakkia tuli nyt 1,1 prosenttiyksikköä ja puolue on kyselyn kolmanneksi suurin.

– Keskustan kannatus on trendinomaisessa laskussa. Ehkä ihmiset ja kannattajat tulkitsevat nyt niin, että kokoomus vie hallituksessa.

– He [kokoomus] onnistuvat toteuttamaan omille kannattajilleen parempaa politiikkaa, Taloustutkimuksen Jari Pajunen sanoo.

Keskustan kannatus laahasi viimeksi yhtä heikoissa lukemissa syksyllä 2012, eli kannatus on palannut tasolle, jossa liikuttiin pian sen jälkeen kun Juha Sipilä oli valittu puheenjohtajaksi.

SDP:n ahdinko syvenee

Opposition ilmaherruuden vihreille menettänyt SDP kyntää yhä syvällä, eikä puolueen tukala tilanne näytä helpottumisen merkkejä.

SDP:n kannatus rysähti Ylen edellisessä kannatuskyselyssä lähes kolme prosenttiyksikköä alaspäin ja lasku ei pysähtynyt vieläkään. Nyt kannatus vajosi muutaman prosenttiyksikön kymmenyksen, 15,6 prosenttiin.

Antti Rinteen johtama SDP ei näytä hyötyneen oppositioasemastaan lainkaan, sillä puolueen suosio on nyt samalla tasolla, jossa se oli Sipilän hallituksen muodostamisen jälkeen kesällä 2015.

Taloustutkimuksen Jari Pajunen arvioi, että demarit ovat menettäneet kannattajiaan kesällä oppositioon siirtyneille perussuomalaisille.

– Tyypillinen reitti on, että ensin mennään katsomoon ja siirrytään sitten jonnekin muualle, mutta tällä kertaa saattaa olla, että siirtymää [SDP:stä] on tullut jonkin verran perussuomalaisiin.

Pienemmistä puolueista vasemmistoliiton kannatus nousi 8,2 prosenttiin.

Sekä RKP että kristillisdemokraatit menettivät hieman suosiotaan. RKP:n kannatus oli 4,5 ja KD:n 3,3 prosenttia.

Taloustutkimus haastatteli puhelimitse kyselyä varten elo-syyskuun aikana yhteensä 1 964 henkilöä, joista puoluekantansa kertoi 59,2 prosenttia.

Lataa tästä tutkimuksen aineisto itsellesi PDF-tiedostona (siirryt toiseen palveluun).

Lue myös:

Analyysi: Hälytyskellot soivat keskustan Sipilälle – SDP:n Rinteen sauna palaa jo

korjattu 7.9. klo 12.30: muutettu lause "jonka turvapaikkahakemus oli hylätty" muotoon "jonka turvapaikkaprosessi on kesken".

täsmennetty 11.9. klo 16.20: Virhemarginaali on suurimpien puolueiden osalta ± 2,3 prosenttiyksikköä