1. yle.fi
  2. Uutiset

Aung San Suu Kyi kommentoi vihdoin rohingya-kriisiä: "Ison jäävuoren verran vääriä tietoja liikeellä"

Myanmarin johtajaa on kritisoitu siitä, ettei hän ole ottanut kantaa rohingyojen pakoon maasta. Väkivalta on Reutersin mukaan vaatinut yli 400 kuolonuhria.

Ulkomaat
Suuri joukko pakolaisia seisoo ja istuu kuorma-auton lavalla. Taustalla autoa seuraa mies mopolla.
Rohingya-muslimit pakenemassa Myanmarista naapurimaahan Bangladeshiin.Monirum Alam / EPA-EFE

Rohingya-vähemmistöön liittyvästä kriisistä liikkuu "ison jäävuoren verran" väärää tietoa, sanoi Myanmarin varsinainen johtaja Aung San Suu Kyi keskiviikkona. Suu Kyi syytti vääristä tiedoista "terroristeja".

Suu Kyin antaman lausunnon mukaan valeuutisilla pyritään luomaan ongelmia eri yhteisöjen välille.

Myanmar on lisäksi neuvotellut Kiinan ja Venäjän kanssa, jotta ne estäisivät YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman kriisistä.

Turkilta apua rohingyoille

Rauhannobelisti Suu Kyi on saanut runsaasti kritiikkiä, koska hän on pysynyt hiljaa rohingya-väestön kohtelusta. Hän ei ole myöskään suitsinut maan armeijaa, jota syytetään rohingya-väestön murhaamisesta ja raiskaamisesta.

Erityisesti muslimienemmistöiset maat ovat kritisoineet Suu Kyitä. Esimerkiksi Indonesiassa järjestettiin keskiviikkona iso mielenosoitus, jossa tuhannet vaativat diplomaattisuhteiden katkaisemista Myanmariin.

Aung San Suu Kyi vaaleanvihreässä asussa puhuu edessään oleviin mikrofoneihin.
Aung San Suu Kyi.Hein Htet / EPA-EFE

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan ilmoitti keskiviikkona lähettävänsä rohingya-muslimeille 10 000 tonnia apua pakolaisleireille. Erdoğan puhui asiasta Suu Kyin kanssa puhelimessa tiistaina.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres esitti tiistaina huolen, että väkivallan kierre voi johtaa humanitääriseen katastrofiin, ja puhui etnisen puhdistuksen riskistä.

Uhriluku jo yli 400, pakolaisia 150 000

Kymmenet tuhannet rohingyat ovat paenneet viime päivinä Bangladeshiin, kun rohingya-kapinalliset ja maan turvallisuusjoukot ovat ottaneet yhteen luoteisessa Rakhinen maakunnassa.

Myanmarin Rakhinen osavaltiosta Bangladeshin puolelle on paennut tähän mennessä ainakin 150 000 ihmistä.

Konfliktin uhriluku on uutistoimisto Reutersin mukaan yli 400 ja on kasvussa. Myanmarin mukaan useimmat kuolleet ovat olleet kapinallisia, mutta Bangladeshiin saapuneiden pakolaisten kertomusten perusteella Myanmarin turvallisuusjoukot ovat kohdistaneet väkivaltaa siviileihin.

Bangladeshilaiset rajavartijat kertovat, että rajajoen Bangladeshin puoleiselle rannalle on ajautunut kymmeniä ruumiita. Kalastajat kertovat nähneensä ruumiita joessa. Reutersin paikalla olevalle toimittajalle on näytetty ruumis, joka näytti teinipojalta.

Lisää aiheesta:

Historian uhrien uusin uhka on radikalisoitunut islam – Myanmarin rohingyat jäävät taas taisteluiden jalkoihin

Lähteet: Reuters, STT

Lue seuraavaksi