Kolumbiassa alkoi uusi aika – Vasemmistolaiset Farc-sissit lähtivät politiikkaan

Pitkään odotettu paavi Franciscuksen vierailu toteutuu rauhantoiveiden keskellä.

Kolumbia
Bogotassa pidettiin FARC -puolueen perustamisjuhla juhla 1. syyskuuta.
Bogotassa pidettiin Farc -puolueen perustamisjuhla juhla 1. syyskuuta.Leonardo Munoz / EPA

Punaiset ruusut värittivät Bogotán keskusaukiota viime perjantaina, kun vasemmistosissiliike Farcin johto julisti uuden poliittisen puolueen perustetuksi.

Muusikkojen pitäessä yllä festivaalihumua, entiset sissijohtajat marssivat lavalle kuin rock-tähdet kertomaan tuhansille paikalle saapuneille uuden puolueensa periaatteista.

– Uskomme vahvasti kolumbialaisten haluavan rauhaa ja olemme valmiit puolustamaan sitä heidän kallisarvoisimpana oikeutenaan, julisti Timochenko-lempinimestään tunnettu sissijohtaja Rodrigo Londoño.

Uunituore puolue sanoo aikovansa keskittyä kitkemään Kolumbiassa rehottavaa korruptiota ja köyhyyttä sekä ajamaan naisten oikeuksia. Puolue jatkaa FARC-lyhenteen käyttöä, joskin nimi on vaihtunut maltillisempaan.

Kolumbian vallankumoukselliset asevoimat (Fuerzas Armadas Revolucionarias de Colombia) toimivat nyt laillisesti politiikassa Yleinen vallankumouksellinen vaihtoehtoisvoima -nimen (Fuerzas Alternativas Revolucionarias del Común) alla.

Puolueen symboliksi valittiin tähdellä koristeltu ruusu, joka lehdistötilaisuudessa puhuneen entisen sissijohtajan Ivan Marquezin mukaan yhdistää uuden Farcin positiivisiin asioihin kuten kauneuteen, rakkauteen ja ystävyyteen.

Tutkija: "Farcin on vielä vakuutettava kansalaisia"

Farc-sissiliikkeen tie sotatantereelta politiikan areenoille ei kuitenkaan tule olemaan pelkästään ruusuinen.

Jo rauhanneuvottelujen alkutaival oli takkuinen. Presidentti Juan Manuel Santosin viisi vuotta sitten alullepanemia rauhanneuvotteluita on arvosteltu äänekkäästi Kolumbiassa.

Kun rauhansopimus tyrmättiin niukasti kansanäänestyksessä viime vuoden lokakuussa, presidentti vei sopimuksesta parannellun version kongressin hyväksyttäväksi kaksi kuukautta myöhemmin. Oppositio kieltäytyi äänestämästä ja marssi ulos kongressitalosta.

Yli 50 vuotta Kolumbian maaseutua terrorisoineen maan suurimman sissiliikkeen liian lievä kohtelu kismittää yhä monia ja jakaa kansaa.

Helsingin yliopiston vieraileva tutkija Mauricio Romero Vidal
Helsingin yliopiston vieraileva tutkija Mauricio Romero VidalJaani Lampinen / Yle

Helsingin yliopistossa vierailevan kolumbialaisen konfliktintutkijan Mauricio Romero Vidalin mielestä uuden puolueen tulevaisuus on vähintäänkin haasteellinen.

Farc on käyttänyt puolen vuosisadan ajan rankkoja sotatoimia, kuten sieppauksia, murhia, kiristyksiä ja ihmisten häätöjä kodeistaan. Ainakin 220 000 ihmistä on kuollut 53 vuotta kestäneen konfliktin aikana, ja maassa on noin seitsemän miljoonaa sisäistä pakolaista.

– Nyt Farcin tulee vakuuttaa enemmistö kolumbialaisista siitä, että sissien siirtyminen politiikkaan hyödyttää yhteiskuntaa, Mauricio Romero Vidal sanoo.

Edellinen kokeilu politiikan areenalla oli tuhoisa

Se, että sissiliike perustaa aseriisunnan jälkeen puolueen, ei ole sinänsä uutta Kolumbiassa. Etenkin 90-luvun vaihteessa useat sissiryhmät lähtivät politiikkaan, mikä johti myös uuden perustuslain säätämiseen. Jotkut tuolloin muodostuneista puolueista ovat edelleen aktiivisia, toiset taas katosivat varsin pian.

80-luvulla myös Farc-sissit yrittivät osallistua laillisesti maan politiikkaan perustamalla Union Patriotica -puolueen muiden sissitaustaisten ryhmittymien kanssa. Maan turvallisuusjoukot kuitenkin vastustivat puolueen perustamista.

Turvallisuusjoukkojen ja huumeparonien hiljaisella hyväksynnällä puolisotilaalliset joukot surmasivat puolueen johtoa ja jäseniä. Uhrien määrä yltää arviolta satoihin, jopa tuhansiin.

Konfliktin tutkija Mauricio Romero Vidalin mielestä ajat ovat nyt toiset.

– Tällä kertaa turvallisuusjoukot tukevat rauhanprosessia ja Farcin muutosta poliittiseksi puolueeksi. 20-30 vuotta sitten tilanne oli päinvastainen.

Farcin nousu voi luoda uskoa Kolumbian demokratiaan

Asiantuntija uskoo, että Farcin näkyvä nousu metsistä politiikan areenalle voi vaikuttaa tervehdyttävästi maan demokratiaan.

On tavallista, että peräti 70 prosenttia kolumbialaisista jättää äänioikeutensa käyttämättä. Uusi puolue tulee todennäköisesti aktivoimaan monia, joilla ei ole ollut uskoa maan poliittiseen eliittiin.

Entisiä Farc-sissejä valkoisia liinoja kiinnitettyinä vaatteisiin.
Farc-sissejä helmikuussa 2017, sen jälkeen kun liike ilmoitti luopuvansa aseellisesta taistelusta.Mauricio Duenas Castaneda / EPA

Viime vuoden lopulla tehdyn kyselytutkimuksen mukaan 87 prosenttia kaupunkiväestöstä tuomitsee nykyiset poliittiset puolueet.

Farcin kannattajien määrä oli suurempi kuin minkään muun puolueen, ja puolueen esiinmarssi saattaa innostaa monia. Puolue saa ensikädessä 10 paikkaa mana kongressista ja mahdollisuuden lisätä paikkojen määrää ensi vuoden vaaleissa.

Paavin vierailu sattuu rauhan kannalta hyvään saumaan

Alle viikko sen jälkeen, kun Farc-sissit juhlivat ruusujen kera puolueensa syntyä, Paavi Franciscus saapuu ensi kertaa Kolumbiaan tänään keskiviikkona.

Rauhaa kauan puoltanut katolisen kirkon päämies on odottanut oikeaa hetkeä vierailulleen. Nyt se viimein koitti.

– Kolumbia on kauan etsinyt ja työstänyt vakaata ja kestävää rauhaa, jonka kautta voimme kohdella toisiamme veljinä emmekä vihollisina, Paavi Franciscus sanoi matkansa aattona julkaistussa videossaan.

Vierailulla on ollut rauhan kannalta myönteisiä vaikutuksia jo ennen paavin saapumista maahan.

Maanantaina valtio sopi tulitauosta myös Farcia pienemmän sissi-liikkeen ELN:n kanssa. Lisäksi tiistaina yksi Kolumbian väkivaltaisimmista huumeiden salakuljetuksen parissa toimivista jengeistä, Golfo-klaani, ilmoitti olevansa valmis antautumaan.

Kolumbian maaseudulla toimii silti vielä useita väkivaltaisia ryhmiä, joista moni liittyy rehottavaan huumekauppaan. Lisäksi maanomistuskiistat johtavat väkivaltaisuuksiin ja murhiin. Maanomistajien värväämät puolisotilaalliset joukot ovat murhanneet muun muassa viljelijöitä puolustavia aktivisteja.

Kolumbian syventynyt kahtiajakautuneisuus rauhanprosessin tukijoihin ja vastustajiin voikin koitua rauhan kohtaloksi viimeistään ensi vuoden parlamenttivaaleissa.

–Rauhanvastainen koalitio vastustaa myös uutta perustettua puoluetta. Jos se pääsee valtaan on luvassa epävakautta ja väkivallan riski kasvaa, ennustaa tutkija Mauricio Romero Vidal.