VR: Poikkeuksia lipunmyynnissä Helsingin aseman tulipalon vuoksi

Kaukojunissa ostetuista lipuista ei peritä poikkeustilanteen aikana lisämaksuja. Asemahalli avataan vasta torstai-iltana.

Kotimaa
Matkustajia Helsingin rautatieaseman edessä matkalaukkuineen.
Rautatieaseman sisäänkäynnit suljettiin, mutta yksittäisiä matkustajia päästettiin noutamaan sisälle jääneitä matkatavaroitaan.Jussi Nukari / Lehtikuva

Helsingin päärautatieaseman kellaritiloissa keskiviikkona puoli kuuden aikana illalla syttynyt tulipalo on vaurioittanut aseman tietoliikennekaapelointeja, minkä vuoksi automaattien ja lipputoimistojen lipunmyynnissä saattaa olla katkoksia, VR kertoo.

VR muistuttaa, että kaukoliikenteen lippuja myydään R-kioskeilla sekä junissa ja lähiliikenteen lippuja R-kioskeilla tai lipun voi ostaa mobiililaitteella. Kaukojunissa ei peritä lisämaksuja poikkeustilanteen aikana junissa ostetuista lipuista.

– Palo on sammutettu, mutta asemahalli on toistaiseksi suljettu, VR:n viestinnästä kerrotaan.

Junaliikenne on toiminut palosta huolimatta normaalisti aikataulussaan ja asemalaitureille on päässyt ulkokautta.

Sähkövikojen vuoksi Helsingin aseman laiturinäytöt eivät tällä hetkellä toimi ja myöskään aseman valaistus ei ole kunnossa.

– Pyrimme järjestämään paikalle lisävalaistusta ja opastusta nyt illan hämärtyessä ja opastusta jatketaan tarpeen mukaan aamutuimaan asemalla, VR:n viestinnästä kerrotaan.

Helsingin pelastuslaitos tiedottaa, että päärautatieasema voidaan avata vasta torstai-iltana. Savutuuletus asemahallissa jatkuu koko keskiviikkoillan ajan.