Ensi yönä uusi mahdollisuus "suurelle revontulinäytökselle" – mutta pilvet ovat taas tiellä

Auringosta lähtenyt purkaus saapui viime yönä turhan myöhään, eivätkä olosuhteet olleet muutenkaan otolliset revontulille.

revontulet
Revontulia Norjassa.
Revontulia Norjassa. Arkistokuva. Hinrich Baesemann / EPA

Keskiviikon ja torstain väliselle yölle odoteltiin "suurta revontulinäytöstä", joka olisi voinut näkyä koko Suomessa. Auringosta lähtenyt koronan massapurkaus saapuikin Maahan viime yönä noin kello kolmelta aamuyöllä.

Komeat revontulet jäivät kuitenkin viime yönä kolmestakin syystä syntymättä ja näkymättä, kertoo avaruustutkija Tiera Laitinen Ilmatieteen laitokselta.

Hiukkaspilvi saavutti ensinnäkin Maan liian myöhään.

– Kolmelta oli valitettavasti liian myöhään sitä ajatellen, että olisi saatu kunnon revontulet. Ne syntyvät keskiyön paikkeilla parhaiten, Laitinen sanoo.

Toisekseen hiukkasten massapurkauspilven mukana tulee Auringon magneettikenttää, ja magneettikentän suunta vaikuttaa ratkaisevasti, miten revontulia syntyy. Viime yönä tämä magneettikenttä osoitti Laitisen mukaan suoraan pohjoiseen, joka on kaikkein huonoin suunta revontulien syntymiselle.

Kolmanneksi, vaikka revontulia olisi syntynyt, suuressa osassa maata sää oli pilvinen ja revontulet olisivat jääneet näkymättömiin pilvien taakse.

Revontulia voi syntyä ensi yönä, mutta pilvet taas edessä

Laitinen kertoo, että massapurkauksen ohimeno jatkuu edelleen. Ensi yönä ja todennäköisesti sitä seuraavanakin avaruussää on edelleen häiriöinen, ja revontulia voi olla luvassa koko Suomeen. Ensi yönä revontulille voisi olla jopa viime yötä parempi mahdollisuus.

Laitinen huomauttaa kuitenkin, että Ilmatieteen laitoksen meteorologien ennusteen mukaan koko taivas on pilvien peitossa Suomen alueella.

Samaa arvioi Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi. Aivan pohjoisimmassa Suomessa taivas voi yöllä olla selkeä revontulien näkymiselle, ja muualla Lapissa pilvipeite voi rakoilla tarpeeksi. Muualla Suomessa pilvipeite peittää mahdollisesti ilmaantuvat revontulet.

Jos revontulet eivät nyt näyttäydy, uusi tilaisuus saattaa koittaa noin kolmen viikon kuluttua.

– Auringonpilkkuryhmä, joka sai myrskyn aikaan, osoittaa maata kohti noin kolmen viikon kuluttua. Jos ryhmä säilyy aktiivisena riittävän pitkään, voi olla mahdollisuus uusintakierrokselle, Laitinen toteaa.

Nyt auringossa olleen purkauskokonaisuuden mukana tuli myös hyvin suurienergisiä protoneita, jotka liikkuvat lähes valon nopeudella. Niitä osuu Maan lähiavaruuteen näin suuria määriä keskimäärin kerran vuodessa, Laitinen arvioi.

Maan pinnalla ne eivät aiheuta havaittavia asioita, mutta voivat haitata satelliitteja ja astronautteja. Laitisen mukaan mahdollisista esimerkiksi tietoliikenneyhteyksiin aiheutuneista ongelmista ei ole ainakaan hänelle tullut tietoa.

Ilmatieteen laitoksen uusin avaruussääennuste (siirryt toiseen palveluun)