Sting saapuu Turkuun katsomaan musikaaliaan

Stingin musikaali Viimeinen laiva avaa Turun kaupunginteatterin syyskauden.

musikaalit
Sting
- Maailmassa on niin paljon murehdittavaa, joten ehkä meidän pitäisi olla vain toiveikkaita, Sting tuumaa.Vincenzo Pagliarulo / EPA

Brittimuusikko Sting on tulossa Turkuun katsomaan säveltämäänsä ja sanoittamaansa musikaalia. Stingin Viimeinen laiva avaa peruskorjatun Turun kaupunginteatterin syyskauden.

Musikaalin ohjaaja ja Turun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki kertoo, että musikaali ammentaa aiheita Stingin lapsuudesta ja nuoruudesta.

– Olen ymmärtänyt, että musikaali on hänelle hyvin henkilökohtainen. Kyseessä on Euroopan kantaesitys, joten on luonnollista, että hän haluaa tulla sen katsomaan, Kouki sanoo.

Päivä vielä salaisuus

Milloin Sting sitten Turkuun saapuu? Sitä Mikko Kouki ei vielä paljasta, vaikka päivä onkin lyöty lukkoon.

_Viimeinen laiva _-musikaalin ensi-ilta on 15. syyskuuta. Stingin kiertue liikkuu Pohjois-Euroopassa syys-lokakuun vaihteessa. 26. syyskuuta on konsertti Norjassa, sitten on päivä vapaata. Sen jälkeen keikat Helsingissä ja Tallinnassa, ja sen jälkeen taas päivän vapaa ennen Pietarin konserttia ensimmäinen lokakuuta.

Sen Kouki kuitenkin myöntää, että häntä jännittää.

– Olen kuunnellut Stingin musiikkia 1980-luvulta asti ja ollut hänen suuri faninsa. Toisaalta on iso kunnia koko työryhmällemme, että hän tulee katsomaan musikaalia, Kouki sanoo.

Lounaalle – mutta minne?

Kun Sting saapuu Turkuun, hän haluaa tavata musikaalin tekijöitä ennen esitystä. Tarkoitus on viedä mies myös lounaalle. Mikko Kouki onkin jo pyytänyt Facebookissa (siirryt toiseen palveluun) ideoita, mihin vegaaniksi tiedetty muusikko kannattaisi viedä syömään.

Ehdotuksia on tullut kymmeniä. Lounaspaikaksi heitellään muun muassa Kaskista, Kuorta ja Mantun grilliä. Moni tarjoutuu myös kokkaamaan kuuluisalle muusikolle lounaan kotonaan.

Jos Koukia jännittää jo nyt, miten mahtaa olla näyttelijöiden laita, kun Sting istuu katsomossa?

– Toivottavasti he kestävät paineet. Onneksi itse en ole lauteilla, sillä en tiedä kestäisinkö, Kouki sanoo.