1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Qatar

Trump tarjoutuu toimimaan välittäjänä Qatarin kriisissä

Kuwait uskoo kriisin Qatarin ja Saudi-Arabian johtaman ryhmän välillä ratkeavan lähitulevaisuudessa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kuuntelee Kuwaitin emiiri Sabah al-Ahmed al-Jaber al-Sabahia yhteisessä tiedotustilaisuudessa. Kuva: Shawn Thew / EPA-EFE

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on tarjoutunut toimimaan sovittelijana Qatarin kirisissä.

– Voisin toimia välittäjänä. Uskon, että sopimukseen päästäisiin pian, sanoi Trump Kuwaitin emiiri Sabah al-Ahmad Al-Sabahin kanssa pitämässään lehdistötilaisuudessa. 

Kuwait on toiminut kriisissä välittäjänä. Myös  Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson on käynyt neuvottelemassa osapuolten kanssa ratkaisun saavuttamiseksi. Lisäksi Venäjä on ilmoittanut halukkuutensa toimia välittäjänä.

Presidentti Trump sanoi, että kaikki kriisissä osallisena olevat maat  ovat Yhdysvalloille tärkeitä kumppaneita taistelussa ääriliikkeitä kuten Isisiä vastaan. Trump sanoi voivansa auttaa sovun löytämisessä erityisesti Qatarin ja Saudi-Arabian sekä Arabiemiraattien välillä.

Qatarin kriisi on jatkunut jo kolmen kuukauden ajan. Saudi-Arabia, Bahrain ja Arabiemiraatit sekä Egypti katkaisivat kesäkuussa diplomaattiset ja taloudelliset suhteensa Qatariin syyttäen maata äärijärjestöjen rahoittamisesta. Maat julkistivat 13 kohdan listan, johon Qatarin olisi pitänyt suostua. Qataria vaadittiin muun muassa vähentämään yhteistyötä Iranin kanssa ja katkaisemaan kaikki siteet Muslimiveljeskuntaan ja Hizbollahiin.

Kuwaitin emiiri sanoi tiedotustilaisuudessa uskovansa, että neuvottelut Qatarin ja muiden maiden välillä ovat mahdollista.

– Olen optimistinen, että ratkaisu saavutetaan lähitulevaisuudessa, sanoi emiiri Sabah al-Ahmad Al-Sabah.

Trump lupaili jälleen rauhaa myös Israelin ja Palestiinan välille

Trump vastasi myös toimittajan kysymyksiin Israelin ja Palestiinan tilanteesta. Hän sanoi, että rauhan saavuttamiselle on mahdollisuus.

– Luulen, että palestiinalaiset haluavat sitä. Luulen, että israelilaiset haluavat sitä.

Trumpin on tarkoitus tavata sekä palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas että Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu myöhemmin tässä kuussa YK:n yleiskokouksen aikana.

Vieraillessaan Israelissa toukokuussa Trump puhui alueen rauhan ja vakauden puolesta.