Sähkötyöt Helsingin Rautatieasemalla jatkuvat – osa liikkeistä on vielä suljettuna

Rautatieaseman tulipalossa epäkuntoon menneitä lippuautomaatteja ja aikataulunäyttöjä korjataan edelleen.

Helsingin päärautatieasema
Pelastuslaitoksen yksiköitä Helsingin päärautatieaseman edessä 6. syyskuuta
Pelastuslaitoksen yksiköitä Helsingin päärautatieaseman edessä 6. syyskuuta.Jussi Nukari / Lehtikuva

Helsingin Rautatieaseman kellaritiloissa syttyi keskiviikkona tulipalo, jonka aiheuttamia laitevikoja korjataan edelleen. Tulipalo tuhosi sähkö- ja tietoliikenneyhteyksiä.

– Sähkötöitä tehdään kovaa vauhtia. Viisi asemahallin kahdeksasta lippuautomaatista toimii normaalisti. Kaikkiin automaatteihin on saatu sähköt, mutta kolme niistä on vioittunut palon aikana ja niitä korjataan, kertoo VR Groupin viestintäasiantuntija Jenni Manu.

Asemarakennuksen ulkopuolella asemalaiturin katoksen alla on ylimääräinen lähijunien lipunmyyntipiste. Kaukojuniin lipun saa ostettua konduktööriltä ilman erillistä lisämaksua, kun matkustaja nousee Helsingistä junaan.

Kaikki asemahallin ja laitureiden näytöt eivät toimi. VR:n ja HSL:n henkilöstö opastaa matkustajia laitureilla.

Osa aseman liikkeistä on vielä suljettuna.

– Tämän päivän tai viimeistään viikonlopun aikana pitäisi kaikki sähkötyöt saada siihen kuntoon, että he saavat järjestelmänsä avattua, Manu sanoo.

Hänen mukaansa tulipalo ei ole haitannut junaliikennettä merkittävästi.

– Koko evakuointi toimi mallikkaasti, junaliikenne on toiminut aikataulussaan ja ihmiset ovat löytäneet oikeisiin juniin. Tarvittaessa heitä on opastettu.

Rautatieaseman lippuhalli suljettiin keskiviikkona 6.9. sen jälkeen, kun asemahallin alapuolella sijaitsevissa henkilökunnan sosiaalitiloissa syttyi tulipalo noin kello 17.30. Palossa muodostui runsaasti savua.