Esitutkinta Syyrian sodan lapsiuhrien rahankeräyksestä valmistui – Poliisi: Epäilty sijoitti rahoja puutarhamökkiin

Poliisin esitutkinnan mukaan epäilty nosti yhdistyksen tililtä noin 300 000 euroa.

esitutkinta
Rami Adham Helsingin Käräjäoikeudessa 20. kesäkuuta.
Rami Adham Helsingin Käräjäoikeudessa 20. kesäkuuta.Mikko Stig / Lehtikuva

Keskusrikospoliisi on saanut Suomi-Syyria yhteisöä koskevan esitutkinnan valmiiksi. Keskusrikospoliisi aloitti lokakuussa tutkinnan "lelusalakuljettajana" tunnetun Rami Adhamin avustustoimintaan liittyvästä varainkeruusta.

Poliisi epäilee Suomi-Syyria yhteisön vastuuhenkilöiden syyllistyneen rahankeräysrikokseen keräämällä varoja ilman rahankeräyslupaa ja luvan saannin jälkeen rikkoneen annettuja lupa- ja keräysehtoja.

Poliisin mukaan yhdistys oli saanut rahankeräysluvan Helsingin alueelle, mutta rahaa oli kerätty valtakunnallisesti. Varoja oli kerätty vajaan kahden vuoden aikana lähes 420 000 euroa. Rahaa kerättiin vuoden 2014 helmikuusta viime vuoden joulukuuhun saakka.

Poliisin mukaan yhdistyksen toiminta ja päätöksenteko on ollut yhden toimijan varassa. Esitutkinnan perusteella epäilty on nostanut yhdistyksen tililtä noin 300 000 euroa. Poliisi epäilee, että osa rahoista on sijoitettu puutarhamökin hankintaan Suomessa ja osa on toimitettu käteisenä epäillyn turkkilaiselle tilille.

Epäilty on sanonut toimittaneensa kaikki varat Syyriaan eri avustuskohteisiin. Poliisin mukaan esitutkinnassa ei ole pystytty selvittämään epäillyn kertomia avustuskohteita Syyriassa.

Esitutkinnan mukaan myös yhdistyksen liiketapahtumien kirjaaminen ja tilinpäätösten laatiminen on osittain laiminlyöty. Poliisin mukaan yhdistyksen päätöksentekoa koskeviin asiakirjoihin ja kokouspöytäkirjoihin on merkitty henkilöitä, jotka eivät ole kertomansa mukaan asiakirjoja allekirjoittaneet.

Lue myös:

Lelusalakuljettaja Adham jatkaa vaarallisia retkiään Syyriaan – esitutkinta varainkeruusta loppusuoralla

Poliisi aloitti esitutkinnan Syyrian sodan lapsiuhrien rahankeräyksestä