Koe uusi yle.fi

Kolme vuotta sitten irtisanottu Virva Takanen-Järvelin: “Mietin usein kuolemaa, mutta olen kiitollinen elämästä”

Sairauslomalainen Virva Takanen-Järvelin on yksi kahdeksasta, joita Yle on seurannut jo useamman vuoden ajan Elämää Postin jälkeen -sarjassa.

Työllisyys ja työttömyys
virva_takanen

Se oli syyskuussa 2014, kun minut irtisanottiin Postista. Siitä lähtien minulla oli tarpeeton olo. Tuntui, että ei tässä enää meikäläisellä ole mitään virkaa. Ei se masennusta ollut, mutta jotain alakuloisuutta.

Lue Virvan aiemmista vaiheista tästä.

Hiljalleen, kun palasimme mieheni kanssa syksyllä 2015 mökiltä takaisin Otanmäkeen alkoi tulla tunne, että surutyö oli tehty, ja lähtö Postista läpikäyty. Vuosi siihen meni.

Syksyllä 2015 aloitin uudestaan TuuMa-kuorossa. Pariin vuoteen en jotenkin ollut jaksanut käydä harjoituksissa. Syksyllä menin myös SPR:n vapaaehtoistyöhön mukaan.

Vuonna 2015 Suomeen tuli yli 30 000 turvapaikanhakijaa. Niinpä minäkin olin muutaman kerran vapaaehtoisena auttamassa Otanmäkeen perustetussa vastaanottokeskuksessa. Laitettiin ruokaa ja kerättiin aloituspakkaukseen esimerkiksi keittiö- ja hygieniavälineitä ja pyyhkeitä tulijoille.

virva_takanen

A-studion jutun jälkeen joulukuussa 2015 tuli SPR:ltä soitto, jossa kysyttiin, josko tulisin osa-aikaiseksi pakolaisohjaajaksi vastaanottokeskukseen. Parin päivän päästä olin jo töissä. Sovittiin, että teen työtä viitenä päivänä viikossa, neljä tuntia päivässä, ja toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Minähän olin osatyökyvyttömyyseläkkeellä, joten puoli päivää oli minulle hyvä.

Parempaa joululahjaa en olisi voinut saada. Työ oli mieluisaa, sain olla ihmisten kanssa tekemisissä, ja minusta oli apua jollekin. Tiesin, miksi aamulla pitää herätä. Päivään tuli rytmi ja viikonloput tuntuivat viikonlopuilta.

Olihan se melkoista härdelliä. Päivät olivat täynnä uusia eri kulttuureista tulleita ihmisiä, joiden elämä oli mullistunut. Vaikka yhteistä kieltä ei ollut, silti monia asioita oli hoidettava. Töistä lähtiessä välillä mietin, että kun tänään oli markkinapäivä, niin huomenna on varmaan toripäivä. Työkaverit olivat aivan ihania, ja heti alusta asti minusta tuntui, että olin omieni joukossa.

Kun ilmoitin asiasta eläkkeen maksajalle eli Ilmariselle ja TE-keskukseen, saattoi melkein nähdä, miten ne olivat riemusta piukeina siitä, että olin saanut työpaikan. Joskus tällaisiakin uutisia, sanoivat.

Työtä vastaanottaessani mietin, osaanko herkkänä ihmisenä kuunnella ihmisten kohtaloita, joita työ väistämättä toi tullessaan. Uskoin, että se onnistuu ja että jaksan. Halusin kovasti auttaa ja olla hyödyksi.

Toisin kävi. Muutaman kuukauden perästä työ alkoi tuntua henkisesti tosi raskaalta. Vielä kotonakin mietin sitä, mitä ihmisille oli tapahtunut. En saanut nukuttua, aamuyöstä heräsin hiestä märkänä, pelkäsin, että teen jotain väärin. Näin painajaisia vanhempansa menettäneistä lapsista. Aamulla ahdisti lähteä töihin. Vuosia vaivannut selkäni myös oireili ja särki entistä pahemmin, työ kun oli enimmäkseen jalkojen päällä olemista.

Huhtikuussa 2016 sanoin itseni irti vajaan neljän kuukauden työrupeaman jälkeen. Toivoin kykeneväni työhön, mutten pystynyt. Tehtyäni päätöksen olin hirveän helpottunut, vaikka työkavereita jäinkin kaipaamaan. Vapaaehtoistoimintaa en kuitenkaan jättänyt. SPR:n kirpputorilla olin vielä muutaman kerran mukana.

Työn jättäminen tarkoitti tietysti sitä, että rahallisesti olin ahtaammalla, mutta koin, ettei minulla ollut vaihtoehtoja.

Ihmisiä kiinnosti paljon, miksi jäin pois töistä. Epäilivät, että syy oli vastaanottokeskuksen asukkaissa ja heidän käytöksessään. Sanon suoraan, että mistään sellaisesta ei ollut kysymys. Kyse oli minun päästäni. Asukkaat olivat aivan ihania, iloisia ja nauravaisia ihmisiä. Monen kanssa halattiin, kun tultiin kadulla vastaan.

virva takanen

Selkäkipu paheni. Kesän jälkeen elokuussa olin Kainuun keskussairaalan poliklinikalla arvioitavana, josko selkä pitäisi leikata. Kaikenkaikkiaan selkä oli oireillut jo viidestä kuuteen vuotta. Ongelma oli neljännen ja viidennen nikaman välissä. Siellä oli kuluman vuoksi tullut siirtymää, ja sen ja muiden kulumamuutosten vuoksi selkäydinkanava ahtautui. Selkää oli kuntoutettu ja yritetty vaikka mitä. Ongelmat selässä olivat tärkein syy, miksi jäin Postista pois ja olen osa-aikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Sain leikkauskutsun lokakuussa.

Loppusyksy meni odottaessa. Leikkausta varten piti laittaa hampaat kuntoon. Hammaslääkäri joutui ottamaan kaikki alaleuan hampaat pois, olivat niin huonossa kunnossa. Useamman kuukauden olin osin ilman hampaita, koska ne oli parempi laittaa vasta leikkauksen jälkeen. Tuntui, että oli vaikea puhua, vaikka kaverit sanoivat, että ei sitä huomannut. Vähensin kaikkia menemisiäni. Kuorossa en käynyt, enkä Vuottolahden Nuorisoseuran isänpäivä iltamissa. Halusin välttää tulehduksia, jotka olisivat voineet siirtää leikkausaikaa.

Joulukuun 20. päivä leikkaus tehtiin. Oli tarkoitus päästä jouluksi kotiin. Miestäni Mattia kiusoittelin, että pääsen sitten valmiiseen joulupöytään, vaikka minä makaan joulunaluspäivät sairaalassa. Mattihan oli kotona.

Pelkäsin kamalasti: Kaikkea sitä, mikä voisi epäonnistua. Entä jos en enää kävelisi, tai jos kivut olisivat entistä pahemmat.

Leikkaus onnistui hyvin. Joulupäivänä pääsin kotiin. Kevät meni toipuessa. Nyt kipuja on paljon vähemmän. Päivät ovat parempia ja huonompia, joskus särkee aamusta alkaen, toisina päivinä ei yhtään. Särkylääkkeitä en juuri tarvitse, joskus yöksi, jos on paljon ollut jalkojen päällä.

Vasta nyt olen uskaltautunut koiran kanssa yksin lenkille, ettei tulisi mitään äkkinäisiä liikkeitä. Toisaalta tuntuu, että koiramme Kata vaistoaa, jos minä olen talutusnuorassa kiinni. Ei se silloin vedä niin paljon.

Elokuussa kävin omassa terveyskeskuksessa työkykyneuvottelussa. Lääkäri kirjoitti sairaslomaa lisää vuoden loppuun. Olisin valmis kokonaan eläkkeelle. Sellaista osa-aikaista työtä, jota pystyisin tekemään, ei taida löytyä. Ei ole löytynyt tähänkään asti.

Virva takanen

Tulevaisuutta en oikein osaa ajatella. Siitä sanasta minulle tulee mieleen lapsenlapset. Useasti mietin, että pärjäisivät elämässä, eivät sairastuisi, eikä sattuisi mitään pahaa. Kesällä ovat olleet täällä mökillä useamman kerran.

Kuolemaa olen viime aikoina miettinyt paljon. En oikein tiedä miksi. Se pelottaa. Yritän ravistella pois ne ajatukset, enkä uskalla oikein sanoa koko sanaa ääneen. Toisaalta ajattelen, että ihmisen on hyvä ajatella kuolemaa aina välillä. Sitä miettiessä helpommin tajuaa sen, mitä minulla on tällä hetkellä, kaikkine itsestäänselvyyksineen. Täällä mökillä varsinkin elämä näyttäytyy ihanissa aurinkoisissa aamuissa ja aamuyöllä herätessä auringon nousussa.

Lue myös muiden kuulumisia:

Irmeli Haapakorpi-Valve: “Vuosi meni toipuessa, sitten tein jo kolmea työtä”

Eero Leino irtisanottiin Postista kolme vuotta sitten: “200 työhakemuksen kirjoittaminen oli kovaa työtä, muttei turhaa”

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Tiede

Tutkimus: Rasvaiset maitotuotteet voivat olla terveellisempiä

Kolme asiantuntijaa vastaa rasvakiistan väitteisiin

Onnettomuudet

Pilkkireissulla syntynyt idea voi pelastaa ihmishenkiä: puolustusvoimat jo kiinnostui

Lihaskuntoharjoittelu

"Ihminen voi elää ison osan päivästä tekemättä lihaksillaan mitään" – suomalaisten fyysinen kunto vaihtelee hurjasti

Cheerleading

Cheerleaderit pääsivät vihdoin eroon pyllynkeikuttajien leimasta

Pienen seuran jäsenmäärä räjähti: "Emme pysty perustamaan tarpeeksi joukkueita"