Turun kaupunginjohtajapeli on käynnistynyt – hyviä hakijoita toivotaan

Suurimmat valtuustoryhmät kokoomus ja vihreät eivät halua nostaa esille mahdollisia nimiä tässä vaiheessa.

kaupunginjohtajat
Turun kaupungintalon kyltti rakennuksen seinässä.
Kalle Mäkelä / Yle

TurkuTurkuun haetaan kunnallishallintoon perehtynyttä näkemyksellistä kaupunginjohtajaa.

Valtuustoryhmät pitävät tässä vaiheessa suunsa supussa mahdollisista nimistä, vaikka julkisuudessa potentiaalisia nimiä on nostettu esille. Kokoomusvaikuttajien osalta esillä ovat olleet muun muassa Minna Arve, Tuomas Heikkinen, Ville Itälä ja Jaakko Ossa.

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Olli A. Manni korostaa, että kokoomuksen valtuustoryhmä ei nosta mitään nimiä esille.

– Haarukoimme hyviä hakijoita. Ketään ei tyrmätä tässä vaiheessa. Toivomme, että tulisi mahdollisimman monta hyvää hakijaa, joista sitten neuvotellaan muiden ryhmien kanssa.

Kokoomus suurimpana ryhmänä toivoo kuitenkin kokoomustaustaista johtajaa.

– Olemme suurin ryhmä ja toivomme, että se otetaan huomioon. Toivottavasti löytyy sellainen kokoomustaustainen ehdokas, joka kelpaa muillekin ryhmille.

Mannin mukaan julkinen haku saattaa vähentää hakijoiden määrää.

– Haluavatko ihmiset julkisesti hakea vai tuleeko kyselyjä siitä, riittääkö suostumus, jos on mahdollisuus tulla valituksi. Tästä täytyy keskustella, kun nähdään miten näitä hakemuksia tulee.

Turun vaakuna kaupungintalon oven yläpuolella.
Kalle Mäkelä / Yle

Vihreiden ryhmä haluaa haastatella ehdokkaat

Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Niina Ratilaisen mukaan on hyvä, että Turun kaupunginjohtajan haku on avoin.

– Haluamme välttää sitä, että valinta politisoituu.

Vihreät ei tee valtuustoryhmänä haarukointia tai esityksiä omista ehdokkaista. Ryhmä odottaa, ketkä hakemuksen jättävät ja ovat kiinnostuneita tehtävästä. Julkisuudessa on noussut esille Ville Niinistö (vihr.), joka harkitsee ehdokkuutta.

– Jos Niinistö päättää hakea, hän olisi hyvä vaihtoehto.

Toivottavasti löytyy sellainen kokoomustaustainen ehdokas, joka kelpaa muillekin ryhmille.

Olli A. Manni

Vihreiden valtuuustoryhmä ei ole valmis valitsemaan ketä tahansa johtajaksi. Ryhmä haluaakin haastatella esikarsitut hakijat perusteellisesti.

– Tämä on iso valinta, ja haluamme tutustua kaikkiin ehdokkaisiin, jotta löydämme sen parhaan. Puolueitten kesken on se näkemys, että pitää valita aidosti hyvä henkilö. Turku ansaitsee hyvän kaupunginjohtajan.

Ratilainen näkee tärkeänä, että hakija on sellainen, jolla on tuntuma kaupunkiin, eikä työhön perehtyminen kestä kauan aikaa.

SDP seisoo Jarkko Virtasen takana

SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Piia Elo sanoo, että ryhmän mielestä Turun apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen (sd.) olisi tässä vaiheessa sopivin vaihtoehto.

– Lähtökohtamme on se, että apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen hakee virkaa. Hän on toiminut hyvin apulaiskaupunginjohtajana ja pystyy hyppäämään vauhdista kyytiin mukaan, Elo sanoo.

Vasemmistoliitto toivoo tehtävään sitoutunutta henkilöä

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä odottaa, että kaikki hakijat ovat selvillä ennen kuin ryhmä päättää kenen taakse asettuu.

Valtuustoryhmän puheenjohtaja Johannes Yrttiaho toivoo, että johtajaksi löydetään nykyistä selvemmin julkishallintoon sitoutunut henkilö. Viimeaikaiset kaupunginjohtajat ovat hänen mukaansa ajaneet liiaksi elinkeinoelämän etuja.

– Valittavalla henkilöllä pitää olla vahva kunnallishallinnon kokemus ja hänen tulee pyrkiä kaupungin sosiaalisen ja alueellisen eriarvoistumisen torjumiseen.

Yrttiaho sanoo, että kaupunginjohtajan tulee ajaa kuntalaisten etuja. Hän nostaa esille sosiaali-, terveys-, varhaiskasvatus- ja koulutuspalvelut, joihin hän toivoo uuden kaupunginjohtajan etenkin panostavan.

Turun lippu
Yle

Pormestarimalliin vai ei?

Uusi valittava kaupunginjohtaja saattaa olla tällä erää viimeinen, sillä Turussakin pohditaan uuteen johtamisjärjestelmään siirtymistä. Valtuustokauden puolivälissä Turussa tehdään päätöksiä siirrytäänkö Turussa uuteen johtamisjärjestelmään.

Johtaako kaupunkia kaupunginjohtaja vai pormestari, vai miten johtaminen jaetaan tulevaisuudessa? Kokoomuksessa ei olla suoralta kädeltä hylkäämässä kaupunginjohtajamallia.

– Nykyinen järjestelmäkin on hyvä, se on osoittautunut toimivaksi. Emme ole sulkeneet muitakaan vaihtoehtoja pois. Tehdään selvitykset asiallisesti ja sitten tehdään ratkaisu, sanoo kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Olli A. Manni.

Vihreiden vaaliohjelmassa on lausuttu, että kaupungille valmistellaan uusi johtamisjärjestelmä. Kaupunginjohtajan sijasta valitaan pormestari vuonna 2021, jotta kaupungin ylin johto nimetään jatkossa kuntavaalien tuloksen mukaisesti.

Ei oteta Helsingin mallia eikä Tampereen, vaan tehdään Turun malli.

Niina Ratilainen

– Pormestarimalleja on erilaisia. Ei oteta Helsingin mallia eikä Tampereen mallia, vaan tehdään Turun malli, sanoo vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Niina Ratilainen.

Demarien valtuustoryhmällä kanta pormestarimalliin on selvä.

– Kannatamme pormestarimallia. Näemme, että neljän vuoden päästä kaupunkiin valitaan pormestari kaupunginjohtajan sijaan, SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Piia Elo sanoo.

Vasemmistoliitto on Turussa suhtautunut kriittisesti pormestarijärjestelmään.

– Oma kantani on, että pormestarimalli keskittää valtaa ja muuttaa kuntavaalit väärällä tavalla henkilökeskeiseksi. Varoittava esimerkki löytyy Helsingistä, sanoo vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Johannes Yrttiaho.

Pormestarimalliin on siirrytty Helsingissä, Pirkkalassa, Tampereella ja Tuusulassa. Pormestari on poliittisesti valittu luottamushenkilö ja toimii myös kaupungin-, tai kunnanhallituksen puheenjohtajana. Pormestari toimii tehtävässään valtuustokauden ajan.