yle.fi-etusivu

Simo Frangén houkutteli Dave Lindholmin mukaan pöhköön ideaan – syntyi maailman ensimmäinen palindromilevy

Tana! Hitit ihanat! -albumin kaikki kappaleet voi lausua etu- ja takaperin.

palindromit
Simo Frangén
Siinä missä joku ratkoo sanaristikkoa, kirjoittaa Simo Frangén palindromin. Frangén arvioi tehneensä noin 2400 palindromia.Mari Vesanummi / Yle

Usein ne pöhköt ideat syntyvät kapakassa – niin nytkin. Paikallisessa anniskeluravintolassa Tampereen Tammelassa istuu saman pöydän ääressä kokenut muusikko ja pitkän linjan palindromisti. Dave Lindholm ja Simo Frangén ovat ystäviä.

Alkuillasta syntyy idea tehdä maailman ensimmäinen palindromein sanoitettu levy.

– Loppuilta olikin siitten yhtä juhlaa, muistee maisteri Frangén vastajulkaistun Tana! Hitit ihanat! – albumin alkutahteja.

Huumori yhdistää

27 vuotta Alivaltiosihteerin virallisia palindromeja Yleisradion taajuuksilla kouli Simo Frangénista noin tuhannen palindromin miehen. Radiohupailujen lisäksi meriittilistalle voidaan nyt laskea yksi levyllinen etu- ja takaperin tulkittua lyriikkaa. Dave Lindholm ja Jani Viitanen vastaavat sävellyksistä ja kitaroinnista.

Tämä yllättävä parivaljakko nauttii samankaltaisesta huumorista. Kapakassa aiheena on usein Marxin veljekset tai Ohukainen ja Paksukainen.

Kysymykseen, pitääkö Lindholm Frangénia hauskana, ei koomikko voi itse ottaa kantaa, mutta myöntää hauskaa pidetyn.

– Kyllä me aina nauretaan paljon.

Jos koomikko yleensä hyytyy kapakassa esitettyyn pyyntöön kertoa vitsi, ei palindromisti hetkahda. Frangenilla on vakipalindromi, jonka hän lausuu naispuoliselle pyytäjälle.

– Oot hei kaunis, syys sinua kiehtoo! Frangén lausuu sielukkaasti.

Väkevää tulkintaa

Levyllä kuullaan niin iloista humppaa kuin tunteikasta tulkintaa. Frangén ei kuitenkaan laula.

– Tulkitsen väkevästi, koomikko muotoilee.

Maisteri tunnustaa naisten olevan suuri intohimonsa, mikä innoitti kirjoittamaan levylle lausutun palindromin Naisia.

– Vaikutteita on otettu Gainsbourgin Je t’aime – kappaleesta. Laitoin kaikkeni peliin. Kun tulin studion puolelle kuuntelemaan, niin Dave totesi: Seksi-Simo saapuu.

Kukin voi itse päätellä palindromista, kuinka väkevä tulkinta onkaan:

Huhuu!
Avonaisia naisia.

No, kokonaisia naisia.
Näsinaisia, napanaisia, nisänaisia.
Naisia.

No, kokonaisia naisia.

No vau!

Uh, uh!

Maisteri Frangén on myös Alivaltiosihteerin kanssa aktiivinen, vaikka Yleisradiossa radiohupailu päättyikin. Syntyi syksyn kirjamessuille vietäväksi Virallisen pituinen se -kirja. Alivaltiosihteeri keikkailee syksyllä Tampereella TTT-klubilla lausumassa sketsejä ja palindromeja.

Koomikon leipä on palasina projekteissa ja juontokeikoilla. 54-vuotiaalla Frangénilla on vahva visio siitä, missä on hän on kymmenen vuoden päästä.

– Enköhän mä niissä Tammelan anniskeluravintoloissa ole, muistelemassa kaikkea tätä, hän sanoo.

Juttua on korjattu 11.9.2017 klo 8.00:

Myös Jani Viitanen on säveltänyt kappaleita ja soittanut kitaraa levyllä. Alunperin jutussa mainittiin vain Dave Lindholm.

Kuvatekstiin on korjattu Simo Frangénin kirjoittamien palindromien määrä. Jutussa luki alunperin, että palindromeja olisi syntynyt noin tuhat. Frangén on tehnyt Alivaltiosihteeri-ohjelmaan noin tuhat palindromia, mutta kun lasketaan myös Frangénin lehtiin, lahjoiksi ja varastoon tekemät palindromit, määrä nousee arviolta 2 400:aan.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Lapsiperheet

Miksi olen olemassa ja miksi sisko kävelee liian hitaasti?

20 + 2 syytä soittaa äidille tai isälle töihin

Puoli seitsemän

Samuli Edelmann edesmenneestä isästään: "Tänne minä jäin laulamaan hänen laulujaan"

Työllisyys

Keskusta ja kokoomus sopuun työllisyys- ja yrityspalveluista –sinisille malli ei kelpaa

A-studio

Rikosoikeusprofessori seksuaalisesta hyväksikäytöstä: Lasten kohdalla pitäisi tuomita useammin raiskauksena