Koe uusi yle.fi

Suomalainen supersankarielokuva Rendel löi kotikaupungin yleisön ällikällä – ohjaajan isä: "Tuhat kertaa parempi kuin odotin"

Realistinen, rouhea, kuvallisesti vaikuttava. Muun muassa näillä sanoilla kutsuvierasyleisö kuvaili Mikkelin oman pojan Jesse Haajan elokuvaa.

kulttuuri
Naamiokasvoinen Rendel
Juuli Aschan/Black Lion Pictures

Mikkelin Kinolinnan aulassa käy kuhina. Harvoin, jos koskaan on pikkukaupungin elokuvateatterin edessä ollut punaista mattoa ja salamavalojen välkettä, mutta tänään on. Lopultakin kaupungin oman pojan, Jesse Haajan taidonnäyte on valmis yleisön silmille. Paikalle on kutsuttu noin 300 vierasta: elokuvan näyttelijöitä, työryhmää ja heidän läheisiään. Tunnelma on jännittynyt.

Valot pimenevät ja valkokankaalla alkaa tapahtua. Kyseessä on toimintaelokuva. Vielä elokuvan ei ole tarkoitus naurattaa, mutta mikkeliläinen yleisö hörähtelee silti hieman hämmentyneesti, kun oma kotikaupunki on valkokankaalla pahamaineinen rikollisten pesä. Tosin Mikkeli vaikuttaa Gotham Cityakin pahaenteisemmältä paikalta, kiitos suomalaisen pimeyden ja hyytävän sään. Koko elokuvasta vain yksi otos on kuvattu studiossa, ja tihkusade on aitoa.

– Uskon, että elokuvan tietynlainen realismi on sen vahvuus. Tämä elokuva tulee pärjäämään ulkomailla, koska se on out of the box. Suomalainen elokuva Hollywood-twistillä, ohjaaja Jesse Haaja sanoo.

Kuvallinen ilmaisu oli ihan merkittävän hyvää. Kertaakaan ei tarvinnut hävetä.

näyttelijä Aake Kalliala

Rendel kertoo perinteisen supersankari-tarinan: on mies, joka menettää kaiken rikollisliigan viljellessä valtaansa ylt’ ympäriinsä. Vihan vallassa miehestä kuoriutuu naamiosankari, joka lahtaa pahikset salamannopeasti varjojen kätköissä. Rendel on synkkä elokuva, mutta Hollywood-filmeistä tuttuun tyyliin väkivaltaiseen tarinaan on ujutettu sinne tänne huumoria.

Rendel tehtiin 1,45 miljoonalla eurolla. Budjetin suuruus riippuu siitä, mihin sitä vertaa. Hollywoodin supersankari-leffat maksavat yli satakertaisesti saman.

– En tiedä olisimmeko saaneet tästä yhtään sen parempaa elokuvaa, vaikka meillä olisi ollut 50 miljoonaa. Missään vaiheessa kuvauksissa ei jouduttu toteamaan, että ”hitto kun meillä olisi rahaa tehdä näin”, Haaja sanoo.

Pyörätuolissa istuvan miehen siluetti tihkusateisessa yössä, otos elokuvasta Rendel
Juuli Aschan/Black Lion Pictures

Kamera kuvaa pimeää Mikkeliä tuomiokirkon kellotornin ympäri. Elokuvan viimeisessä otoksessa Rendel seisoo Mikkelin viljasiilojen katolla kaupungin yllä auringon noustessa horisonttiin. Yleisö taputtaa. Valojen syttyessä ympärillä on pöllämystyneitä kasvoja.

Myös elokuvan näyttelijät näkivät kokonaisuuden nyt ensimmäistä kertaa.

– Kuvallinen ilmaisu oli kyllä oikeasti ihan merkittävän hyvää. Kertaakaan ei tarvinnut hävetä, rikollisliigan jäsentä elokuvassa näyttelevä Aake Kalliala sanoo.

Kysyttäessä käsikirjoituksen ja kerronnan onnistuneisuutta, Kalliala takeltelee tovin ennen kuin vastaa.

– Noh…ihan kaikki toimi niin hyvin kuin nyt voi toimia. Tämä ei ole minun lajityyppini elokuva, Kalliala sanoo.

Ohjaajan isä Jukka Haaja on ällistynyt poikansa työstä.

– Tämä oli tuhat kertaa parempi kuin luulin. Olen elokuvien ystävä, ja hämmästyttää, että Suomessa pystytään jo tällaiseen. Tämä on ihan kuin suuren maailman elokuvat, Jukka Haaja sanoo.

Ganstereita aseet kourassa elokuvassa Rendel
Elokuvassa vilahtelee useita mikkeliläisiä kasvoja.Juuli Aschan/Black Lion Pictures

Kaksi dubattua versioita jo valmiina

Suuren maailman elokuvaa Rendelistä on koko ajan tehtykin. On poikkeuksellista, että suomalaista elokuvaa viedään ulkomaille jo ennen kuin sen kantimia on koeteltu kotimaassakaan. Tosin vieläkään tekijät eivät paljasta, esitetäänkö elokuvaa teattereissa muuallakin kuin Suomessa.

Jotakin ehkä kertoo kuitenkin se, että alkuperäisestä, osin suomen- ja osin englanninkielisestä elokuvasta on jo tehty kaksi dubattua versiota. Toinen on dubattu saksaksi ja toinen englanniksi.

– Saksassa elokuvat dubataan jostain syystä aina ja Yhdysvalloissa yleisö ei ole tottunut lukemaan. He eivät katso elokuvia, joissa on tekstitys, Haaja sanoo.

Etenkin englanniksi dubbaaminen on harvinaista. Dubbaaminen ylipäätään kallista, ja riskinä on elokuvaoikeuksien myynnin takkuilu hinnan noustessa.

– Ei me otettaisi sellaisia riskejä, jos meillä ei olisi jotain tiedossa, Haaja myhäilee.

Rami Rusinen näyttelee elokuvan pääpahista.
Rami Rusinen näyttelee elokuvan pääpahista.Juuli Aschan/Black Lion Pictures

Rendeliä on kuvattu Kajaanissa, Mikkelissä, Varkaudessa, Helsingissä, Sotkamossa, Kuopiossa ja Puolangalla. Ensi-ilta on 22.9.