Moni ruotsalainen vaihtaa nyt lainapankkiaan

Nordean siirron saama julkisuus on saanut monet velalliset tarkastelemaan lainojensa ehtoja ja ryhtymään käytännön toimiin.

Nordea
Nordea pankin pääkonttori Tukholmassa.
Jessica Gow / EPA

Nordean päätös siirtää pääkonttorinsa Tukholmasta Suomeen on närkästyttänyt ruotsalaisia. Dagens Industri -lehden (siirryt toiseen palveluun) mukaan asuntolainojen siirtoja tarjoava Lånbyte on vastaanottanut poikkeuksellisen paljon hakemuksia asiakkailta, jotka haluavat vaihtaa lainapankkiaan.

Nordeaa koskevia siirtopyyntöjä oli Lånbyten mukaan tullut aamupäivän aikana 1,1 miljardin kruunun (noin 120 miljoonan euron) edestä. Normaalina päivänä palveluun tulee hakemuksia yhteensä noin 350–500 miljoonan kruunun edestä.

Lånbytenin mukaan Nordean siirron saama julkisuus on innostanut asiakkaita tarkastelemaan lainojensa ehtoja ja ryhtymään käytännön toimiin.

Wahlroos muistuttelee: Tukea sai Nordbanken, ei Nordea

Monet ovat suuttuneet Nordeaan, koska katsovat sen olevan kiittämätön, vaikka on saanut valtiolta tukea. Pankin hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos torjuu väitteitä Dagens Nyheterin (siirryt toiseen palveluun) haastattelussa.

–  Veronmaksajat eivät ole koskaan auttaneet Nordeaa, he ovat auttaneet Nordbankenia, Wahlroos sanoi.

Nordbanken kaatui valtion syliin 1990-luvulla. Se ja suomalainen Merita Pankki yhdistyivät Nordeaksi vuonna 1997.

Wahlroosin mukaan finanssikriisin jälkeen saatu valtion pääomitus oli aivan eri asia.

–  Meidät pakotettiin muiden pankkien mukana takuuohjelmaan, jota vain yksi pankki tarvitsi, Wahlroos sanoi viitaten Swedbankiin.