yle.fi-etusivu

Naimattomien naisten taivas – Näin nuoret suomalaiset naiset houkuttelivat toisiaan Amerikkaan yli 100 vuotta sitten: "Pane kampsut pussihin ja lähde"

Yhdysvalloissa löytyi töitä ja palkka juoksi. Miehistä oli jopa runsaudenpulaa.

Matkakuume
valokuvastudiossa kuunsirppikulissi ja kolme naista vuonna 1914
Suomalaisnaiset poseerasivat valokuvastudiossa Yhdysvalloissa vuonna 1914.Katriina Eskolan albumi

"Vaikka mitä olis melkein joka ilta tansseja on joka lauantai mutta ei niihin kannata mennä illallakin maksaa taalan sisäänpääsy – – kyllä täällä huvitusta olis mutta tienesti menis kaikki kun siitä nauttii."

(Kirje Fitchburgista, Yhdysvalloista Toholammille vuonna 1906)

Kotipuoleen lähetetty kuva kertoo, kuinka maalaiskylän tyttö on käynyt Amerikassa läpi muodonmuutoksen.

Piikatytöstä on sukeutunut hieno kaupunkilaisneiti. On röyhelöt ja rusetit, silkkiä ja samettia, käsissä oikein hansikkaat. Ja mikä tärkeintä, päässä on suuri ja korea hattu, sulin tai kukkasin somistettu.

Perässä tulee kirje, jossa selitetään, kuinka valtameren takana työ on kevyempää, palkka on parempi ja vapaa-aikana juostaan riennoissa haalilla harva se ilta. Eikä selän takana ole ketään vahtimassa.

Yksi jos toinenkin tällainen kuva kulkeutuu todennäköisesti myös Emma Lyydia Heiniemen (1887–1944) käteen Keski-Pohjanmaalla.

Köyhän yksinhuoltajaäidin tytär Emma Lyydia eli Lyyti ei tunne oloaan kotipitäjässä mukavaksi. Hän on jo teini-ikäisenä valmis astumaan laivaan, joka vie valtameren taakse.

Lyyti on yksi niistä tuhansista nuorista suomalaisnaisista, jotka aloittavat oman itsenäisen elämänsä Yhdysvaltain itärannikolla. Hän suuntaa Fitchburgin kaupunkiin, jossa on jo paljon suomalaisia.

Lyydia Heiniemi ja vanha postikortti, Fitchburg, Massachusetts
Perille päästyään myös Lyyti Heiniemi laittautui hienoksi valokuvaa varten. Potretti on otettu Larsonin studiossa Fitchburgin Main Streetillä. Alla on näkymä samalta kadulta postikortista noin vuodelta 1912.Katriina Eskolan albumi / Wikimedia commons

"Minä olen kerran ja toisen ajatellut miksi et pane kampsut pussihin ja lähde tänne – en minä usko että sun sitä tarvitsee koskaan katua. Vuosi pari aukaisis sinun silmäs täällä enempi kuin 20tä sielä."

(Kirje Yhdysvalloista Vaasaan vuonna 1909)

Suuri osa Pohjanmaalta Amerikkaan lähteneistä suomalaisista oli vilkkaimpina siirtolaisvuosina 1870–1914 nuoria ja naimattomia naisia.

Joinakin vuosina naisia oli lähtijöistä paikoin lähes puolet.

Suomessa elettiin vielä silloin tsaarin vallan alla. Taloihin syntyi toistakymmentä lasta, joista osa kuoli jo pienenä kulkutauteihin. Kansakoulu oli käynnistetty, mutta läheskään kaikki eivät sitä vielä käyneet.

Pohjanmaalla viljeltiin maata, mutta tilat eivät riittäneet elättämään väkeä, ihmisiä oli yksinkertaisesti liikaa. Samaan aikaan Amerikasta alkoivat kantautua kertomukset, kuinka siellä työtä piisasi ja kuinka oltiin kultaa vuolemassa.

Myös Kannuksen kunnassa syntynyt Lyyti Heiniemi haaveili varmaankin tienesteistä, mutta hänellä oli Amerikkaan-lähtöön henkilökohtaisempiakin syitä. Lyyti oli nimittäin joutunut koko lapsuutensa kärsimään otsaansa lyödystä venäläisleimasta.

Lyytin isä oli ratatöissä käyneen venäläisen rykmentin sotilas ja Lyyti avioton lapsi. Pienellä paikkakunnalla 1800-luvun lopussa tämä oli suuri häpeä, ja asian laidan tiesivät kaikki.

Tummatukkaista Lyytiä sanottiin ryssänpenikaksi.

Niinpä Lyyti olikin lähtökuopissa pian rippikoulun jälkeen. Äiti sai raavittua matkarahat kokoon, todennäköisesti lainaksi sukulaisiltaan. Vuosi oli 1906 ja Lyytillä ikää 19 vuotta.

Yläkuva: Perunatalkoot Toholammilla vuonna 1923, alakuvassa kaksi tuntematonta naista
Elämä Amerikassa näyttäytyi kovin erilaisena kuin kotona Keski-Pohjanmaalla. Ylemmässä kuvassa ollaan perunatalkoissa Toholammilla vuonna 1923.Toholammin kotiseutuarkisto / Toholammin Pajamäen perinnekeskuksen kokoelma

Noin 15 vuotta aiemmin naapuripitäjässä Toholammilla parikymppinen Hilda Maria Mattila kaipasi myös avarammille ahoille.

Hilda Maria eli Maija (1870–1965) oli syntynyt vauraaseen taloon, joka menetettiin katovuosien jälkeen kauppiaalle velkojen takia. Suurperheen lapset joutuivat lähtemään itku kurkussa kerjuulle, ja Maija päätyi vieraan leipiin piikomaan.

Kun Amerikan-kuume alkoi Toholammilla nousta, matkaan ryhtyi laittautumaan niin palvelusväkeä kuin talollisten lapsia. Monille talollisen "ylimääräisille" tyttärille Amerikka oli houkuttelevampi vaihtoehto kuin kotiseudulle piiaksi jääminen, mikä olisi tarkoittanut yhteiskunnallisen aseman laskua.

Kenties Maijaakin ajoi Amerikkaan kunnianhimo. Entisen talon tyttären mielestä piian pesti ei varmaankaan ollut häävi, vaikka hän ei erityisen kurjissa oloissa elänytkään.

Pakko päästä paremmille palkoille, elämässä eteenpäin, hän on voinut miettiä.

Vuonna 1891 Maija oli saanut kokoon sen verran rahaa, että pääsi pakkaamaan kapsäkkinsä. Hän oli tuolloin 21-vuotias.

Maija ei ollut saanut koulutusta eikä puhunut kieliä, vaikka korvaan oli ruotsin sanoja tarttunutkin. Hän osasi kuitenkin lukea ja kirjoittaa. Mikään arkajalka hän ei ollut vaan ennakkoluuloton ja hanakasti toimeen tarttuva.

Sellainen oli myös teini-ikäinen Lyyti, joka perimätiedon mukaan uskalsi lähteä pitkälle matkalle ypöyksin aikana, jolloin määränpäästä oltiin toisen käden tietojen varassa.

Pohjois-Amerikan ja Suomen kartta.
Yle Uutisgrafiikka

"Minä viikos paris opetan sun työhön että saat 25 taalan paikan heti."

(Kirje Yhdysvalloista Vaasaan vuonna 1909)

Amerikka on miesten helvetti ja naisten taivas, tiesi kertoa lentävä lause, jossa oli vähintään totuuden siemen.

Yhdysvalloissa naiset saivat työtä miehiä helpommin, ja kouluttamattomille maaseudun tytöille oli paljon enemmän mahdollisuuksia kuin kotona. Jos tämä ei suorastaan taivas ollut, niin ainakin uudenlainen vapauden maailma.

Piika oli usein piika Amerikassakin, mutta paremmalla palkalla. Yhdysvalloissa ja Kanadassa oli jatkuvasti kysyntää kotiapulaisista, sillä amerikkalaiset naiset eivät juuri piian töitä arvostaneet. Niinpä paikkoja oli auki jopa kielitaidottomille siirtolaisille.

Suomalaisten kesken kotiapulaisen ammattia ei tarvinnut hävetä, ja olihan Amerikassa varakkaassa perheessä palveleminen kokonaan toinen juttu kuin työ kotona.

Suomessa kun elettiin maailmassa, jossa naiset joutuivat tekemään rankkoja pelto- ja navettatöitä. Ovatpa jotkut tutkijat esittäneet, että tämä oli yksi syy pohjalaisnaisten intoon lähteä siirtolaiseksi.

Amerikassa piian palkka oli moninkertainen ja tehtävät yleensä siistimpää sisätyötä. Mukavampi se on herrasväelle kalkkunaa laittaa kuin lantaa luoda, tuumittiin.

Kun työnantaja tarjosi asunnon ja ruoan, palkan saattoi laittaa vaikka suoraan sukanvarteen. Työpäivät olivat pitkiä, mutta kotiapulaiselle luvattiin kokonainen vapaa iltapäivä joka viikko.

Ainakin teoriassa – joskushan työnantajan suunnitelmat saattoivat muuttua.

"Minun on nyt ulkopäivä mutta en nyt mene ulos kun tänä iltana on vieraita ja pitää passata iltanen sillä nyt pitää minun oli veitres [tarjoilija] kun friita on maalla."

(Kirje Yhdysvalloista Ikaalisiin vuonna 1914)

nainen hattu päässä studiovalokuvassa 1900-luvun alussa
Tuore amerikatar teki Suomessa vaikutuksen erityisesti hienolla hatullaan. Se tosin ei välttämättä ollut oma, vaan saattoi kiertää rekvisiittana useammankin naisen kuvissa.Toholammin Pajamäen perinnekeskuksen kokoelma

Myös Toholammilta lähtenyt Maija Mattila teki Yhdysvalloissa töitä kotiapulaisena. Sen lisäksi hän oli keittäjänä poortitalossa eli täysihoitolassa, jossa asui suomalaisia työmiehiä.

Maija asettui asumaan Gardnerin pikkukaupunkiin Massachusettsiin, joka oli toinen Yhdysvaltain itärannikon suurista suomalaisosavaltioista.

Lyyti Heiniemi taas sai tehdastyötä kutomosta Fitchburgissa parinkymmenen kilometrin päässä Gardnerista. Fitchburg oli Massachusettsin suurin suomalaiskaupunki ja "toholampilaisten pääkaupunki" Yhdysvalloissa.

Monet suomalaiset naiset muuttivat juuri tällaisiin keskuksiin, joissa englantia taitamattomat keltanokat saivat tukea tuttavilta tai ainakin samaa kieltä puhuvien ihmisten verkostolta.

Vaikka tehdastyön palkoissa ei ollut hurraamista, Lyyti tienasi ainakin sen verran, että pystyi lähettämään rahaa äidilleen Suomeen.

piknikseurue 1900-luvun alussa
Iloisessa seurueessa oikealla istuu Lyyti Heiniemi. Katriina Eskolan albumi

Amerikka saattoi olla naisten taivas paitsi työn suhteen, myös toisessa merkityksessä: miehistä oli runsaudenpulaa.

Tosiasia oli, että siirtolaiseksi oli lähtenyt niin paljon enemmän miehiä, että naisilla oli avioliittomarkkinoilla varaa mistä valita. Suomalaisethan menivät uudessakin maailmassa naimisiin enimmäkseen toisten suomalaisten kanssa.

Suomalaisten keskuksiin Yhdysvalloissa ja Kanadassa nousi haaleja eli seurantaloja, joiden tilaisuuksissa nuoret saattoivat tehdä tuttavuutta. Haalilla oli säpinää: oli tansseja ja teatteria eli näytöskappaleita, joissa siirtolaiset näyttelivät innokkaasti. Yhdessä myös laulettiin kuorossa ja voimisteltiin kilpaa.

Aikatauluja sääteli joskus naisten ammatti: puhuttiin erityisistä piikapäivistä eli kotiapulaisten vapaapäivistä. Silloin haaleilla riitti toimintaa koko päiväksi.

Nuoret kokoontuivat iltaisin myös täysihoitoloissa eli poortitaloissa. Talvisin käytiin luistelemassa ja kesäisin huviretkillä, oikein piknikillä pyhävaatteet yllä. Sellaista tuskin tehtiin siihen aikaan kotona maalla, se oli uutta kaupunkilaistyylistä vapaa-ajan viettoa.

Kerrotaan, että moniin muihin kansallisuuksiin verrattuna suomalaiset naiset ja miehet seurustelivat keskenään varsin vapaasti.

Kun vanhempien valvova katse oli poissa, oli varmaankin helpompi hengittää.

Tuukkalan tappelu
Työväenyhdistys Saiman näyttämöllä Fitchburgissa esitettiin vuonna 1919 näytelmää nimeltä Tuukkalan tappelu.Siirtolaisuusinstituutti

Myös neiti Lyyti Heiniemi ja Toholammilta lähtenyt Konsta Tiilikkala tutustuivat todennäköisesti juuri Fitchburgin Saima-haalilla, joka oli suomalaisten työväentalo.

Kauniilla Lyytillä oli muitakin ihailijoita, ja hän seurusteli pitkään aivan toisen miehen kanssa. Lyytiltä säilyneestä Amerikan-albumista löytyy eräskin vuodelle 1910 päivätty kuva, jonka hauskannäköinen kiharapää on toimittanut "Miss Lyytiä Heiniemelle" osoitteeseen 22 Omena Street, City.

Lopulta Lyyti kuitenkin valitsi Konstan, ja he menivät naimisiin.

Maija Mattila puolestaan ehti asua Yhdysvalloissa vain vajaat pari vuotta ennen kuin meni naimisiin Toholammilta muuttaneen miehen kanssa.

Aivan uusia tuttavuuksia Maija ja Sakri Jokela eivät toisilleen olleet, sillä he olivat jo kotipitäjässään olleet samassa talossa töissä. On mahdollista, että ajatus yhteiselosta oli saanut alkunsa jo silloin.

siirtolaisuus
Sakri ja Maija Jokela olivat molemmat lähteneet Toholammilta. Sakri oli Amerikassa kaivoksessa töissä ja Maija työskenteli kotiapulaisena ja täysihoitolan ravintolassa.Anna-Maija Kujalan albumi

Kotona Keski-Pohjanmaan maalaismaisemassa siirtolaisvuodet olivat melkoinen puhuri.

Pelkästään pieni Toholammin pitäjä joutui luovuttamaan Amerikkaan joukoittain parhaassa työiässä olleita nuoria. Vuosina 1870–1914 Toholammilta lähti väkilukuun nähden peräti toiseksi eniten siirtolaisia koko maassa. Enemmän lähtijöitä oli vain ruotsinkielisestä Uusikaarlepyystä.

Hurjimpina vuosina Toholammilta lähti Amerikkaan runsaat sata ihmistä joka vuosi. Noin kolmen tuhannen asukkaan kunnassa sen huomasi.

Liikenteen vilkkautta on selitetty muun muassa muuttamisen perinteellä. Suuri osa Toholammin tiloista oli asutettu vasta 1800-luvulla, joten kaikkien juuret eivät vielä ulottuneet kovin syvälle ja he olivat kenties siksi valmiimpia vaihtamaan maisemaa.

Kaikki eivät suinkaan ajatelleet lähtevänsä Amerikkaan loppuiäkseen. Osalle kyse oli tavallista pitemmästä työmatkasta, jolla piti ansaita rahaa.

Tai oikeastaan useammasta työmatkasta, sillä moni seilasi höyrylaivalla Atlantin yli monta kertaa. Lähtemisestä tuli ajan mittaan niin arkista, ettei saatteluun tarvittu torvisoittokuntia, vaan juhlallisuudet karisivat pois.

Toholammin vanhaa kirkonkylää vuonna 1909. Taka-alalla mäen päällä näkyvät kansakoulun ja osuuskaupan vanhimmat osat.
Toholammin keskustaa ennen ja nyt. Kuvat on otettu tänä syksynä ja vuonna 1909. Toholammin kotiseutuarkisto / Ulla Nikula

Siirtolaiseksi lähtöä ei katsottu pelkästään hyvällä.

Nuorten katoaminen kaukomaille alkoi Toholammilla huolestuttaa siinä määrin, että 1800-luvun lopulla maastamuuttajia jopa uhattiin erityisellä veroluonteisella maksulla.

Tuolloin arvioitiin, että Toholammilta oli Amerikassa yhtä aikaa viitisensataa parhaassa työiässä olevaa miestä – naisista kai puhumattakaan. Maanviljelylle heidän poissaolonsa alkoi ilmeisesti aiheuttaa jo tappioita.

Kirkkoherra Schönberg alusti vuonna 1890 Toholammin Edistysseuran kokouksessa keskustelun aiheesta "Onko Amerikkaan muuttamisesta henkisesti ja aineellisesti yleisesti hyötyä waiko wahinkoa?"

Tänä päivänä Schönbergille osattaisiin jo vastata, että hyötyä siitä oli.

Siirtolaisista palasi Suomeen pysyvästi noin joka viides, ja he toivat mukanaan uusia vaikutteita. Maataloudesta elävässä Toholammin kunnassakin otettiin käyttöön uusia työkaluja ja viljelymenetelmiä, joita siirtolaiset olivat oppineet Amerikassa.

Siirtolaisuusinstituutin arkisto
Suomalaisia houkuteltiin Amerikkaan monin eri tavoin. Atlantin yli kuljetti muun muassa brittiläisen Cunard Line -varustamon alus RMS Mauretania.Siirtolaisuusinstituutin arkisto

Moni pystyi säästöillään rakentamaan oman talon tai ostamaan maata ja pääsi näin oman elämän alkuun. Merkittäviä olivat myös Amerikasta kotiin lähetetyt rahat, kuten siirtolaisten rahalähetykset kaikkina aikoina maailmassa.

Maailmankuvakin avartui. Amerikassa saatiin uusia ajatuksia ja kokemuksia, ja moni palannut siirtolainen oli aktiivinen osuustoimintaliikkeen tai työväenaatteen edistäjä.

Siirtolaisuus avasi henkisiä portteja ulkomaailmaan, kiteyttää kotiseutunsa historiaa tutkinut Anna-Maija Kujala, Amerikassa käyneen Maijan pojantytär.

Anna-Maija Kujala
Anna-Maija Kujala kuunteli lapsena Maija-mummun siirtolaislauluja. Myöhemmin hän on tutkinut Keski-Pohjanmaan historiaa ja sai tänä vuonna kotiseutuneuvoksen arvonimen.Ulla Nikula

"Vaan nyt Ainu minä tiedän mitä merkitsee jättää sellainen toveripiiri mikä minulla oli. – – Nyt minä sen vasta täydellisesti tunnen, kun olen sen kadottanut ja harhailen vieraan maan kamaralla ja minulle vieraassa seurapiirissä."

(Kirje Kanadasta Nivalaan vuonna 1926)

Vaikka Lyytin ja Maijan Amerikan-matkat olivat omanlaisiaan menestystarinoita, moni kirjoitti kotiin myös kaipuusta ja vastoinkäymisistä.

Joskus koko Amerikassa oleminen tyssäsi vastoinkäymisiin ja koti-ikävään. Lyytin ja Maijan tapauksessa nimenomaan aviomiehen koti-ikävään.

Lyyti Heiniemi, myöhemmin Tiilikkala, ei tainnut Suomeen kaivata. Mutta hänen miehensä Konsta kaipasi kovasti ja lähtikin – yksin, sillä Lyytiä ei saanut noin vain Amerikasta pois kammettua.

Konsta kuitenkin anoi vaimoa luokseen, ja jossain vaiheessa tämä antoi periksi. Amerikan-tienesteillä kyettiin ostamaan tila Toholammilta.

– Mutta Lyyti haikaili koko ajan takaisin valtameren taakse, kertoo pojantytär Katriina Eskola.

Lopulta päätettiin yrittää vielä Amerikkaan, mutta huonolla hetkellä: ensimmäisen maailmansodan takia tie nousi pystyyn. Samassa rytäkässä haihtui suurin osa omaisuudesta.

Lyyti joutui jäämään Suomeen, mutta ei enää oikein sopeutunut.

– Eihän Lyytiä ollut tänne tarkoitettu, vaan ihan muihin ympyröihin, pojantytär Katriina Eskola sanoo.

Katriina Eskola
Katriina Eskolalla on tallessa kaksi Lyyti-mummun Amerikasta tuomaa lasimaljakkoa. "Niitä lapsena kyttäsin aina", hän sanoo.Ulla Nikula

Myös Toholammilta lähtenyt Maija asettui miehensä Sakrin kanssa Suomeen. Kumpikin tosin seilasi vielä edestakaisin Atlantin yli, Maija yksin pienten lasten kanssa.

Amerikan-vuodet löivät leiville, sillä Toholammilta pystyttiin hankkimaan talo ja maata viljeltäväksi.

Mutta jos Maija olisi saanut tehdä oman päänsä mukaan, myös hänen perheensä olisi voinut jäädä Amerikkaan.

– Uskoisin, että hänen oli alun perin tarkoitus lähteä jäädäkseen, mutta Sakri ikävöi niin kotiin, pojantytär Anna-Maija Kujala sanoo.

Näin ovat sukulaiset kertoneet. Maija ei itse Amerikasta juuri puhunut ainakaan silloin, kun Kujala oli nuori tyttö.

Voi olla, että siirtolaisuutta pidettiin niin tavallisena, ettei siinä nähty mitään kerrottavaa: oli käyty tienaamassa ja tultu takaisin, mutta olivathan siellä muutkin olleet. Samasta syystä vanhoja kirjeitäkään ei ehkä koettu tärkeäksi säilyttää.

Katriina Eskola ei edes ehtinyt tuntea omaa Lyyti-mummuaan. Siksi tärkeitä ovat muilta Amerikan-sukulaisilta kuullut jutut Lyytin nuoruuden kotikaupungista, "toholampilaisten pääkaupungista" Fitchburgista.

– Niiden perusteella siellä osaisi melkein kulkea, hän nauraa.

mies ja nainen studiovalokuvassa 1900-luvun alussa
Konsta ja Lyyti Tiilikkala Yhdysvalloissa ennen paluutaan Suomeen.Katriina Eskolan albumi

Lue myös:

Suomi järjesti yhdysvaltalaisystävilleen näyttävät satavuotisjuhlat Washingtonissa

Ylen laajoja artikkeleita muista ulkomaille lähteneistä suomalaisista:

Argentiinalainen Rosa Premuda sai 12-vuotiaana kuulla olevansa oikeasti Kaisa Saarinen – Jäljet johtivat viidakkoon ja tragediaan utopiayhteisössä

Suomalainen Jarmo perusti Senegaliin kahvilan, jonne Helsingin hipsterit jonottaisivat – "Ihmiset jäävät vähän koukkuun parempaan kahviin"

“Mietin, hyppäänkö kannelta mereen” – Suomalaisyrittäjät Virossa ovat muuttuneet lama-ajan viheltäjistä menestyjiin, joista osa elää “melkein miljonäärielämää”

Lähteet:

Juttua varten on haastateltu erikoistutkija Markku Mattilaa Siirtolaisuusinstituutista sekä suomalaisen yhteiskunnan historian professoria Pirjo Markkolaa Tampereen yliopistosta.

Kirjekatkelmat yhtä lukuun ottamatta ovat Siirtolaisuusinstituutin arkistosta.

Lähteenä on käytetty myös seuraavia teoksia:

Reino Kero: Suureen länteen. Siirtolaisuus Suomesta Pohjois-Amerikkaan

Reino Kero: Suomalaisina Pohjois-Amerikassa. Siirtolaiselämää Yhdysvalloissa ja Kanadassa

Reino Kero et al.: Toholammin väestön muuttoliikkeet Amerikan-siirtolaisuuden alkuvaiheissa 1870–1889

Anna-Maija Kujala: Kotilaaksoni Toholampi

Anna-Maija Kujala: Keski-Pohjanmaa – kotimaakuntani

Varpu Lindström: Uhmattaret. Suomalaisten siirtolaisnaisten vaiheita Kanadassa 1890–1930

Kirsi Valajärvi: Kotiapulaisesta perheenäidiksi – Yhdysvaltoihin vuosina 1890–1914 muuttaneiden suomalaisnaisten elämänvaiheet. Pro gradu, Helsingin yliopisto (1996)

Raija Vanhatalo: Suomalaisen siirtolaisnaisen integroituminen amerikkalaiseen yhteiskuntaan vuosina 1914–1939. Pro gradu, Turun yliopisto (1987)