Kittilän kunnanhallitus ei päästänyt hallintojohtajaa kokoukseen – sen jälkeen kukaan ei voinut esitellä kolmea kokousasiaa

Kaikki muut esittelijät olivat jääviä käsittelemään ns. Eilavaara-asiakirjoista lähetettyjä karhulaskuja ja oikaisuvaatimusta.

Kittilä
Kittilän kunnanvirasto
Annu Passoja / Yle

Kittilän kunta ei ole päässyt tekemään vieläkään päätöstä ns. Eilavaaran asiakirjojen maksamisesta. Kittilän kunnanhallitus käsitteli maanantaina lakiasiantuntija Pertti Eilavaaran lähettämää kahta karhulaskua, jotka koskevat kunnanjohtaja Anna Mäkelän laittomiin potkuihin liittyviä lausuntoja, sekä yhtä oikaisuvaatimusta.

Kunnanhallitus ei lopulta pystynyt käsittelemään koko asiaa, sillä kokouksesta ei löytynyt yhtään esittelijää asialle sen jälkeen, kun kunnanhallitus päätti, että hallintojohtaja Esa Mäkinen ei saa osallistua kokoukseen kesken vuosilomansa.

Kunnanhallituksen puheenjohtajan Pekka Rajalan (kesk.) mukaan Mäkisellä ei ole oikeutta olla läsnä kunnanhallituksen kokouksessa lomansa aikana, kun asiasta ei ole sovittu työnantajan kanssa. Pöytäkirjan mukaan "puheenjohtaja viittasi perusteluna KVTES:iin ja lakiin kunnallisesta viranhaltijasta".

Käsittely kaatui esittelijän puutteeseen

Vt. kunnanjohtaja Timo Kurula, kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala ja 1. varapuheenjohtaja Tarmo Salonen (ps.) poistuivat kokouksesta esteelliisinä Eilavaaran asiakirjoihin liittyvien pykälien käsittelyn ajaksi. Puheenjohtajana toimi sen jälkeen kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtaja Tuula Mertaniemi (OMK).

Mertaniemi totesi kuitenkin, että Eilavaaran laskuja ei voida käsitellä, koska kokouksessa ei ole paikalla yhtään esittelijää asialle.

Kittilän kunnanhallitus päätti sen sijaan, että se järjestää ylimääräisen kokouksen ensi viikolla, jolloin Eilavaaran laskuja käsitellään – taas – uudelleen.