yle.fi-etusivu

Naurista vatsantäytteeksi, hermomyrkkyä hammassärkyyn – kasviarkeologi selvittää vuosisatoja vanhojen puutarhojen saloja

Teija Alanko penkoo maanäytteitä ja etsii merkkejä kauan sitten kadonneiden puutarhojen kasveista.

puutarhanhoito
Ylen aamu-tv: Kasviarkeologia paljastaa: vadelma suomalaisten kestosuosikki
Ylen aamu-tv: Kasviarkeologia paljastaa: vadelma suomalaisten kestosuosikki

Suomalaiset ovat pitäneet vadelmasta halki vuosisatojen, tietää kasviarkeologi Teija Alanko Turun yliopistosta. Vadelma on tiettyjen lääkekasvien ohella yksi yleisimmistä löydöksistä.

Ylen aamu-tv:ssä tiistaina vieraillut Alanko on perehtynyt Suomen ja Ruotsin historiallisten puutarhojen viljelyyn aina keskiajalle saakka.

– Nykyiset koristekasvit ovat olleet hyötykasveja ennen. Niitä on aina istutettu myös kauneusarvoa ajatellen, sanoo Alanko.

Lääkekasvit paljastuivat hengenvaarallisiksi

Yksi Alangon väitöskirjan (siirryt toiseen palveluun) tutkimuskohteista oli Naantalin luostari. Sieltä Alanko löysi viitteitä puutarhasta, jossa kasvoi lukuisia hyötykasveja.

– Hamppu ja humala olivat siihen aikaan yleisiä. Lisäksi löytyi keltamoa ja hullukaalta, jotka olivat yleisiä lääkekasveja.

Hullukaali on todennäköisesti tuotu Suomeen aikoinaan rohdoskasviksi esimerkiksi hammassärkyä helpottamaan.

Sittemmin on selvinnyt, että hullukaalin sisältämät hermomyrkyt voivat olla hengenvaarallisia suurina annoksina. Sama pätee keltamoon (siirryt toiseen palveluun), jolla on ilmeisesti yritetty parantaa muun muassa silmä- ja maksasairauksia.

Kaikista kasveista ei jää jälkiä

Kasviarkeologiassa eli arkeobotaniikassa yhdistyvät kasvitiede, arkeologia ja historia. Tarkoituksena on saada lisää tietoa ihmisten ja kasvien suhteesta.

– Yleensä se on sitä, että arkeologisilta kaivauksilta saadaan maanäytteitä eri kerroksista ja niistä etsitään mikroskoopilla siemeniä ja muita kasvinjäänteitä.

Kasviarkeologin kannalta omat ongelmansa aiheuttaa se, etteivät kaikki kasvit jätä jäänteitä maahan. Ei välttämättä nähdä, millaisia vihanneksia on kasvatettu satoja vuosia sitten.

– Tavallinen kansa on varmasti kasvattanut nauriita, mutta valikoima on voinut olla hyvin laaja.