Koe uusi yle.fi

Holmberg vieraili Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentissa - Otti vierailulla esiin saamelaisten oikeuskeskustelun

Niillas Holmberg uskoo, että kansainvälinen huomio saamelaisasioissa voi olla jatkossa hyödyksi.

saamelaiset
Catherine West ja Niillas Holmberg Ovttasduvvon gonagasgotti parlamenttas.
Catherine West ja Niillas Holmberg Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentissa. Niilllas Holmberg / priváhta

Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin jäsen Catherine West oli kutsunut Holmbergin vierailulle kertomaan saamelaisten asemasta.

– Keskustelimme muun muassa Tenon sopimuksesta ja Suomen kalastuslaista, jotka ovat ajankohtaisia esimerkkejä meidän ihmisoikeuksien rikkomisesta, sanoo Holmberg.

Catherine West on työväenpuolueen (The Labour Party)jäsen, joka on erikoistunut kansainvälisiin ihmisoikeuksiin.

Holmbergin mielestä kansainvälinen huomio saamelaisasioissa voisi olla hyödyksi.

– On selvää ettei meitä kuulla näissä maissa, jotka omistelevat Saamenmaata ja pyrkivät vaivihkaa viemään meiltä oikeudet maihimme. Maankäyttöön liittyviä päätöksiä tehdään häikäilemättömästi ilman saamelaisneuvottelijoiden suostumusta. Luulen että kansainvälinen huomio voisi painostaa näitä meidän valtioita varovaisuuteen.

Holmberg on Westin kanssa käytyyn keskusteluun tyytyväinen.

– Nyt kun Yhdistynyt kuningaskunta BREXIT:in myötä tarkastelee uusin silmin suhteitaan muihin Euroopan maihin, se on mahdollisuus esittää uusia kysymyksiä. Catherine West sanoi ottavansa meidän asiat puheeksi parlamentissa ja erityisesti ulkoministeri Boris Johnsonin kanssa.

Holmberg kuuluu Ellos Deatnu liikkeeseen, joka edistää saamelaisten itsemääräämistä Tenojoen alueella.