yle.fi-etusivu

Yhdysvaltalaisselvitys: Lääkeyhtiöt liioittelevat lääkkeiden kehittämisen kustannuksia

Lääketeollisuuden mukaan tuottoisilla lääkkeillä korvataan kustannuksia, jotka syntyvät epäonnistuneista lääkehankkeista.

lääketeollisuus
Tutkijoita laboratoriossa
Nic Bothma / EPA

Uusien lääkkeiden kehittäminen ja testaaminen syövän kaltaisille sairauksille ei ole halpaa puuhaa. Mutta onko se niin kallista kuin lääkeyhtiöt kertovat? Kysymystä on selvitelty Yhdysvalloissa.

Lääketeollisuus on usein esitellyt laskelmaa, jonka mukaan uuden syöpälääkkeen saaminen markkinoille maksaisi noin 2,25 miljardia euroa. Myös presidentti Donald Trump on viitannut tähän lukuun.

Tutkijat Vinay Prasad ja Sham Mailankody päätyivät kuitenkin aivan erilaisiin lukuihin. He laskivat kymmenen eri syöpälääkkeen kehityskustannukset Yhdysvaltain arvopapereita valvovan elimen keräämistä tiedoista. Heidän laskelmiensa mukaan lääkkeiden kehittämisen mediaanihinta oli noin 540 miljoonaa euroa.

Yksittäisten lääkkeiden kehittäminen kesti varsin pitkään, keskimäärin 7,3 vuotta. Työ kuitenkin kannatti, sillä lääkkeet tuottivat neljän ensimmäisen vuoden aikana yhteensä noin 56 miljardia euroa.

Lääkeyhtiöt keräävät huomattavat voitot, sanoo Prasad. Hänen mukaansa tutkimus- ja kehitysmenot eivät oikeuta nykytasoisia hintoja.

Prasadin ja Mailankodyn mielestä potilaiden on tärkeä tietää tästä kustannusten ja tuottojen epäsuhdasta. He toivovat koko terveydenhuollon heräävän ymmärtämään ongelmaa.

Osa yritysten kustannuksista jää piiloon

Tutkijat Prasad ja Mailankody myöntävät, ettei heidän pieni otoksensa ole välttämättä edustava koko lääketeollisuuden kannalta.

Heidän selvityksensä kohteena oli yleensä varsin pieniä yrityksiä, jotka keskittyivät yhden lääkkeen kehittämiseen ja tuomiseen markkinoille. Suurten yritysten maailmassa tilanne voi olla toinen, Prasad ja Mailankody myöntävät.

Yhdysvaltain bioteknologia-alaa edustavan järjestön BIO:n edustaja Daniel Seaton vertaa The New York Timesin (siirryt toiseen palveluun) haastattelussa onnistuneen lääkkeen kehittämistä lottovoittoon. Korkeat tuottoluvut eivät kerro mitään kustannuksista, jotka syntyvät, kun monien uusien lääkkeiden kehitystyö osoittautuu tuloksettomaksi.

Seatonin mukaan peräti 95 prosenttia kliiniseen tutkimukseen edenneistä syöpälääkkeistä ei koskaan etene hoitokäyttöön asti. Epäonnistumisten kustannuksia maksetaan harvoilla onnistuneilla lääkkeillä – ja tutkimuksessa on tarkasteltu juuri näitä lääkkeitä, Seaton sanoo.

Yksi syy sille, että kustannusten ja tuottojen suhde jää hämäräksi on, ettei lääketeollisuus aina paljasta lääkkeiden kehittämisen kustannuksia, kirjoittaa asiasta uutisoiva ScienceAlert. (siirryt toiseen palveluun)

Koko tutkimus löytyy täältä. (siirryt toiseen palveluun)

Suomessa vain vähän tietoa kustannuksista

Myös Suomessa lääkekehitysprojektien kustannuksista on vaikea saada tietoa, koska ne kuuluvat liikesalaisuuksien piiriin.

Kustannukset vaihtelevat paljon sen mukaan, kuinka paljon kliinisiä tutkimuksia täytyy tehdä, jotta lääke voi saada myyntiluvan, kertoo lääkevalmisteiden arviointiprosessin johtaja Esa Heinonen lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeasta.

Meilläkin kehityskuluissa huomioidaan lääkeyhtiöiden koko tutkimusportfolio, toisin sanoen myös kaikki epäonnistuneet projektit ja kehitysohjelmat, hän sanoo.

Lääkeyhtiöitä edustavan Lääketeollisuus ry:n analyytikko Nadia Tamminen puolestaan kertoo, ettei globaalien lääkeyhtiöiden suomalaisissa tytäryhtiöissä edes lasketa kustannuksia. Kehitystyötä johdetaan pääkonttorista, ja päätökset tehdään Suomen rajojen ulkopuolella.

Myös Tamminen korostaa, että tuotekehitys on hidasta ja vain harva yritys johtaa toimivaan lääkkeeseen. Kaikki kustannukset pitää kuitenkin kattaa, hän korostaa.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Vaakakapina

Kun syömishäiriö söi seksuaalisuuden

Työelämä

Tabu tai ainakin noloa tunnustaa – isolla osalla suomalaisista on tylsää töissä

Puoli seitsemän

Nämä ovat suomen kielen vaikeimmat sanat – ne tietää jokainen bussimatkustaja

Hyönteisruoka

Ruokamarkkinoille rynnivät hyönteiset voivat olla vaarallista syötävää allergikoille