Norjan kalastajat lämpenevällä Jäämerellä

Norjan rannikkokalastajat taistelevat elinkeinostaan suurimittaisen kala- ja öljyteollisuuden paineessa. Tulevaisuus on tasapainoilua ilmastonmuutoksen, uusiutumattomien öljyvarojen ja uusiutuvien kalavarojen välillä.

Pohjois-Norja
Arne Pedersenin kalastusalus lähtee Varanginvuonolle Annijoen satamasta.
Arne Pedersenin kalastusalus lähtee Varanginvuonolle Annijoen satamasta.Kirsi Vanttaja / SVT

Pieni kalastusalus Else-K vie meidät Varanginvuonolle. Ruorissa on aluksen omistaja kalastaja Arne Pedersen. Arne käytti meitä viime viikolla Varanginvuonolla. Koko tuon syyskuun ensimmäisen viikon aurinko porotti Finnmarkissa niin, että päivisin lämmintä oli 17 astetta.

Vuonon etelärannalla Kirkkoniemessä ilmestyvän verkkolehti Barents Observerin kertoi samalla viikolla laivojen pääsevän täältä Barentsinmereltä ilman saattajia ensi kertaa täysin sulaa Koillisväylää Tyynelle merelle. Uutinen perustui Venäjän viranomaisten tiedotteeseen.

Arne Pedersen kalastusaluksensa ruorissa.
Arne Pedersen kalastusaluksensa ruorissa.Kirsi Vanttaja / SVT

Ikänsä Jäämerellä kalastanut Arne Pedersen on kolmannen polven ruijansuomalainen eli kveeni kuten nykyään sanotaan. Monella hänen kotikylässään Vestre Jakobselvissa eli Annijoella on juuria Suomessa. Pedersen on Norjan rannikkokalastajien järjestön Norsk Kystfiskarlagin puheenjohtaja. Merellä hän on havainnut ilmaston muuttuneen.

– Meri on lämmennyt. Tänne tulee nykyään suuria makrilliparvia, jotka olivat harvinaisia vielä muutama vuosi sitten.

Lohiteollisuus piinaa vuonojen luonnonkaloja

Hänen mukaansa vuonojen luonnonkaloja piinaa paisuva lohenkasvatus saasteineen. Vuonoissa elävä ja lisääntyvä rannikkoturska on hälyttävästi vähentynyt. Se karttaa vuonoissa kelluvia lohenkasvatusaltaita, joiden ruokintajätteet ja kalojen ulosteet pilaavat merta.

Pedersenin kaltaiset rannikkokalastajat pienine aluksineen kamppailevat elintilasta.

Suurtroolariteollisuus kalastaa ulkomerellä ja vie kalan Kiinaan, josta se palaa kalapuikkoina Euroopan marketteihin. Pedersenin mukaan rannikkokalastus olisi sekä ympäristön että perhe-elämän kannalta kestävin elinkeino. Norjassa väännetään kättä suurtroolareiden kalastuskiintiöistä ja rannikkokalastajien ja pienten kalatehtaiden eduista ja asemasta.

Öljyteollisuus on vaeltavan turskan suuri uhka

Talouskasvuun tähtäävät Norjan suuret puolueet oikealta vasemmalle vannovat ympäristönsuojelun nimeen ja myös yhä pohjoisemmas janoavan öljyteollisuuden nimeen.

Norjalaisen Dagbladet lehden äsken teettämä mielipidemittaus näytti, että 44 prosenttia norjalaisista haluaisi rajoittaa öljyntuotantoa ja 42 prosenttia jatkaa nykyvauhtia.

Lokit syövät seiparven pintaan ajamia äyriäisiä Varanginvuonolla.
Lokit syövät seiparven pintaan ajamia äyriäisiä Varanginvuonolla.Kirsi Vanttaja / SVT

Kalastajat vastustavat öljyntuotannon päästämistä erityisesti vaellusturskan tärkeille kutuvesille Lofooteilla Barentsinmeren vaeltava turska kutee talvella Lofoottien, Senjan ja Vesterålenin vesillä ja poikaset kulkeutuvat lopulta merivirtojen mukana pohjoiseen kasvamaan ja palatakseen aikanaan synnyinvesilleen kutemaan.

– Öljyvuoto Lofoottien alueella olisi katastrofi koko Barentsinmerelle, sanoo kalastaja Arne Pedersen, sanoo.

Norjassa riemu öljyrikkauksista on saanut rinnalleen huolen ympäristöriskeistä. Eilisissä Norjan parlamenttivaaleissa öljyteollisuuteen myönteisimmin suhtautuva oikeisto menetti hieman kannatustaan, mutta sai silti enemmistön suurkäräjille ja jatkaa hallitusvallassa.