Yhdysvaltain kongressi tuomitsee viharyhmät, kehottaa Trumpia tekemään samoin

Taustalla ovat Charlottesvillen väkivaltaisuudet, jotka johtivat äärioikeistoa vastustaneen mielenosoittajan kuolemaan.

Yhdysvaltain kongressi
Yhdysvaltain kongressirakennus
Yhdysvaltain kongressirakennuksen yläpuolella on tarkasti vartioitu lentokieltoalue.Michael Reynolds / EPA

Yhdysvaltain kongressi on hyväksynyt yksimielisesti asetuksen, jossa tuomitaan uunatsit, Ku Klux Klan ja muut valkoisten valtaa ajavat ryhmittymät.

Asetuksessa kehotetaan presidentti Donald Trumpia ottamaan kantaa viharyhmiä vastaan. Se lähetetään nyt Trumpin allekirjoitettavaksi.

Kongressin asetuksessa Charlottesvillen väkivaltaisuuksia kuvaillaan kotimaisena terrori-iskuna. Siinä toivotaan Trumpin hallinnon ottavan kantaa väkivaltaisia viharyhmiä vastaan.

Edustajainhuone hyväksyi asetuksen yksimielisesti tiistaina. Senaatti hyväksyi sen jo maanantaina.

Taustalla ovat väkivaltaisuudet, jotka johtivat äärioikeistoa vastustaneen mielenosoittajan kuolemaan Charlottesvillessä elokuun puolivälissä. Trump syytti tapahtumista molempia osapuolia.

Väkivaltaisuuksissa 32-vuotias nainen kuoli ja 19 ihmistä loukkaantui, kun henkilöauto ajoi äärioikeistolaisia vastustavien ihmisten joukkoon. Lisäksi kaksi pelastustyöntekijää sai surmansa, kun protesteja seurannut helikopteri putosi maahan.

Henkilöauton kuljettajaksi epäiltyä 20-vuotiasta uunatsia syytetään murhasta.

Lisää aiheesta:

Näitä ryhmiä Trumpin on niin vaikea tuomita – Miksi?

Analyysi: Trump on ajanut vaarallisille vesille

Lähteet: AFP, AP, STT