Koe uusi yle.fi

Soini Yhdysvaltoihin tapaamaan ulkoministeri Rex Tillersonia – Sipilä Venäjälle tapaamaan Medvedeviä

Suomen valtionjohto on tavannut viime aikoina tiuhaan Yhdysvaltain ja Venäjän johtajia.

Suomen politiikka
Timo Soini ja Juha Sipilä, kuvakombo.
Timo Soini ja Juha SipiläAOP

Sekä pääministeri Juha Sipilällä että ulkoministeri Timo Soinilla on kalentereissaan kovan tason tapaamisia tälle ja ensi viikolle.

Soini tapaa tämän viikon perjantaina Yhdysvaltain ulkoministerin Rex Tillersonin Washingtonissa. Sipilä tapaa puolestaan ensi viikon torstaina Venäjän pääministerin Dmitri Medvedevin Pietarissa.

Soini osallistuu perjantaina Tillersonin isännöimään "Demokratioiden yhteisön" ministerikokoukseen, jonka aiheita ovat muun muassa terrorismin torjunta ja Pohjois-Korean tilanne.

Sipilän ja Medvedevin tapaamisessa keskustellaan Suomen ja Venäjän kahdenvälisistä asioista kuten taloussuhteiden edistämisestä. Pääministerit käsittelevät myös EU:n ja Venäjän suhdetta sekä alueellista yhteistyötä. Lisäksi pääministerit puhuvat Suomen 100-vuotisjuhlintaan liittyvän Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin avajaisissa.

Soini tapaa vierailunsa aikana myös Yhdysvaltain edustajainhuoneen ja senaatin jäseniä sekä ajatushautomoiden edustajia. Ulkoministeriön tiedotteen mukaan vierailun tavoitteena on syventää poliittisen tason yhteyksiä Yhdysvaltoihin ja keskustella ajankohtaisista aiheista.

Soinin osallistuu myös Suomen Washingtonissa olevan suurlähetystön järjestämään 100-vuotisjuhlatilaisuuteen, jossa pääpuhujana on presidentti Sauli Niinistö. Washingtonin jälkeen Soini suuntaa YK:n yleiskokoukseen New Yorkiin.

Yhdysvaltain ja Venäjän johtajia tavattu tiuhaan

Suomen valtionjohto on tavannut viime aikoina tiuhaan Yhdysvaltain ja Venäjän johtajia. Niinistö tapasi elokuun lopulla Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Valkoisessa talossa. Venäjän presidentti Vladimir Putin kävi puolestaan Suomessa heinäkuun lopussa.

Suomi toimi myös Yhdysvaltain ja Venäjän varaulkoministerien tapaamispaikkana tämän viikon alussa. Niinistö tapasi vierailun yhteydessä molempien maiden varaulkoministerit.

Niinistö matkustaa Yhdysvaltoihin uudestaan huomenna torstaina. Niinistö osallistuu muun muassa Minnesotassa asuvien amerikansuomalaisten FinnFest-juhlaan. Niinistö osallistuu myös YK:n yleiskokouksen avajaisviikolle.

Päivitetty klo 14.03: Lisätty tieto pääministeri Juha Sipilän ja Venäjän pääministeri Dmitri Medvedevin tapaamisesta ensi viikolla.