Jäikö Eero Nelimarkka lakeusmaalaustensa vangiksi? Nyt hurmaavat taiteilijan unohtuneet asetelmat ja henkilökuvat

Eero Nelimarkan (1891–1977) nimi tavataan liittää Pohjanmaan lakeuksiin. Peltomaisemien rinnalle – jopa niiden ohi – ovat nyt nousemassa taiteilijan varhaistuotannon asetelmat, huonemaalaukset ja henkilökuvat.

Eero Nelimarkka
Eero Nelimarkka: Punaiset tohvelit.
Eero Nelimarkka: Punaiset tohvelit (1917).Maija Toivanen

Vastoin vallitsevaa uskomusta Eero Nelimarkka ei ollut vain perisuomalainen peltomaalari. Hän oli keikariuteen asti vaatteista pitävä kosmopoliitti, energinen musiikin ja runouden rakastaja, tunnollinen Raamatun lukija ja loistava kokki. Sekä erittäin monipuolinen ja moderni taiteilija.

Nelimarkan uudelleenarvioinnissa huomio on kiinnittynyt taiteilijan uran alkuvuosikymmenten unohdettuihin asetelmiin, sisätilamaalauksiin ja henkilökuviin. Ne ovat syyttä jääneet lakeusmaalausten varjoon.

Helsingin taidemuseo HAM esittelee viitisenkymmentä Eero Nelimarkan varhaista teosta.

Sokerileipurista taiteilijaksi

Nelimarkka syntyi köyhän, kahdeksanlapsisen vaasalaisperheen kuopukseksi. Räätälinä ja saarnaajana huseerannut perheen isä kuoli mielisairaalassa Eero-pojan ollessa yhdeksänvuotias.

Kansakoulun käytyään Eero kouluttautui sokerileipuriksi. Ura loppui alkuunsa, kun nuorukaisen näpeistä ei syntynyt kotikaupungin leipurimestarin mieleisiä, tasakokoisia pikkuleipiä.

Parikymppinen Nelimarkka hylkäsi kakut ja pullat ja ryhtyi määrätietoisesti toteuttamaan perimmäistä haavettaan tulla kuvataiteilijaksi.

Hän opiskeli Helsingissä muun muassa Eero Järnefeltin johdolla. Pariisissa nuori mies opiskeli vuosina 1912 ja 1920. Näillä matkoillaan hän imi vaikutteita moderneista taidesuuntauksista, eritoten impressionismista ja kubismista.

Eero Nelimarkan varhaiskauden, 1910- ja 1920-lukujen, tyyli on milloin värikylläistä ja pehmeästi muotoilevaa, milloin ankaria ja pelkistyneitä väripintoja suosivaa. Hänen teoksissaan on nähty vaikutteita muun muassa Paul Cézannelta, Henri Matisselta sekä Helene Schjerfbeckiltä.

Eero Nelimarkka: Omakuva ja Poika.
Eero Nelimarkka: Omakuva (1914) ja Poika (1917).Hanna Kukorelli, P. O. Welin

Henkilökuvien vangitseva katse

Nuori Nelimarkka maalasi lapsia ja aikuisia, tilaustöitä merkkihenkilöistä ja itseään.

HAMin Nelimarkka-näyttelyn kuraattori, taidehistorioitsija Riitta Ojanperä sanoo taiteilijan henkilökuvia harmonisiksi, rauhallisiksi ja vahvoiksi.

– Nelimarkka saa ihmishahmoihin, myös omakuviinsa, intensiivisyyttä. Hänen ihmisensä ovat aina hyvin vahvasti läsnä. Usein sen tekee katse.

Nelimarkan lukuisissa omakuvissa on erikoinen lymyilevä, ahdistunut katse. Taiteilijan pojantytär, itsekin taiteilija, professori Riitta Nelimarkka uskoo tämän johtuvan siitä, että Eero Nelimarkka maalasi omakuvansa peilistä.

– Kuka tahansa, joka tutkii itseään peilistä, voi kokea ahdistuksen: kuka minä olenkaan. Ihminen on loppujen lopuksi itselleen tuntematon. Ehkä hän on jotain tällaista kokenut maalatessaan itseään, Riitta Nelimarkka pohtii.

Eero Nelimarkka oli äärimmäisen herkkä mieleltään, aika ajoin jopa sairaalakuntoon saakka. Rauhatonkin taiteilija oli. Neljä lasta maailmaan saattanut perheenisä oleskeli ulkomailla yhteensä yli kymmenen vuotta.

Eero Nelimarkka: Sinipukuinen tyttö, 1915 ja Maalaus Pariisista, 1912.
Eero Nelimarkka: Sinipukuinen tyttö (1915) ja Maalaus Pariisista (1912).Hanna Kukorelli

Huonemaalaukset mielenmaisemia

Eero Nelimarkka maalasi taiteilijuutensa parina alkuvuosikymmenenä runsaasti levollisia, pelkistettyjä interiöörejä. Lähes aina niissä esiintyy ikkunan tai oven ääreen pysähtynyt, selin oleva ihminen. Kuin syvälle ajatuksiinsa uppoutuneena.

Helsingin taidemuseo HAMin teosesittelyssä huonetilojen sanotaan olevan mielenmaisemia. Maalausten ikkunat ja ovet edustavat maailmaa ihmisen sisäisen todellisuuden ulkopuolella.

Nuori Nelimarkka kuvaa interiöörimaalauksissaan myös omaa oloaan. Hän kipuili häilyvän taiteilijaidentiteetin kanssa, taidehistorioitsija Riitta Ojanperä sanoo.

– Vaatimattomista oloista tulleella Nelimarkalla ei ollut ympäristössään mallia siitä, miten olla taiteilija. Taiteilijaidentiteetti ei ollut hänelle itsestäänselvä eikä missään nimessä helppo asia.

Sisätilamaalausten ehdoton yllättäjä on Punaiset tohvelit (1917). Maalauksessa ei ole levollisuutta eikä kipuilua. Päinvastoin: kaistale sängyn päiväpeittoa, tohvelipari ja lattialle tulitikkuaskin päälle asetettu tupakka luovat rohkeaa, jopa eroottista tunnelmaa.

Eero Nelimarkka: Nukke pöydällä ja Neiti Kekäläinen.
Eero Nelimarkka: Nukke pöydällä (1923) ja Neiti Kekäläinen (1916).Hanna Kukorelli, Hannu Aaltonen

Asetelmissa hattuja ja outoja nukkeja

Tohvelien lisäksi Nelimarkka maalasi muun muassa hattujaan ja kenkiään asetelmiksi.

Taiteilija muisteli vanhoilla päivillään maalaustaan kalosseista lattialla: "Sehän on melko yksinkertainen aihe, mutta kun sen käsittelee maalauksellisesti, niin maalaus se on sekin".

Hattuja taiteilijalla riitti. Hän hankki niitä – ja muun muassa pariisilaisen samettipuvun – korostaakseen taiteilijaidentiteettiään.

HAMissa on esillä useita Nelimarkan kirkasvärisiä nukke-aiheisia asetelmia. Leluja oli tietysti lapsiperheessä runsaasti, mutta se ei vielä selitä, miksi taiteilija 1920-luvulla toistuvasti palasi nukkeihin, "melkein kuin ihmisiin". Riitta Ojanperää nuket vaivaavat.

– Näissä nukke-asetelmissa on jotakin outoa ja arvoituksellista. Ne herättävät levottomuutta. Mitä taiteilija on mahtanut ajatella, miksi kuvat ovat tällaisia? En vielä ole löytänyt vastausta.

Eero Nelimarkka: Talvipäivä Alahärmässä 1942
Eero Nelimarkka: Talvipäivä Alahärmässä (1942).

Maisemat valtaavat alaa

Vuonna 1928 Nelimarkka osti tontin Etelä-Pohjanmaan Alajärveltä, vaimonsa Saiman kotipitäjästä, ja rakennutti sinne huvilan. Samalla pohjalainen maisema alkaa vallata paikan nelikymppisen taiteilijan keskeisenä aiheena.

Lakeudet puhuttelivat Nelimarkkaa, ne myös istuivat miehen taiteilijanlaatuun. Avara peltomaisema oli rauhallinen ja vakaa, suurista ulottuvuuksistaan huolimatta niukkaeleinen.

Pohjalaismaisemat menivät myös hyvin kaupaksi. Ja taiteilijalla oli iso perhe elätettävänä.

Miksi hienot varhaistyöt jäivät ajan oloon tyystin lakeusmaalausten varjoon? Miksi nimi Nelimarkka tuo mieleen vain Pohjanmaan maiseman? Kuraattori Riitta Ojanperä selittää vinoutumaa isänmaallisuudella.

– Eero Nelimarkka oli yksi niistä taiteilijoista, jonka teokset nousivat vahvasti edustamaan Suomi-kuvaa. Vauras maalaismaisema oli juuri se, mitä halusimme maamme olevan, miltä Suomi halusi näyttää.

Taiteilija palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1956. Hän sai professorin arvonimen vuonna 1966.