Koe uusi yle.fi

Hallinto-oikeus kumosi väsymysoireisia hoitaneen lääkärin varoituksen – Valvira joutuu käsittelemään asian uudelleen

Valviran päätös tamperelaislääkärin yksityisvastaanoton sulkemisesta on kuitenkin edelleen voimassa.

terveydenhoito
Hämeenlinnan hallinto-oikeuden tunnus
Nina Keski-Korpela / Yle

Tamperelainen unitutkijana tunnettu erikoislääkäri Olli Polo on saanut erävoiton taistelussaan väsymysoireisten potilaiden hoidossa. Hämeenlinnan hallinto-oikeus on kumonnut varoituksen, jonka sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira antoi Pololle vuonna 2015. Hallinto-oikeus palauttaa asian Valviraan uudelleen käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeuden päätöksestä kertoo Olli Polo Unesta-klinikkansa nettisivulla (siirryt toiseen palveluun). Ylen saamien tietojen mukaan tiedot hallinto-oikeuden päätöksestä pitävät paikkansa.

Hallinto-oikeus on luvannut antaa lisätietoa asiasta huomenna torstaina. Hallinto-oikeus pohtii vielä päätöksen julkistamista, sillä kyseinen asiaryhmä on hallinto-oikeudessa merkitty salassapidettäväksi.

Olli Polo
Olli Polo on koko ajan saanut työskennellä lääkärinä julkisella puolella.Yle

Hallinto-oikeuden päätöksestä kirjoitti ensimmäisenä Aamulehti (siirryt toiseen palveluun).

Vastaanotto pysyy kiinni

Valvira vei syyskuun alussa Olli Pololta oikeuden pitää yksityisvastaanottoa. Hallinto-oikeuden nyt antama päätös ei koske tätä kieltoa, vaan Unesta-klinikka on edelleen suljettuna.

Yle ei ole tavoittanut Olli Poloa kommentoimaan klinikkansa sulkemista eikä myöskään hallinto-oikeuden tekemää, hänelle myönteistä päätöstä.

Klinikan nettisivulla Polo kirjoittaa, että hän on yksityisvastaanotollaan kehittänyt kroonisesta väsymysoireyhtymästä kärsivien potilaiden hoitomenetelmiä, joiden avulla potilaiden oireita, työkykyä ja elämänlaatua on voitu merkittävästi parantaa.

– Valviran antaman toimintakiellon keskeisin peruste on se, että nämä hoidot ovat "saattaneet vaarantaa potilasturvallisuutta" ja "potilaiden pääsy psykiatriseen hoitoon on saattanut hoitojen vuoksi viivästyä", Polo kirjoittaa.

Polon mukaan hän on hoitanut kymmenen vuoden ajan kroonisesta väsymysoireyhtymästä kärsiviä potilaita, potilasturvallisuuden vaarantumatta.

– Mielestäni tämä on osoitus siitä, että toimintatapani ei ole ollut erityisen uhkarohkea tai vaarallinen, Polo toteaa.

Polo sanoo kirjoituksessaan, että hän on pyrkinyt löytämään tietoon perustuvan turvallisen hoitoratkaisun myös sellaisissa tilanteissa, joissa ei ole yleisesti tiedossa olevaa hoitolinjaa.