Suuren sisävesivarustamon vetäjä tuimana kuntaomistajille: "Pienessä kriisissä on vähän paikattu, mikä on äärettömän tyhmää"

Sisävesivarustamo Suomen Hopealinjat ui syvällä. Velkaantuneen yhtiön avuksi viritellään taas osakeantia. Tällä kertaa pääomaa pitäisi saada kerralla kunnolla, arvioi toimitusjohtaja.

sisävesiliikenne
Sisävesialus laiturissa
Vieläkö kuntaomistajilla riittää halua tukea tappiovuodesta toiseen seilannutta sisävesiristeily-yhtiötään?Timo Leponiemi / Yle

Vanajaveden sisävesiristeilyt Hämeessä kärsivät koleasta ja sateisesta kesästä.

Hopealinjojen kannattavuus on kuitenkin parantunut, vaikka kävijämäärät vähenivätkin yhteensä noin 10 prosenttia. Elokuun loppuun mennessä myynti kasvoi 13 prosenttia viime vuoden vastaavasta.

Hopealinjan aluksilla on reittiliikennettä Hämeenlinnasta, Tampereelta, Ruovedeltä ja Virroilta.

Suomen Hopealinjat Oy on kuntien omistama yhtiö ja viime vuosina sen talous on kyntänyt syvällä. Tällä hetkellä yhtiöllä on 400 000 euron bullet-laina, joka erääntyy vuoden lopussa maksettavaksi, kertoo toimitusjohtaja Mari Vuorinen.

Laskelmista olisi nähnyt, ettei se riitä mihinkään.

Mari Vuorinen

– Lainalla katettiin yhtiön negatiivisella ollutta kassaa. Se erääntyy maksettavaksi ja jos ei muita rahoitusvaihtoehtoja tehdä, niin se pitää maksaa.

Toimitusjohtaja Mari Vuorinen aloitti tehtävässään maaliskuussa 2016. Kauppatieteen maisteri ei säästele sanojaan kertoessaan yhtiön taloudesta. Hänen mukaansa talous on ollut katastrofaalisessa tilassa jo useita vuosia.

– Edellisessäkin pääomituksessa olisi jo voitu laskea pitemmälle, se oli 300 000 euroa ja se oli aivan tekohengitystä. Laskelmista olisi nähnyt, ettei se riitä mihinkään.

– Pääoman tasoon täytyy nyt saada korotusta, koska oman pääoman prosentti on aivan liian alhaalla suhteessa yhtiön velkoihin.

Osakeannista neuvottelut käynnissä

Keskustelut osakeannista alkoivat jo ennen vuodenvaihdetta. Kesäkuinen yhtiökokous keskeytettiin kuntaomistajien neuvottelutauon jälkeen ja osakeantipäätös siirrettiin syksyyn.

Ihmisiä menossa Tammerkoski-laivaan.
Hopealinjojen kasvu on vahvinta Tampereen alueella, erityisesti Viikinsaaressa.Yle

Yhtiökokouksen jatkokokous valtuutti viime perjantaina yhtiön hallituksen valmistelemaan osakeantia. Sen ihannetavoite on toimitusjohtajan mukaan 600 000 euroa, jolloin laina voitaisiin maksaa pois.

– Jos sitä lainaa ei makseta, niin sitten niin puhutaan 400 000 euron pääomituksesta.

– Kun näitä pääomituksia on tehty menneinä vuosina, niin ne olisi pitänyt valmistella hyvin ja tehdä laskelmia pitkälle tulevaisuuteen, tehdä kerralla kunnon pääomitus. Ne on tehty niin, että pienessä kriisissä on vähän paikattu, että on selvitty puoli vuotta tai vuosi, mikä on äärettömän tyhmää, Vuorinen lataa.

Osakeannin aikataulua Vuorinen ei tässä vaiheessa uskalla vielä arvata. Lähinnä Tampere on ollut vahvimmin edistämässä asian eteenpäin menoa. Päätöksiä summista ei vielä ole eivätkä kunnat ole vielä varmistaneet osallistumistaan. Yhtiön hallitus on koolla taas kahden viikon päästä.

– Miten kunnat lähtevat mukaan on täysin auki ja neuvotteluasteella, hän toteaa.

Mitä Hämeenlinnassa jäi lukematta?

Hämeenlinnan kaupunki edellyttää, että ennen maksullista osakeantia yhtiön hallitus tekee suunnitelman siitä, miten yhtiön talous tasapainotetaan pysyvästi. Tämä vaatimus saa Mari Vuorisen hämmentymään.

– Tämä on ihmeellinen asia, koska jo viime vuonna rakennettiin vuosien 2017-2019 strategia, minkä tehtävä on alusta asti ollut saada talous tasapainoon ja kehitettyä toiminta tasolle, että liiketoimintaedellytykset taataan.

– Kaupungilla on ilmeisesti jätetty jotain lukematta, koska tästä on materiaaleja kyllä kaupungille toimitettu. Syksyllä tehdään vielä strategian päivitys ja meillä on siis jo valmis toimintasuunnitelma olemassa.

Yhtiön tilanne on ollut katastrofaalinen jo vähintään viisi vuotta.

Mari Vuorinen

Hämeenlinnan kaupungin vs. liiketoimintajohtaja Pauliina Rautiainen kertoo, että omistajaohjauksen normaaliin käytäntöön kuuluu pyytää suunnitelma talouden pysyvästä tasapainottamisesta.

– Vastaava selvitys pyydetään myös muilta vastaavanlaisessa tilanteessa olevilta yhtiöiltä. Suunnitelma tarvitaan pääomittamiseen liittyvää päätöksentekoa varten. Tässä tapauksessa yhtiön jo toimittamaa selvitystä ei pidetty riittävänä, Rautiainen kertoo sähköpostitse.

Hän muistuttaa myös, että vuoden 2016 alun osakeanti toteutettiin Suomen Hopealinja Oy:n hallituksen esityksen mukaisesti.

– Hämeenlinnan kaupungin omistajapoliittisten linjausten mukaista on, että pysyvästi tappiollista liiketoimintaa ei pidetä yllä kaupungin varoin.

Tappiokierteelle ei tehty mitään

Toimitusjohtaja Vuorisen mielestä Hopealinjojen toimintaa ei ole aiempina vuosina oikeasti kehitetty, vaan vain odotettu ja toivottu parasta. Vuorinen kuitenkin uskoo, että yhtiön talouden kurssi saadaan oikaistua.

– Uskon itse siihen, enhän muuten olisi tähän lähtenytkään. Yhtiön tilanne on ollut katastrofaalinen jo vähintään viisi vuotta. Kun kunnissa omistajat heräävät, niin sitten unohdetaan historian painolasti ja kaikki pitäisi korjata käsiä napsauttamalla.

– Nämä olisi voitu korjata vuosia aiemmin, mutta niille ei ole tehty mitään. Kun saisi pari vuotta aikaa näyttää, mihin mennään, niin olisi hienoa, mutta tuntuu, että koko ajan hengitetään niskaan.

Yhtiön oman ennusteen mukaan tämän vuoden kokonaismyynti tulee kasvamaan 16 prosenttia viimevuotisesta. Kaksi vuotta on Vuorisen mukaan minimiaika näyttää, miten kehitystoimet purevat.

– Sekin on lyhyt aika tämän tappion korjaamiseen, mitä on neljä-viisi vuotta tehty. Nyt näyttää, että ollaan siinä tahdissa, mutta vielä ei olla edes puolivälissä.

Hämeenlinna räpiköi mukana

Vuorisen mukaan talouden kuntoon saaminen voi edellyttää toimintojen pilkkomista.

– Mitkä toimipisteet ja kustannuspaikat ovat kannattavia? Pientäkään kannattamatonta osa-aluetta ei kannata kovin kauan kannatella.

Sisävesilaiva M/S Kulkuri Hämeenlinnan satamassa
Vanajalla aloitti tänä kesänä uusi yhtiö, Kuutar-risteilyt. Sen menestynein reitti on suuntautunut Hämeenlinnasta etelään, sanoo laivuri Awe Vilpas. – Ei ole ollut ihan sellainen kesä kuin voisi olla. Mutta risteilyjen suunta Turenkiin päin on ollut erittäin menestyksellinen. Siellä on ollut loistavia risteilyjä, täysiä, jopa ylitäysiä risteilyjä.Lassi Rantala / Yle

Hän ei kuitenkaan näe riskiä siitä, että Hämeenlinna jäisi pois yhtiön reitistöltä.

– Se on tärkeä toiminta-alue. Kehitetään, että miten sitä kannattaa tehdä. Uskon, että kävijämäärät saadaan takaisin nousuun. Meillä on reitillä vain yksi laiva eli myytäviä tuotteitakaan ei ole määräänsä enempää.

– Hämeenlinnan suunta on aika pieni osa kokonaisuutta, siellä kävijämäärät ovat pudonneet suhteessa eniten. Hämeenlinnan reitilläkin kannattavuus on nyt silti parempi kuin viime vuonna. Myynti on käsi kädessä tai hiukan alempi kuin viime vuonna.

Vuorinen puntaroi myös esimerkiksi kuluttajakäyttäytymisen muutosta ja elämän nopeatempoisuutta. Onko pitkä reitti Tampereelta Hämeenlinnaan tätä päivää, vai pitäisikö painottaa lyhyisiin, paikallisiin reitteihin.

– Tämä on tuotteistusta. Ei olla jättämässä Hämeenlinnaa, mutta ehkä frekvenssi, kuinka usein ajetaan, voi muuttua. Tuleeko ehkä lyhyempää ja teemallisempaa Hämeenlinnan päähän?

– Olisi hienoa, jos asiakaskunta ostaisi kalliimpia lippuja ja käyttäisi keskiostoihin enemmän rahaa. Meillä voisi esimerkiksi näin heittona olla vähemmän kävijöitä, jos olisikin hyviä yritysryhmiä ja ryhmiä, jotka tuovat parempaa kannattavuutta pienemmällä asiakasmäärällä.