Koe uusi yle.fi

Floridassa kahdeksan vanhusta kuoli hoitokodissa, josta hurrikaani Irma rikkoi ilmastoinnin

Yli sata muuta asukasta evakuoitiin hoitokodista.

Hurrikaani Irma
Poliisi siirtää kahta pyörätuolia hoitokodin edessä kadulla.
Floridalaisen hoitokodin asukkaista oli kuollut kuusi sen jälkeen kun ilmastointi oli lakannut toimimasta. Michele Eve / AOP

Yhdysvaltain Floridassa kahdeksan vanhusta on kuollut hoitokodissa ilmeisesti hurrikaani Irman aiheuttaman sähkökatkon vuoksi.

Miamin lähellä sijaitsevan Hollywoodin poliisipäällikkö Tom Sanchez sanoi uutistoimisto AP:n mukaan, että tutkijat uskovat kuolemien liittyvän kuumaan säähän. Rakennus on suljettu ja käynnissä on poliisitutkinta, Sanchez kertoi.

Kolme hoitokodin asukasta löydettiin kuolleina keskiviikkoaamuna ja kolme muuta kuoli sairaalassa. Viranomaisten mukaan yli sata hoitokodissa ollutta henkilöä evakuoitiin sairaalaan, monet paareilla tai pyörätuoleissa.

Aluksi kerrottiin kuuden vanhuksen kuolleen, mutta myöhemmin varmistui ainakin kahdeksan vanhuksen menehtyneen. Asiasta kertovat muun muassa uutiskanava CNN (siirryt toiseen palveluun) ja Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun).

Poliisipäällikkö Sanchezin mukaan hoitokodin ilmastointi oli pois päältä, mutta on vielä tutkittavana, olivatko sähköt kokonaan poikki.

Sanomalehti Miami Heraldin (siirryt toiseen palveluun) haastattelema hoitokodin keittiötyöntekijä Jean Lindor sanoi, että ruoanlaittoon saatiin sähköä generaattorista, mutta ilmastointi ei toiminut.

Miami Heraldin mukaan viranomaiset ovat luokitelleet kyseisen hoitokodin tasoltaan keskiarvoa huonommaksi.

Yhdysvalloissa Irma-myrskyyn liittyvissä onnettomuuksissa on kuollut yhteensä ainakin 28 ihmistä, kun hoitokodissa kuolleet lasketaan mukaan. Karibian maissa kuolonuhreja on 37.

Sähköt ovat edelleen poikki miljoonilta ihmisiltä. Myrskyn rantautumispaikassa Florida Keysin saarilla arviolta 25 prosenttia rakennuksista tuhoutui ja 65 prosenttia kärsi huomattavia vahinkoja.

Kello 1:05 päivitetty kuolonuhrien määrä kuudesta kahdeksaksi.

Lisää aiheesta:

Suomalaismatkailijoita jäi jumiin hurrikaanin takia – Kuubassa korjataan Irman jälkiä

Eurooppalaisjohtajat arvioivat tuhoja Irman runnomilla Karibian saarilla – Saaneet kritiikkiä myrskyn hoidosta

Lähteet: AP, Reuters