yle.fi-etusivu

Näitkö taivaalla pyörivän kurkiparven? Syysmuutto Afrikkaan vaatii ankaraa kuria ja treenausta

Poukkoileva ja sekaisin lentävä kurkiparvi on lentoharjoituksessaan hupaisa näky. Päivittäisiin harjoituksiin liittyy uusia jäseniä, sillä jokainen kurkiemo haluaa huolehtia siitä, että omalla jälkikasvulla on parhaat eväät selviytymiseen.

muuttolinnut
Hajallaan lentäviä kurkia taivaalla
Kurjet harjoittelevat parhaillaan syysmuuttoa, mutta vie hieman aikaa ennen kuin parvi saa taivaalla oikean kurkiauran aikaiseksi.Panu Villanen

Syksyinen kurkiaura on yleensä tunteita nostattava ja uljas ilmestys.

Sikin sokin lentäviä kurkiseurueita näkee harvemmin, mutta sen kohdatessa on melkeinpä pakko nauraa. Niin hullulta se näyttää.

Tulee tunne, että nuo linnut eivät ikinä pääse edes Helsingin Pasilaan, saati sitten Pohjois- Afrikkaan saakka.

Syysmuuton h-hetki lähellä

Kurkien menohalut ovat kovassa nosteessa, koska syysmuutto on todella lähellä.

Ulkopuolisesta sekavalta näyttävä lentönäytös on osa tärkeää harjoittelua. Kurkien pitkä muuttomatka vaatii opettelua sekä tekniikassa, että muiden kanssa lentämisessä.

– Täytyy muistaa, että tähän seurueeseen tulee joka päivä lisää harjoittelijoita. Jos aamuharjoituksissa on yhden poikaset, niin iltapäivällä jo toisen ja tiistaina kolmen seuraavan. Jokainen kurkiemo haluaa varmistaa, että omalla jälkikasvulla on parhaat mahdolliset edellytykset selvitä lentomatkasta, kertoo kokenut lintuharrastaja Jouko Alhainen Humppilasta.

Nuoret kurjet eivät ennen ensimmäistä muuttomatkaansa ole koskaan harjoitelleet koskaan nosteessa lentämistä, eli edellä lentävän linnun lennon hyödyntämistä. Pitkä muuttomatka vaatii teknistä osaamista.

Kurkia lennossa pellon yllä
Harri Kontkanen / Pohjois-Karjalan ely-keskus

– Yhtä tärkeää on myös sosiaalinen puoli. Ennen muuttoa kurjet ovat pitäneet huolta pesimäreviireistä eivätkä ole vielä ymmärtäneet kuinka tärkeää joukkovoima selviämisen kannalta on. Muutossa on pakko olla sosiaalinen, se on hyödyllistä sekä yksilön että koko lajin selviämisen kannalta, Alhainen selittää.

Johtaja, puurtaja ja siipeilijä

Kurkien muuttomatkassa jokainen liike on tarkkaan harkittu.

Kärjessä lentävät usein kokeneet koiraat. Sen jälkeen tulevat heikommat koiraat ja vahvemmat naaraat.

Jouko Alhainen

– Parven kärjessä tehdään kaikista kovin työ, koska siellä ilman halkaisutaakka on suurin. Siksi kärjessä lentävät usein kokeneet koiraat. Sen jälkeen tulevat heikommat koiraat ja vahvemmat naaraat. Poikasperheet tulevat sitten perässä, ja kaikista heikoimmat lentäjät ovat siellä parven keskellä. Kun muuttomatka etenee, ryhmään liittoutuu koko ajan uusia jäsenia ja parven dynamiikka muuttuu, kertoo Jouko Alhainen.

– Kurjet käyttävät joukkovoimaa ällistyttävän hienosti hyödyksi.

Pimeässä Afrikassa tarvitaan silmiä

Kurjet talvehtivat jopa Pohjois- Afrikassa saakka, joten sopeutumista säähän, valon määrän ja ravintoon vaaditaan.

Jouko ALhainen ja kurki
Jouko Alhainen on hoitanut loukkaantuneita kurkia 35 vuoden ajan. Taustalla käyskentelee Sähikäinen.Anna Sirén / Yle

Joukkovoimaa hyödynnetään muutenkin kuin muuttomatkan aikana. Aikuiset opastavat nuorempia tiukasta perhekurista yhteisölliseen ryhmäelämään.

– Afrikassa pimeys tulee nopeasti, joten ruoka- ja juomapaikalla on hyvä olla paljon valvovia silmäpareja. Iso joukko myös pelottaa heikompia saalistajia kauemmaksi. Aamun syömäpaikasta voi olla jopa sata kilometriä juomapaikalle, josta lennetään taas takaisin syömäpaikalle. Tässä ruljanssissa pitää hallita niin noste- kuin muodostelulentokin, pohtii Jouko Alhainen.